Pieni hankinta
Vinkkasin Twitterissä, että viikonloppuna kannattaa suunnata Kaapelitehtaalle, kuten edellisestä postauksesta voitte lukea. No, itse en kuitenkaan malttanut odottaa viikonloppuun, vaan kävin sekä Teos 2016 -tapahtumassa että Poliittisen valokuvan festivaalilla jo tänään.
Kuvanveistäjien ja taidegraafikoiden teosvälitys on tuttu aiemmilta vuosilta – tapahtumassa on ollut kiva käydä katselemassa tarjontaa. Voin hyvin kuvitella, että erityisesti joku joka ei välttämättä ole ajatellut hankkivansa veistosta kotiin, tekee löydön juuri täältä. Taidegrafiikkaa on yleisesti helpommin saatavilla, esimerkiksi taidelainaamoissa.
Tein tällä kertaa itsekin hankinnan. Laitoin teoksesta (harmillisen suttuisen) kuvan Instagramiin, mutta lupaan esitellä ostoksen kotioloissa tarkemmin, kunhan saan sen kehystäjältä maaliskuussa. Tapahtumassa voi jättää kehystämättömän vedoksen saman tien kehystettäväksi.
En tiedä, voiko taiteen hankkiminen juuri helpompaa olla – ei ainakaan aloittelevalle ostajalle. Hinnat ovat selkeästi esillä ja valikoimaa riittää. Tiiviissä myyntiripustuksessa on väistämättä myös teoksia jotka eivät ehkä helli omaa silmää, mutta varsinkin kehystämättömiä vedoksia kannattaa selailla. Ja tässä tapauksessa valitettavasti nopeat syövät hitaat, eli ostoaikeissa kannattaa olla ajoissa liikenteessä.
Tapahtuma jatkuu 6. maaliskuuta asti: Teos 2016.
Poliittinen valokuva elää ja voi hyvin
Poliittisen valokuvan festivaalin teemana on tänä vuonna Kotimaa. En tiedä missä vaiheessa teema on lyöty lukkoon, mutta sen on kipeän ajankohtainen, kuten jo aiemmin totesin. Anna-Kaisa Rastenberger ja Sanni Seppo toteavat festarilehden esipuheessa, että alue taiteen ja kuvajournalismin välissä on tärkeä: Yhtäältä valokuvalla on dokumentaarisuutensa vuoksi erityinen mahdollisuus olla kantaaottavan taiteen kärjessä ja toisaalta taidekontekstin luoman tilan ansiosta valokuvan subjektiivisuus, esteettisyys ja emotionaalisuus korostuvat. Installoinnilla on tärkeä rooli tässäkin näyttelyssä. Pelkistetty ilmavuus toimii mielestäni hyvin, eikä näyttelyn raskaita aiheita turhaan alleviivata mustilla seinillä tai muilla tehokeinoilla.
Näyttelyssä on monta erinomaista kuvasarjaa, mutta eniten liikutuin Katja Tähjän Paperittomat– ja Karkotetut-sarjoista. Kuvat ja kertomukset tuntuivat epäreiluilta ja epäoikeudenmukaisilta sellaisen ihmisen näkökulmasta, joka on vapaa paitsi matkustamaan, myös jäämään haluamaansa paikkaan.
Adrian Paci on käsitellyt usein taiteessaan liikkellä olemisen tematiikkaa. Paci pakeni itse Albaniasta Italiaan perheensä kanssa 1990-luvulla. Valokuvasarja Back Home pakottaa katsojan ajattelemaan, millaista olisi jättää taakseen oma kotinsa. Mitä kodistaan muistaisi vuosien kuluttua, uudessa kotimaassaan?
Näyttelyn lopussa Kuvakulma-näyttelytilassa on esillä kuvia Risto Vuorimiehen ja Ben Kailan Siirtosuomalainen-sarjasta. Tuupovaarasta lähdettiin Ruotsiin 1970-luvulla, siirtolaisina. Mininäyttely toimii hyvänä esimerkkinä siitä, miten museon omaa kokoelmaa voi hyödyntää päänäyttelyä kommentoiden. Näin kokoelmatyön merkitys museoissa tehdään näkyväksi.
Poliittisen valokuvan festivaalin näyttely on esillä huhtikuun loppuun asti, joten aikaa on vielä hyvin. Tulevana lauantaina 27. helmikuuta museossa on kuitenkin erikoisohjelmaa Sahrawin itsenäisyyspäivän kunniaksi. Eikö kuulostakin erikoiselta? Lue lisää täältä: http://pvf.fi/tulevatapahtuma/freewesternsahara/. Näyttelyllä on muutenkin laaja oheisohjelma, joka löytyy festivaalin verkkosivuilta.
Näyttelykuvat ylhäältä alas:
Oksana Yushko: Graduates.
Miia Autio: I called out for mountains, I heard them drumming.
Katja Tähjä: Paperittomat.
Adrian Paci: Back Home.
Ben Kaila: Tuupovaara.
taidematkustaja 