Kirjoitin Hesariin, komppasin Anu Kantolan hyvää tekstiä. Ja vaikka Hesari ei julkaisisikaan, on onneksi muita kanavia. Kannustan kaikkia liittymään joukkoon, nyt on aika pitää ääntä. Hashtagilla #ylpeästihumanisti. Eikä se niin pilkun päälle ole, tutkinnosta huolimatta voit olla myös #henkisestihumanisti.
Humanisti, pidä ääntä itsestäsi
Kiitos Anu Kantolalle painavasta puheenvuorosta (HS 1.3.) opiskelujen laaja-alaisuutta koskien. Steve Jobsin tausta liberal arts -yliopistossa on hyvä esimerkki siitä, miten humanistiset ja yhteiskuntatieteet voivat toimia innovaatioden vauhdittajina. Pelkiksi teknoajattelun apupyöriksi ihmistieteitä ei kuitenkaan tule alistaa.
Suoritin itse, ei niinkään pitkä aika sitten, yliopistotutkinnon historian alalta. Sanomattakin selvää, että olen seurannut kiinnostuksella ja kauhulla nykyisen hallituksemme toimia sekä kommentteja kaiken maailman dosenteista ja koulutusleikkauksista. Oma yliopistoni, Turun yliopisto, kannusti vielä 2000-luvun alussa kokeilemaan ja hankkimaan laaja-alaisen tutkinnon, aivan kuten Kantolankin tapauksessa. Tämän jälkeen olen sijoittunut työelämään veronmaksajana ja koen tekeväni erittäin mielekästä, jopa yhteiskuntaa hyödyttävää työtä nykytaiteen parissa. Navigoin sujuvasti digimaailmassa, pystytän tarvittaessa verkkosivut, osaan budjetoida ja hallinnoida projekteja. Kuitenkaan mikään muu kuin oma historiaa, yhteiskunnallisia aineita, kieliä ja museologiaa yhdistävä tutkintoni ei olisi opettanut minua ajattelemaan yhteiskunnasta ja sen ilmiöistä – menneisyydestä ja nykypäivästä – yhtä laajasti, kriittisesti ja syvällisesti kuin nyt ajattelen. Tämä taito on myös kaikkein keskeisin työssäni.
Pieni tyttäreni tulee aikanaan tekemään omat valintansa koulutuksensa suhteen – ainakin me mieheni kanssa vanhempina tulemme kannustamaan häntä opiskelun pariin. Mutta valitsipa hän alakseen minkä tahansa, toivon tottavie, että hänen on mahdollista valita myös kulttuurihistoria, kansatiede tai suomalais-ugrilainen kielentutkimus. Tämänhetkisen sokean tuottavuusihannoinnin edetessä kuitenkin pelkään, että hänen tämäntyyppinen valintansa ei ole enää siinä vaiheessa mahdollinen. Meidän humanistien tulee siis pitää ääntä itsestämme. Kutsun ja kannustan kaikkia humanisteja kertomaan osaamisestaan ja puolustamaan ihmistieteitä – tämä on oma avaukseni. Olen humanisti ja ylpeä siitä.
Hyvä, juuri näin!
TykkääLiked by 1 henkilö