Vuosi 2015 lähestyy loppuaan ja alkaa olla aika paketoida vuoden näyttelykokemukset – hitit ja hutit. Ennen sitä kannattaa vielä kiiruhtaa Taidehalliin, jossa on esillä Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen näyttely 101 Kaikkien puolesta. Tässä saattaa hyvinkin olla vuoden tärkein näyttely.
Muistanette, kun teoskokonaisuutta varten etsittiin sataa suomalaista? Näyttely pohjautuu Kalleisten vierailuihin näissä sadassa kodissa ympäri maata. Osallistujat edustavat tilastollista poikkileikkausta Suomen väestöstä: heistä 51 on naista ja 49 miestä, yksi on suorittanut tohtorintutkinnon, viisi on rekisteröityjä maahanmuuttajia, kuusi suomenruotsalaista ja 30 asuu Uudellamaalla.
Taidehallin suuri sali on varattu jättimäiselle projisoinnille ja kävijä istuu korokkeella olevalle nojatuolille valitsemaan haluamansa haastattelun. Tämä luo kiinnostavan tilanteen: muut näyttelykävijät seuraavat samalla väistämättä sinun valintojasi. Haluatko tietää vastanneiden kannat aseiden omistukseeen vai susien määrään Suomessa? Entä taiteen vaikutus elämään? Koska kaikkia haastatteluja ei yhden näyttelykäynnin puitteissa ole mahdollista nähdä, joutuu kävijä pohtimaan myös itselleen tärkeitä kysymyksiä: mikä on minulle tärkeää?
Mäntän kuvataideviikoilla nähty Vaikuttavien kirjojen kirjasto esillä myös Taidehallissa. Siinä missä installaatio jäi kuvataideviikoilla vähän irralliseksi, on se nyt kiinteä osa kokonaisuutta ja avautuu luonnollisesti paremmin. Lainauskortteja lukiessä vierähtää tovi jos toinenkin. Samalla jälleen pohdin, mikä olisi oma valintani kirjastoon. Haluaisinko vaikuttaa fiksummalta kuin olen? Vai valitsisinko häpeilemättä jonkun viihteeksi luokittelemaa kirjallisuutta? Entä klassikot?
Näyttelyn koskettavin kokonaisuus on kuitenkin installaatio teokseen osallistuneiden muovaamista ”kiitollisuusesineistä”. Osallistujia pyydettiin miettimään yhtä ihmistä, joka on muovannut hänen ajatusmaailmaansa ja muovailemaan hänelle esine. Muovailumassasta tehdyt esineet ovat saaneet seurakseen lyhyet kertomukset siitä, miksi he ovat muovailleet juuri tällaisen esineen. Suuressa osassa ajateltiin läheisiä: äitiä, omia lapsia, puolisoa. Tarinat ovat erittäin koskettavia – mutta myös hauskoja. Tätä kirjoittaessani huomaan, että olen palannut mielessäni moniin tarinoihin päiviä näyttelykäynnin jälkeenkin.
Toivon, että näyttely nähtäisiin kokonaisuudessaan myös Helsingin ulkopuolella – sieltä kun suurin osa Kalleisten haastatelluistakin on kotoisin. Taidehallissa näyttely on esillä 22. marraskuuta saakka mutta älä jätä käyntiä viimeiseen viikonloppuun – saat nauttia riemastuttavista, raivostuttavista ja muuten ajatusta herättävistä suomalaisten mielipiteistä rauhassa ja ajan kanssa.
taidematkustaja 