Hyviä museouutisia!

Amos RexMukavaa syyskuuta!

Tämän postauksen ainoana tarkoituksena on herutella syksyn hienoja museouutisia, joista kelpaa olla innoissaan!

Kuinka moni teistä on jo ehtinyt vierailla Amos Rexissä – Helsingin (ja koko Suomen!) uudessa museoylpeydessä? Museoon on jonotettu kuin ilmaisia ämpäreitä konsanaan, mikä on tietysti loistojuttu.

Olen onnekas, sillä ole työni puolesta päässyt näkemään museon paitsi nyt sen avauduttua, myös rakennusvaiheessa ja oh my se on hieno! Suuri näyttelytila, jossa tällä hetkellä on TeamLabin ylöspäin virtaava vesiputous on todella ainutlaatuinen. Nykyinenkin näyttely on hieno, mutta vielä enemmän odotan sitä, että näen tilan kunnolla ”perinteisessä” museonäyttelyssä. Keväällä 2019 luvassa on René Magrittea.

Hienon museon lisäksi mieltä lämmittää tietysti myös Lasipalatsin onnistunut restaurointi. Yläkerran Bio Rexin aula on i-ha-na. Värit, tunnelma, valot, huolellinen entisöinti… Ihanaa, että Lasipalatsista on nyt kehkeytynyt kokonaisuus eikä vain kasa epämääräisiä kaupallisia liiketiloja. Well done!

amos rex 1440x800-bio-rex

Lisää museouutisia on toivottavasti luvassa lähiaikoina, jos hanke uudesta arkkitehtuuri- ja designmuseosta etenee. On melkeinpä hämmentävää, miten kauan museota on jouduttu odottamaan semminkin kuin molempien nykyisten museoiden tilat ovat niin harmillisen pienet ja epäsopivat sekä arkkitehtuurin että designin nykyaikaisten näyttelyiden esittämiseen.

arkkitehtuuri designmuseo banneri

Toivottavasti projekti etenee suotuisissa tuulissa, ja museo tehdään Helsingin ydinkeskustaan! Viimeistään silloin Helsinkiin syntyy hieno museokokonaisuus (ei ehkä museum mile, vaan pikemminkin museum circle?), joka on kansainvälisesti kiinnostava, monipuolinen ja yllättävä.

 

 

Kuvat © Amos Rex ja uusimuseo.fi.

Mainokset

Palermo ja Manifesta.

Terveiset Palermosta! Vierailin kesäkuussa kaupungissa Manifesta-nykytaidebiennaalin tiimoilta ja jaan nyt vinkkini näyttelyyn sekä kaupunkiin.

palermo3-taidematkustajaPalermo, Sisilian pääkaupunki, on näyttämönä lokakuulle asti jatkuvalle Manifesta-nykytaidebiennaalille. Eri puolille kaupunkia sijoittuvan näyttelykokonaisuuden myötä kaupunkia pääsee tutkimaan syvemmältä kuin mihin tavallisesti olisi mahdollisuus.

Itse biennaaliin tutustumiseen kannattaa valita pari päivää ja kaupunkiin ainakin parisen päivää lisää. Jos reissuun haluaa yhdistää vielä rantalomailua tai lähikaupunkien tutkailua, aikaa saa kulumaan helposti viikonkin verran.

palermo-manifesta3-taidematkustajaManifesta-taidebiennaali järjestetään nimensä mukaisesti joka toinen vuosi, mutta paikkasidonnaisista biennaaleista poiketen aina eri eurooppalaisissa kaupungeissa. Tänä vuonna Palermossa, kahden vuoden päästä Marseillessa. Palermon näyttelyssä on esillä yli 40 taiteilijaa ja teoksista iso osa on komissioita, eli tätä editiota varta vasten tilattuja teoksia.

palermo-manifesta2-taidematkustajaNäyttelyn teema, The Planetary Garden, viittaa Palermoon eräänlaisena diversiteetin ja vaikutteiden sekoittumisen ”laboratoriona”. Kaupunki on nähnyt pitkän ja monivaiheisen historiansa aikana koko ajan käynnissä olevaa maahan- ja maastamuuttoa. Pakolaisuutta, siirtolaisuutta, valloittajia; kreikkalaisia, arabeja, normanneja. Poislähtievien saarelaisten (siciliani di mare) siirtolaisuutta erityisesti Pohjois-Italiaan, ja heidän kotiinpaluutaan. Teema on voimallisesti läsnä, ei ainoastaan päälleliimattuna otsikkona.

Iso osa teoksista käsittelee liikkuvuutta ja muutosta: ilmastonmuutosta, ihmiskauppaa, turismin ja maahanmuuton kysymyksiä sekä tavaroiden, ihmisten, kasvien, pääoman ja tiedon hallittua tai hallitsematonta liikkumista. Näyttelypäivien jälkeen olo on lyijynraskas.

Yksi nykytaiteen tärkeimpiä tehtäviä on tarkastella ympäröivän yhteiskuntamme tapahtumia kriittisesti ja tarkkanäköisesti. Manifesta ei ole kevyt kesänäyttely, mutta se ei tarkoita sitä etteikö joka ikistä teosta ja kokonaisuutta voisi ymmärtää. Näyttely on huolellisesti koottu ja kuratoitu, tekstit ovat luettavia ja kokonaisuus pysyy hyvin kasassa. Näyttelypaikkojen ja teosten suhdetta on mietitty tarkkaan.

kader-attia-manifesta-taidematkustajaPalazzo Forcella de Setassa nähdään teoksia mm. Kader Attialta, Patricia Kaersenhoutilta ja Laura Poitrasilta. Itse palazzo on arkkitehtoninen sekamelska klassisia, arabialaisia, bysanttilaisia ja normannivaikutteita marmorilattioineen, stuccoineen ja mosaiikkeineen. Täydellinen paikka kulttuureista, dekolonisaatiosta ja orjuudesta puhumiseen.

palazzo-seta-manifesta-taidematkustaja

palazzo forcella de seta--maniefesta-palermo-taidematkustaja

sale-manifesta-taidematkustaja palazzo forcella de setaCasa del Mutilato valmistui vuonna 1936 Italian sodissa haavoittuneiden sisilialaisten muistomerkiksi ja invalidiyhdistyksen kokoontumistiloiksi. Fasistis-modernistinen arkkitehtuuri on vaikuttavuudessaan kylmäävää. Tilassa on esillä Cristina Lucasin järkyttävä Undending Lightning -videoteos.

Teos esittää jokaisen vuoden 1911 jälkeen tapahtuneen siviileihin kohdistuneen ilmapommituksen ja sen uhrit. Astuin sisään, kun teoksessa oltiin vuodessa 1943. Kaksikymmentä minuuttia myöhemmin lähdin pois pala kurkussa. Korean sota vasta alkoi.  In corso – ongoing, lukee katalogissa.

palermo-manifesta5-taidematkustaja

lucas-palermo-manifesta.jpgOnneksi on myös kauneutta. Palermon historiallinen Orto Botanico, kasvitieteellinen puutarha, on käsittämättömän upea rappioromantiikan näytös. Osa näyttelyn teoksista on esillä puutarhassa: puiden välissä, kasvihuoneissa, juuri istutettuina.

orto-botanico3-manifesta-taidematkustaja

orto-botanico6-taidematkustaja

orto-botanico4-manifesta-taidematkustaja

orto-botanico5-taidematkustajaMyös Palazzo Buterassa esilä olevissa teoksissa käsitellään planeettaamme yhtenä suurena puutarhana. Fallen Fruit -kollektiivin Theatre of The Sun (2016) -installaatiossa jaetaan kartta, josta näkee Palermon kaikki julkiset hedelmätarhat. Renato Leottan ihana Giardino (2016) onkin lattia, jonka päällä seisot: puista tippuvat sitruunat ovat jättäneet jälkensä märille savilaatoille, jotka on myöhemmin uudelleeninstalloitu palazzoon ja näyttelyyn.

fiori-manifesta-taidematkustaja

limone-manifesta-taidematkustaja

Jaan muut vinkkini Palermoon postauksen toisessa osassa. Ennen sitä, käykää Manifestan verkkosivuilla, ja mikäli olette menossa tai jo ehkä nähneet näyttelyn, kertokaa fiiliksenne!

12. Manifesta-biennaali Palermossa 4. marraskuuta 2018 saakka.

Kesä Aallon kanssa.

Hesarin Jaakko Lyytinen kirjoitti jokin aika sitten Alvar Aallon arkkitehtuuriperinnön alihyödyntämisestä Suomen matkailussa. Luekiessani tekstiä en voinut muuta kuin nyökytellä: juuri näin. (paitsi mitä tulee Paavo Lipposeen – miksi joka kerta juuri lipposka kaivetaan naftaliinista, kun tarvitaan joku arkkitehtuuriin intohimoisesti suhtautuva?).

Rakastan Aallon arkkitehtuuria. Kaikkein eniten rakastan yksityiskoteja. Villa Mairea on itkettävän ihana! Maison Louis Carréssa Pariisin lähellä vierailin anoppini kanssa taksilla. Muuratsalon koetalossa en ole käynyt, mutta jo pelkkä valokuva tiiliseinän erilaisista limityksistä aiheuttaa kylmiä väreitä. Olen tosifani.

img_2881

Samalla minusta tuntuu hieman nololta myöntää fanittavani Aaltoa. Menneen maailman miestä, joka eli aikana jolloin miehet hallitsivat arkkitehtuurin kenttää ja vaimot puuhastelivat astioiden ja tekstiilien parissa. Onneksi viime aikoina myös Aallon vaimojen osuutta hänen töihinsä on alettu huomioida (en varmastikaan ollut ainoa, joka tunsi kuvotusta, kun luki lehdestä, miten Elissa Aaltoa oltiin kohdeltu Finlandia-talo-casessa).

Itselleni vierailut Aallon kohteissa ovat olleet kuin pieniä seikkailuja, suurelta osin sen vuoksi, että autottomana vierailuja on aina pitänyt suunnitella hyvin etukäteen, hankkia vuokra-auto tai lyöttäytyä ryhmän mukaan.  Olisi fantastista, jos aukioloajat, opastetut kierrokset ja parhaat tavat päästä paikalle (mieluiten julkisilla kulkuneuvoilla) ilmoitettaisiin yhdessä paikassa, ja kohteeseen pääsisi edes kerran viikossa bussikuljetuksella vaikkapa lähimmältä rautatieasemalta.

Toiveeni saattaa olla ihan pian askeleen lähempänä, kun uusi Visit Alvar Aalto -verkkosivusto avautuu (ilmeisesti jo 24. toukokuuta!), ja reissujen suunnittelu toivottavasti helpottuu. Omat odotukseni ovat palvelun suhteen erittäin korkealla! Toivon, että sivusto olisi visuaalisesti upea, tieto olisi helposti löydettävissä ja kuvat arkkitehtuurista juuri niin hienoja kun ne parhaimmillaan voivat olla. Julkistankin tulevan kesän Kesäksi Aallon kanssa! 

Oma top 3 still to see -listani Aalto-kohteista on:

  1. Muuratsalon koetalo Keski-Suomessa
  2. Lieksan Mätäsvaara
  3. Sunilan tehdasalue Kotkassa

alvar-aalto-muuratsalon-koetalo-muuratsalo-experimental-house-2-kuvaaja-janina-kastikainen-988x659

matasvaara aalto

sunila aalto

Jos (ja kun!) jokin näistä haaveista toteutuu tulevana kesänä, lupaan raportoida siitä myös täällä blogissa (ja –tadaa!– itse lanseeraamallani hashtagilla #aaltokesä2018!)

Aalto on ajankohtainen jälleen ensi viikolla, kun Venetsiassa avautuu arkkitehtuuribiennaali. Suomi on biennaalissa esillä hienolla kirjastoarkkitehtuurillamme (paras idea ikinä!), mutta paikan päällä voi kokea myös Aallon arkkitehtuuria: Suomen paviljonki on Venetsian ainoita puisia rakennuksia ja modernistinen pieni helmi pensaiden keskellä Giardini-puistossa.

IMG_1662

Hyvä arkkitehtuuri on itselleni paitsi visuaalinen, myös tuntoaistin sävyttämä rakkauden kohde. Voimakas materiaalintuntu (puu, luonnonkivi, kaakeli) on itselleni tärkeää Aallon arkkitehtuuriperinnössä. Ensi viikolla lähden Venetsiaan ja lupaan (salaa) kokeilla paljasta jalkaani paviljongin ihanan viileää kivilattiaa vasten. Millainen on sinun tuleva kesäsi, #aaltokesä2018?


Kuvat top3-listauksessa ylhäältä: alvaraalto.fi-verkkopalvelu; Yle / Pasi Peiponen; Yle / Miina Sillanpää.

 

Kaksi Venetsiaa Helsingissä.

Kaksi näyttelyvinkkiä viikonloppuun!

Helsingissä on nyt esillä kaksi kiinnostavaa Venetsiaa sivuavaa näyttelyä: Anne-Karin Furunesin näyttely Galerie Anhavassa ja Ippolito Caffin teoksia esittelevä näyttely Sinebrychoffin taidemuseossa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Anne-Karin Furunes on norjalainen kuvataiteilija, jonka joku saattaa muistaa edellisen Venetsian biennaalin aikaan San Servolon saarella järjestetystä näyttelystä. San Servolon saarella toimi aikoinaan psykiatrinen parantola, jossa asuneiden naisten valokuvia Furunes hyödyntää teoksissaan.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Furunesin tekniikka on hieno: hän tekee valokuvapohjaisia maalauksia, jossa kuva syntyy rei’ittämällä maalattua kangasta. Ihmeellisin valon ja varjon illuusio on gallerian alakerran teoksissa.

Emme tiedä olivatko naiset kuvissa vapaaehtoisesti, vai pakotettiinko heidät kuvattaviksi. Näyttely esittää meille palan kaupungin hiljaista historiaa.


Toinen, hieman perinteisempiä Venetsia-tunnelmia esittelevään näyttelyyn voi tutustua Sinebrychoffin taidemuseossa, jossa on esillä italialaisen Ippolito Caffin maalauksia, piirustuksia ja vesiväritöitä Fondazione Musei Civici di Venezian kokoelmista.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Siffillä on esillä maisemia Venetsian lisäksi Roomasta, Napolista, Ateenasta ja Konstantinopolista, mutta mielestäni juuri Venetsia-teokset ovat näyttelyn paras ja upein anti. 1800-luvun Rooma näyttää maalaiskaupungilta Venetsiaan verrattuna.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ippolito Caffi -näyttely on esillä toukokuun loppupuolelle, mutta Furunesin näyttely Anhavalla päättyy jo 29. huhtikuuta.

 

 

Taaperotrendit museossa ja lasten museokortti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAJuliaihminen kirjoitti lapsen kanssa museoissa lusimisesta. Rakastan tekstissä erityisesti virkettä ”Häiriköinnin uhallakin ajattelen, että näin lapsi ehkä pikkuhiljaa oppii siihen, että näyttelyissä käydään ja hampaita harjataan, ja sellainen on hyvää elämää.”

Vastikään Hesarin mielipidekirjoituksessa ehdotettiin, että voisivatko lapsetkin saada oman museokortin, sillä kaikkiin museoihin kun ei alle 18-vuotiailla ole ilmaista sisäänpääsyä. No tässäpä mainio ajatus!

Lasten ja nuorten museokortti voisi tietysti olla paitsi ihanan näköinen kortti (kuosin saisi valita vaihtoehdoista itse), jota lapsi saisi pitää kukkarossaan (muistatko miten fantaatista oli saada ensimmäinen oma kirjastokortti?), myös kännykkäsovelluksella avain digitaaliseen ”museopäiväkirjaan” ja lisäsisältöihin – aivan toisella tapaa kuin aikuisilla, jotka eivät niitä ehkä niinkään kaipaa.

Sovelluksessa voisi esimerkiksi olla hakutoiminto, jonka avulla vaikkapa keskiajasta, laivoista, animesta, tai tekoälyä hyödyntävistä taideteoksista kiinnonut lapsi tai nuori voisi hakea itseään kiinnostavia aihepiirejä ja avainsanoja, joita museoiden näyttelyt tai kokoelmat esittelevät.

IMG_2630No entäpä ne taaperot sitten? Omani on tällä hetkellä juuri siinä haastavimmassa parin vuoden iässä, kun vauhtia on enemmän kuin järkeä, ja kaikki kiinnostaa. Roomassa ollessamme kysyin häneltä, mitä hän haluaisi museossa nähdä. Vastaus oli selvä: dinosauruksen muna, haarniska ja hattivatti. Vielä hän ei lasten museokorttia tai sovellusta tarvitse, mutta äitiä se auttaisi. Muut vielä selvitän, mutta mistä ihmeestä löydän dinosauruksen munan?

aaltonatives-taidematkustaja
(Kuvan muna ei liity tapaukseen. Aion kuitenkin viedä lapseni katsomaan Kiasmassa piakkoin avautuvaa The Aalto Natives -näyttelyä, jossa on puhuva robottimuna.)

Kuvat:
Rijksmuseumissa ryhmä nuoria tarkasteli Yövartio-teosta.
Jean-Baptiste Greuze: A Child With an Apple (1700-luvun loppu). National Gallery, Lontoo.
Nathaniel Mellors ja Erkka Nissinen: The Aalto Natives (2017).

Helmikuu Roomassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

”Täällä on ollut todella kylmää”, varoittaa taksikuski astuessamme lentokentältä ulos. Tunnen illan lempeän viileyden poskillani ja päädyn myötäilemään häntä, vaikka mieleni tekee sanoa, että keli hipoo täydellisyyttä.

Olen ollut Roomassa keväällä, kesällä, syksyllä ja talvella. Olen tuntenut hikistä tungosahdistusta elokuisessa Vatikaanissa satojen muiden turistien kanssa, olen palellut joulukuun sateissa kengät märkänä. Ja olen lopulta päätynyt siihen, että helmikuun loppu on täydellisin aika matkustaa ainoaan oikeaan ikuiseen kaupunkiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERARoomaa todella edelleen sanotaan ikuiseksi kaupungiksi, mutta mikä oikeastaan on ikuista? Vuosi toisensa jälkeen kiinnitän enemmän ja enemmän huomiota repsottaviin katukiviin ja kuoppiin teissä. Kaupunki rapistuu, kivi kiveltä. Ehkä ikuista on tunnelma.

Roomassa ei tarjoilla avokadotoasteja tai chiakulhoja joka toisessa kadunkulmassa. Siellä ei ole Starbuckseja, toimivaa metroa, suurimpia ketjuliikkeitä tai museobrändejä. Kun eurooppalaiset suurkaupungit tuntuvat muuttuvat yhä enemmän toistensa kaltaisiksi, on Rooma omanlaisensa.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aivan erityisen ihana Rooma on lasten kanssa matkustettaessa. Sen, minkä kaupunki menettää käytännöllisyydessään, sen se voittaa ystävällisyydellään. Lapset huomioidaan, heille puhutaan ja heitä hemmotellaan. Joka paikasta saa jäätelöä ja mehukkaita appelsiineja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mitkä sitten ovat suosikkipaikkojani? Borghesen puisto ja sen mainiot museot, erityisesti Galleria Nazionale dell’Arte Moderna. Ravintola Maccheroni Pantheonin kulmilla. Näkymä Villa Lantesta. Se pieni leipomo Trasteveren Via del Morolla, josta saa suklaahippukeksejä ja ässiä. Portugalilaisten katu, Via dei Portoghesi lähellä Piazza del Popoloa. Ei-katolisten hautausmaa Testacciossa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

”Ehkä näemme jälleen”, whatsappaa asuntomme omistaja lähtiessämme. ”Varmasti”, vastaan viimeistä suklaahippukeksin murusia pyyhkiessäni.

Kahden päivän kulttuurimatka Tallinnaan: Kultuurikatel, Lennusadam, Kalamaja ja Telliskivi.

Kävipä niin mukavasti, että pääsin pyyhkimään yhden bucket listillani olleen museon pois jo heti vuoden ensimmäisinä päivinä! Tallinnan Lennusadam, eli Viron merimuseo on keikkunut suunnitelmissa jo vuoden 2012 avaamisesta lähtien.

Yhden yön ylittävällä reissulla ehtii nähdä taidetta ja kulttuuria Tallinassa varsin mukavasti – tässä omat vinkkini kahden päivän kulttuurimatkalle etelään.

Kultuurikatel ja EKKM

Jos saapuu laivalla, kannattaa heittää kapsäkit majapaikkaan tai jos on liikkeellä kevyesti, suunnata suoraan eteenpäin. Heti sataman nurkilla on nimittäin Tallinnan kulttuurielämän ehkäpä kiinnostavin kokonaisuus: Luova keskus Kultuurikatel, johon kuuluu myös nykytaiteen näyttelytila EKKM.

kultuurikatel-tallinna-taidematkustaja

ekkm-tallinna-taidematkustaja

Tällä reissullani kumpikaan paikoista ei ollut avoinna, mutta aiemmin tänä vuonna olin Tallinnassa Tallinn Music Weekin aikaan, ja suuri osa tapahtumista, kuten keikkoja ja Design Market järjestettiin Kultuurikatelin ällistyttävissä tiloissa. Rakennus on vanha voimalaitos, joka toimi vuodesta 1913 vuoteen 1979. Pääsalissa on edelleen jäljellä kaksi boileria, jotka ulkona olevan piipun tavoin on suojeltu.

kultuurikatel-tallinn-music-week-taidematkustaja

Kultuurikatel Tallinn Music Weekin aikaan.

EKKM:n kanssa itselläni kävi vanhanaikaisesti: en tarkistanut ohjelmaa etukäteen ja ihmettelin hetken suljettujen ovien takana huomatakseni, että näyttelyohjelma on talvitauolla. En tiedä syytä sesonkiluontoisuuteen, mutta arvelisin sen liittyvän rakennuksen kuntoon tai käytettävissä oleviin resursseihin.

Museon kevätkausi näyttäisi avautuvan korkeatasoisella Köler Prize -näyttelyllä maaliskuun lopulla. EKKM:n rooli Viron nykytaiteen kentällä on valtiollisen toimijan ja vapaan kentän välimaastossa. Jos kaipaat jotain uutta ja yllättävää, suuntaa siis tänne. Museon yhteydessä toimii taide- ja kulttuurikirjallisuutta myyvä Lugemik-kirjkauppa ja kustantamo.

ekkm-kirjakauppa-tallinna-taidematkustaja

Kultuurikatelilta on reilun kilometrin kävelymatka Kalamajan alueeseen ja merimuseo Lennusadamaan. Matkan varrella kannattaa pitää silmät avoinna, Tallinnan katutaide kätkeytyy hylättyihin tai uutta elämää odottaviin pienteollisuusrakennuksiin.

ekkm3-tallinna-taidematkustajabanksy2-tallinna-taidematkustaja

Lennusadam

Lennusadam eli Lentosatama on Viron merimuseo, joka avattiin keväällä 2012 suurehkon julkisuuden ja innostuksen saattelemana. Se on kunnianhimoinen museokohde, jonka keskiössä sisätiloissa on Lembit-sukellusvene ja ulkotiloissa höyryjäänmurtaja Suur Tõll.

lennusadam1-tallinna-taidematkustaja

P1020635

 

Lennusadaman piha-alueella on myös hauska leikkipaikka lapsille.

Osuin paikalle ruuhkapiikissä, sillä jonot pelkästään lippukassalle olivat massiiviset. Lisäksi jonotusta piisasi kahvilassa (johon en jaksanut jonottaa) sekä tietysti sukellusveneessä, jonka sisätilat olivat, luonnollisesti ahtaanpuoleiset. Museo on kiinni helmikuun ajan, ilmeisesti perusparannuksen vuoksi. Toivon kovasti, että ainakin aulan ja asiakaspalvelun tiloja kehitetään – nyt aulassa pyörivät yhtä aikaa sekä lipun jonottajat, takkeja jättävät että pois lähtevät ihmiset.

lennusadam2-tallinna-taidematkustaja

Vanhaan vesilentokonehangaariin tehty näyttelytila on vaikuttava. Jopa vau-vaikuttava, kun tilaa tarkastelee ylhäältäpäin, jonne kävijä ensimmäiseksi ohjataan. Perusnäyttely jakautuu kahteen osioon, merenpinnan ylä- ja alapuolelle. Näyttelytilaa kiertävällä kävelysillalla (esteetön, eli saavutettava myös rattaiden kanssa ja pyörätuolilla) kävijä tarkastelee erilaisia veneitä, kajakkeja, merkimerkkejä ja aseita, lattiatasossa puolestaan sukellusveneitä, miinoja ja torpedoja. Lisäksi näyttelytilassa on laiva-allas, lentosimulaattori ja mini-elokuvateatteri Keltainen sukellusvene.

1930-luvulla valmistuneeseen Lembit-sukellusveneeseen pääsee sisälle, jos ahtaat paikat eivät aiheuta ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Itse pohdin lähinnä sitä, miten kukaan koskaan milloinkaan pystyi oleskelemaan moisessa sardiinipurkissa, ja vieläpä veden alla. Ällistyttävää on, että vielä vuonna 2011 Lembit oli vedessä ennen siirtoa museotiloihin.

lennusadam-lembit-2-taidematkustaja

lennusadam-lembit-taidematkustaja

Perusnäyttelyn lisäksi museossa on esillä meripelastuksen historiaa esittelevä erikoisnäyttely Mayday tammikuun loppuun saakka. Myös se on elämyksellinen: näyttelytilassa pääsee niin meripelastushelikopterin kuin pelastuslautankin sisään. Vuoden 1994 Estonia-onnettomuuden pelastustoimille on varattu aimo siivu näyttelystä.

lennusadam-mayday-taidematkustaja

Kävin ainoastaan kurkkimassa museokahvilan vitriinejä: tarjottavat näyttivät hyvältä ja tunnelmallisesta kahvila-ravintolasta näkee upeasti koko näyttelytilan. Museomyymälä oli yllättävän pieni sekä kooltaan että valikoimaltaan, mutta tämä tuntuu olevan tilanne lähes kaikissa tallinnalaisissa museoissa, joissa olen vieraillut.

lennusadam-kahvila-tallinna-taidematkustaja

Lennusadam sopii hyvin kaikille Tallinnan-kävijöille, niin soolomatkaajille kuin lapsiperheillekin. Ainoastaan kanuunoiden, ilmatorjunta-aseiden, asesimulaattoreiden ja muiden aseiden suhteellisen runsas määrä näyttelyssä ei ollut omaan makuuni, mutta näyttelyesineinä selvästi muiden kävijöiden suosiossa.

Kalamaja ja Telliskivi

Lennusadamasta on lyhyt matka Kalamajan puutalokortteleihin, joiden läpi voi tallustella vaikkapa Telliskiven alueelle syntyneeseen design- ja ravintolakeskittymään syömään. Vielä kymmenen vuotta sitten Kalamajan puutalot ja 1920–1930-luvun funkkiskerrostalot olivat pääosin todella huonossa kunnossa, mut tänään tilanne on toinen. Osa vanhoista rakennuksista on purettu, osa kunnostettu. Kortteleista löytyy baareja, leipomoita, kahviloita ja pieniä museoita sekä teattereja.

kalamaja-tallinna-taidematkustaja

kalamaja4-tallinna-taidematkustaja

kalamaja3-tallinna-taidematkustaja

kalamaja2-tallinna-taidematkustaja

kalamaja6-tallinna-taidematkustaja

kalamaja5-tallinna-taidematkustaja

Telliskivi Loomelinnak on on Tallinnan toinen suuri luova keskus Kultuurikatelin lisäksi. Sieltä löytyy myös useampi hyvä ruokapaikka. Itse vetelin tällä kertaa vain pelmenit ketjukahvilassa, mutta listat ruokapaikoista löydät vaikkapa täältä.

Tässä kartassa vielä päivän reittini, jonka varrelta myös kaikki kuvat on otettu.

kartta tallinna taidematkustaja2

Toisen Tallinna-päivän viestin Kadriorgin puistossa ja Kumussa – siitä lisää aivan pian.

Mitkä ovat omia Tallinnan kulttuurikohdesuosikkejasi?

 

 

Meidän kuvamme.

Kuten viime viikolla kirjoitin, hyvä vuosi alkaa hyvällä näyttelyllä: Kehonkuva Wäinö Aaltosen museossa Turussa on juuri sellainen.

kehonkuvat-ruscica-pelkki

niinatervo-kehonkuvat

Kuraattori Piia Oksanen on luonut WAMiin herkän ja ehjän kokonaisuuden, jossa ei ole tippaakaan ylimääräistä. Teokset on installoitu museoon upeasti, esimerkkeinä ylläolevat Sini Pelkin ja Jani Ruscican Screen Test (For a Living Sculpture) ja Niina Tervon Slow Slow, its fingers gently grasping. En muista nähneeni WAMissa yhtä vaikuttavaa näyttelyä viimeiseen kymmeneen vuoteen.

Mukana on yksitoista suomalaista nykytaiteilijaa. Paitsi video- ja valokuvateoksia, installaatioita ja kuvanveistotaidetta, näyttelytiloissa on nähty myös tanssiteoksia. Kaiken ytimessä on kehollinen kokemus ja sen esittämisen käytännöt. Näyttelyn yhteyteen Oksanen on toimittanut haastattelumateriaalia ja syventävän esseen sisältävän mainio näyttelyluettelon, jonka saa näyttelystä mukaansa.

kehonkuvat-reinhardt

Kenelle näyttely sitten sopii erityisesti? Kaikille omaa kehollisuuttaan, seksuaalisuuttaan, pukeutumistaan, maskuliinisuuttaan tai feminiinisyyttään pohtineille. Eli kaikille meille. Erityisen lämpimästi näyttelyä voi suositella teineille ja teinien vanhemmille. Erityisesti Iiu Susirajan, Aurora Reinhardtin ja Artor Jesus Inkerön teokset kouraisevat pintaa syvemmältä.

Näyttökuva 2018-1-2 kello 11.15.56

Artor Jesus Inkerö näyttelykatalogissa.

Kehonkuva on avoinna vain 14. tammikuuta saakka, joten suosittelen pikavisiittiä Turkuun. 13. tammikuuta museossa nähdään vielä Masi Tiittan ja Anna Torkkelin tanssiteos.

Samaan Turku-käyntiin kannattaa mahduttaa myös 8. Turku Biennaali, josta kirjoitan vielä erikseen.


Ps. Onko WAMin aulassa lisätty valaistusta, vai loistaako Wäinö Aaltosen Suomen neito menneen juhlavuoden kunniaksi muuten vaan entistäkin upeammin? Kertokaa, jos tiedätte.

Loppuvuoden haaveita.

Blogi on ollut syystauolla. Olen nähnyt syksyn aikana hienoja näyttelyitä, mutta en ole ehtinyt tai jaksanut kuvata mitään. Kännykkäräpsyt eivät vain useimmiten tunnu sopivilta blogiin.

Mutta nyt tilanne kuulkaas muuttuu! Pistin menemään osan veronpalautustahoistani uuteen kameraan, jonka kanssa olen tullut tutuiksi, ehkä jopa kavereiksi parin viime viikon aikana.

Seuraavan viikon aikana minulla on sen verran lomaa, että toivon ehtiväni kuvata ja kirjoittaa. Jemmassa on jo yksi postaus Wäinö Aaltosen museon Kehonkuva-näyttelystä. Jos aiot ehtiä yhteen näyttelyyn tänä vuonna, kannattaa valita juuri se.