Onko suomalaisessa kulttuurimatkailussa trendikohteita? Jos, niin Mänttä on varmastikin yksi niistä. Jotain erittäin kiinnostavaa on siinä, että reilun kuuden tuhannen asukkaan kunta Keski-Suomessa on onnistunut brändäämään itsensä Taidekaupungiksi – jopa siinä määrin, että kuulemma paikallislehteäkin voisi jo kutsua taidelehdeksi.
Göstan paviljonki
Mäntässä on nähty ja seurattu taidetta pitkään Serlachius-suvun myötä. Turun taidemuseossa vuonna 2012 nähty, nerokkaasti nimetty Mäntän medicit -näyttely tiivisti hyvin Serlachiusten vaikutuksen suomalaiseen taidekenttään: laajamittaisen mesenoinnin. Uusin käänne Mäntän (tai nykyään kai pitäisi puhua Mänttä-Vilppulasta) kehityksessä taidekaupungiksi tapahtui, kun vuonna 2014 Gösta-museon yhteyteen avattiin uusi nykytaiteelle omistettu paviljonkirakennus Göstan paviljonki.
Taiteentäyteinen (kesä-)retki Mänttään koostunee useimmilla kuvataiteista kiinnostuneilla kahdesta kohteesta: Göstasta sekä Mäntän kuvataideviikoista. Göstan paviljongin tämän kesän avaus Kaukainen kosketus tarkastelee Mänttää erityisesti valokuvaajien silmin. Ville Lenkkeri on koonnut tasapainoisen, ihmisen kokoisen näyttelyn, jossa pääosassa ovat mänttäläiset.
Göstan paviljongin tulikaste nähtäneen kuitenkin tulevana talvena, kun saksalaisen nykytaiteen superstaran Anselm Kieferin näyttely tulee Mänttään. Itse en voisi olla enemmän innoissani, vaikka hänen taiteensa onkin melkein naurettavuuteen asti Vakavaa ja Suurta. Faniuteni syntyi vuoden 2007 Pariisin Monumenta-näyttelyn myötä. Kiinnostava talvi siis luvassa myös Mäntässä.
Mäntän kuvataideviikot
Mäntän kuvataideviikkojen verkkosivujen mukaan ”Mäntän kuvataideviikot on suomalaisen nykytaiteen kesänäyttely, joka esittelee vuosittain kesä-elokuussa maan ajankohtaisinta kuvataidetta. Näyttely on ammattitaiteilijoiden tapahtuma, jonka taiteilijat kutsuu joka vuosi vaihtuva kuraattori”. Kuvataideviikkojen päänäyttely on esillä vanhassa teollisuuskiinteistössä Pekilossa, mutta teoksia on nähtävillä myös ympäri Mänttää.
Kuvataideviikkojen päänäyttely on useimmiten pökerryttävän täyteen pakattu. Teoksia näyttelyssä on esillä kymmeniltä taiteilijoilta, vaihtuvan teeman mukaan. Tämän kesän teemaksi valittu Uusi nykyisyys – New present on varsin ajankohtainen: yhteiskunnan moniarvoisuus ja sen erilaiset identiteetit. Näyttely onkin usein erinomainen tilaisuus nähdä eri gallerianäyttelyissä vuoden mittaan esillä olleita teoksia.
Tänä vuonna Kuvataideviikoilla käydessäni aikataulu oli hieman tiukka, joten varmistin mahdollisuuteni nähdä ainakin yhden talvella missaamani teoksen: Diego Brunon Galindez-videon (2015), joka oli aiemmin tänä vuonna esillä installaationa SIC-galleriassa.
Kuten Brunon vanhemman Location-teoksen (2013), myös Galindezin myötä katsoja imaistaan mukaan tunnelmaan, jonka koen hieman hankalaksikin sanallistaa. Olen itse seurannut molempia teoksia melkeinpä hypnotisoituna: lakoninen kertojanääni, rauhallinen kuvaus ja pinnan alla piilevät kauheudet ja historian painolasti muodostavat vangitsevan kokonaisuuden. Harvassa ovat nykytaiteilijat, joiden tapa kuvata menneisyyttä ja ihmisten tekemiä valintoja on yhtä syvällinen.
Näyttelyssä oli toki muitakin helmiä, esimerkiksi Sasha Huberin ja Petri Saarikon Juuret-installaatio sekä Eero Yli-Vakkurin riemastuttava Hevoslinja, joka toivottavasti nähdään pian muissakin näyttelyissä.
Miten siis Mäntän käy (nyky)taiteen trendikohteena? Toivottavasti trendikohteesta muodostuu pysyvä käyntikohde niin kesällä kuin talvella, koska tässä maassa ei koskaan ole liikaa hyvää nykytaidetta pääkaupunkiseudun ”kuplan” ulkopuolella. Toistaiseksi näyttää hyvältä.
Göstan paviljonki, Serlachius-museot: kesänäyttelyt esillä 13. syyskuuta asti.
Mäntän kuvataideviikot: esillä 31. elokuuta asti.
Kuvien teokset ylhäältä alas:
Elina Brotherus: Tangohousut, 2015. Video.
Diego Bruno: Galindez, 2015. Video.
Sasha Huber ja Petri Saarikko: Juuret, 2015. Veistos.
taidematkustaja 