Helmikuun harmaus ja hyvä seura ajoi minut Ateneumiin näyttelyvisiitille. Enkä ollut ainoa – liekö Hesarin ylistyskritiikki Japanomania-näyttelystä saanut väen liikenteeseen; museosalit olivat perjantaina keskipäivällä täynnä porukkaa.
Tällä kertaa innostuin enemmän Japanomaniasta, ehkä hieman odotusteni vastaisestikin. Tuntuu kuin Rodinin veistokset eivät olisi saaneet tarpeeksi happea – sen verran ahdasta alakerran näyttelysaleissa esillepano mielestäni oli. Kolmoskerroksen suuren ikkunan ääreen sijoitettu Ajattelija oli tietysti vaikuttava: katsoja pääsi aivan veistoksen ”iholle”, tarkastelemaan jättiläismäisiä käsiä ja ikonista asentoa.
Japanomania-näyttely on pitkän tutkimustyön tulosta ja jatkaa kierrokselle myös muihin pohjoismaihin. Ennen näyttelykäyntiä yritin palautella mieliini Anna Kortelaisen väitöskirjatutkimusta Albert Edelfeltin fantasmagoria: nainen, ”Japani”, tavaratalo, joka opiskeluaikoina sitä tenttiessäni tuntui sukellukselta uusiin, jännittäviin maailmoihin. Harmikseni vuodet ovat tehneet tehtävänsä, enkä enää pystynyt palauttamaan mieleeni tutkimuksen detaljeja, mutta näyttelyn teemat olivat sen ansiosta tuttuja.
Ateneumin näyttelyä varten tehty tutkimustyö näkyy tarkoissa ja erilaisia taiteilijoita esiin nostavissa teosvalinnoissa. Erityisen innoissani olin kuvakudoksista ja seinävaatteista sekä harmonia-teemaisen salin hienoista teosvalinnoista. Jo pelkkä salissa oleilu oli kummallisella tavalla rauhoittava kokemus.
Näyttelyjulkaisussa on varmasti avattu teemoja ja näyttelyä varten tehtyä tutkimusta enemmänkin seinätekstien ollessa varsin niukkoja. Julkaisuun – ja varsinkin harmonia-teemaan – aion tutustua seuraavalla näyttelykäynnillä paremmin, sillä näyttely kestää hyvinkin pari visiittiä.
Koska kummassakaan näyttelyssä ei saanut valokuvata, en valitettavasti voi tarjota tunnelmapaloja ripustuksesta. Näyttelyn verkkosivuilta löytyy kuitenkin hyviä kuvia teoksista.
Psst.
Avaan sivupalkkiin listan tämän vuoden Musekortti-käyttäytymisestäni. Näin voin vuoden lopuksi tarkastella kortin käyttöä ja vierailtuja näyttelyitä.