”Minneköhän nämäkin kuvat on tallennettu?”, kysyi mieheni ja kanssamatkustajani muutama päivä sitten selaillessaan kameran sisältöä. ”Ööööö… ehkä jonnekin… tarkistan….”, vastasin epämääräisesti. Totuuden nimissä on sanottava, etten ollut ollenkaan varma oliko kuvia edes purettu kamerasta.
Muistikortinpurku, ehkäpä yksi ärsyttävimmistä hommista. Lomakuvia on usein liikaa, pahimmillaan useita satoja. En todellakaan kuulu niihin ihmisiin, jotka purkavat kameran muistikortin välittömästi, lajittelevat kuvat kansiohin, poistavat turhat ja käsittelevät parhaat niin, että jäljellä on 50 erinomaista kuvaa viikon lomareissulta. Pari vanhaa filmirullallista, eikös niin? Ainakin ennen ne riittivät hyvin.
Ja miksi juuri omat kuvat jäävätkin aina käsittelemättä? Olen neuvonut ja ohjeistanut sukulaisia ja ystäviä vastaavassa hommassa siinä määrin, että voisin alkaa vetää Muistikortilta kirjaksi -kursseja, joilla opeteltaisiin kansiointia, alkeellista kuvien käsittelyä, tekstittämistä ja kuvakirjan taittoa. Että vinkkinä vaan, jos kiinnostusta löytyy.
Sain kuitenkin tänä aamuna kansioitua koko kameran muistikortin, suuren kasan kuvia eri reissuilta. Joukossa oli aika monta kuvaa raunoista, veistoksista ja kissoista. Ja miten hienoja paikkoja on tullutkaan nähtyä viime vuosina! Urakan hyvänä puolena oli uppoutuminen kuviin määrin, että ajattelin tehdä pari juttua reissuvinkeistä. Viime kesän Napoli-postausta on luettu sen verran, että ehkäpä myös uudet reissupostaukset löytävät lukijansa. Kansiot auki, siis!
taidematkustaja 