Skyfaring – matkakirja lentämisestä.

skyfaring_taidematkustaja

Matkakirjallisuus on ihana kirjallisuuden genre. Hyvä matkakirjailija kertoo kohteestaan syvällisemmin ja monivivahteisemmin kuin matkaoppaat, joista niistäkin monet ovat usein kivaa luettavaa.

Törmäilin eräänä päivänä Akateemisen kirjakaupan matkakirjaosastolla etsiessäni Ella Kannisen Toskana-kirjaa. En löytänyt sitä (on kuulemma niiiiiin hurjan suosittu), mutta huomasin Mark Vanhoenackerin Skyfaring-kirjan. Olin innoissani. Muistin saman tien lukeneeni Vanhoenackerin hienon vastauksen Intelligent Life -lehden kysymykseen ”What’s the best time of the day” ja ajatelleeni, että no jopas on hieno ja runollinen vastaus liikennelentokoneen lentäjältä. Noh, onhan se tietysti, jos sattuu olemaan myös kirjailija.

Skyfaring on matkakirja, joka ei kerro määränpäästä, vaan itse matkanteosta. Matkasta ja työstä taivaalla – erityisesti pitkillä mannertenvälisillä lennoilla – mutta myös matkasta lentäjäksi. Ennen lentäjänuraansa Vanhoenacker opiskeli Afrikan historiaa Nairobissa ja työskenteli management consultant -tehtävissä Bostonissa, kunnes haki haaveammattiinsa, lentäjäkoulutukseen British Airwaysille. (Mikäli harkitset alanvaihtoa, toiminee kirja hurjana inspiraationa).

Matkustajalle, jolle lentomatka on aina se reissun pakollinen tylsyys (ja tietysti aika epäekologista), on käsittämätöntä, millainen page-turner Skyfaring on. Vanhoenacker kirjoittaa paitsi itse lentämisestä (hän lentää 747:ää), myös taivaasta, pilvistä, maantieteestä, taivaalla navigoinnista ja place lagiksi kutsumastaan tunteesta, joka syntyy kun hetki sitten oli toisella puolella maapalloa ja nyt jo Hongkongissa, Tokiossa, San Paolossa tai missä tahansa. Pää ei pysy mukana, kun nykyaikainen lentomatkustaminen tekee nopean siirtymisen paikasta toiseen mahdolliseksi:

I struggle for means to measure out the human scale of these journeys. The task gets harder, not easier, the more I fly. Sometimes after a long flight I reach my hotel room, and close my eyes, and I’m hit by the silence of being alone for the first time in thousands of miles, and I don’t know how many faces I’ve seen since my day began, since the sun rose in whatever city I happened to wake up in that morning. I am certain that on most work days I see more people than many of my ancestors saw in entire lifetime.

Lentokoneen tekniikasta kiinnostuneille kirja tarjonnee mukavia herkkupaloja, mutta Vanhoenacker ei karkoita maallikkolukijaansa liioilla detaljeilla. On hienoa lukea siipien toiminnasta niin hyvin kuvattuna, että ainakin teoriassa ymmärrän, miten kone lentää. Kirja onkin ollut hurjan suosittu ainakin Isossa-Britanniassa, ja käännöksiä on tehty jo useammille kielille. Suomeksi? Toivottavasti jossain vaiheessa. (edit: Teos julkaisee kirjan syksyllä 2016 nimellä Ilmojen halki – jee!)

Jokaiselle, joka vaatii ikkunapaikan koneessa, on kirja ehdottoman suositeltavaa luettavaa. Meille, jotka viihdymme mieluummin käytäväpaikalla johonkin viihdykkeeseen uppoutuneena, tarjoaa Skyfaring ikkunapaikan kotisohvalta ja innostaa bookkaamaan sellaisen myös koneeseen seuraavalla reissulla.

Mainokset

Miksi rakastan museoita.

Tänään vietetään kansainvälistä museopäivää. Jälleen yksi päivä muiden joukossa, saatat ajatella. Kansainvälistä museopäivää on kuitenkin vietetty jo vuodesta 1977, ja sen tarkoituksena on lisätä tietoisuutta museoiden yhteiskunnallisesta merkityksestä. Lisää museopäivästä voit lukea täältä: http://icom.museum/activities/international-museum-day/

Kansainvälisenä museopäivänä onkin hyvä pohtia, miksi museot ovat niin kertakaikkisen mahtavia.

Tässä oma listani:

  1. Museot säilyttävät jotain sellaista, mikä muuten ei välttämättä säilyisi. (Ja niissä on oikeasti ihmisiä, jotka ajattelevat aktiivisesti näitä juttuja). Vai tallentaako, järjestääkö, digitoiko ja tuoko joku muu meidän kaikkien saataville verkkoon vanhoja suklaalevyjen etikettejä?

    E36 - 10121 . E36-10121

  2. Museoissa saa olla hiljaa. Ihana rauha. Kun ärsykkeet tulvivat taskuista ja joka paikasta nenän eteen, museoissa on yhä lupa keskittyä vain olemiseen. Vauhti hidastuu.
  3. Museoissa voi luuhata uupumukseen asti. (Ei enää yhtään hemmetin ruukkua tai pottaa!) Tämän jälkeen kahvi tai lasi kylmää valkkaria maistuu paremmalta kuin koskaan. (ks. kohta 4)syrakusa_taidematkustaja
  4. Museokahvilat ja -myymälät. Kaksi maailman ihaninta museokahvilaa: MOMAn ravintola ja Galleria Nazionale d’Arte Modernan terassi Roomassa. Ihanin museomyymälä on Moderna Museetin myymälä. Suomessa Aboa Vetus & Ars Nova -museon myymälä on PA-RAS.
    IMG_2478
  5. Museoissa saa ärsyyntyä. Ja kokea niin voimakkaan tunne-elämyksen, että voi tirauttaa kyyneleenkin.syrakusa2_taidematkustaja
  6. Museoissa on useimmiten ihana, avulias, huumorintajuinen henkilökunta ja hyvä asiakaspalvelu. Onhan se ihan paras paikka olla töissä.

Mitä sinä rakastat museoissa? Kerro kommenttiboksissa tai Twitterissä.


Kuvat:

Elanto Maito-suklaa, käärepaperi. Elanto, valmistaja. Öflund & Pettersson, painotalo. Helsingin kaupunginmuseo. https://hkm.finna.fi/elanto/

Kaksi alinta kuvaa: Museo Archeologico Regionale Paolo Orsi Siracusa.

 

 

 

 

 

Historioitsijana Roomassa.

villa-lante_taidemtkustaja

Tämän päivän Hesarissa oli mainio juttu otsikolla Rooman historia on myös Suomen historiaa. Kaivelepa muistiasi – milloin viimeksi olet lukenut päivän lehdestä näin positiiviseen sävyyn kirjoitetun jutun historioitsijasta ja hänen työstään? Usein historioitsija kaivetaan esiin, kun pitää muistuttaa jostain asiasta ”joka meni oikeasti näin”, kuten vaikkapa tässä Hesarin pääkirjoituksessa viime sunnuntailta. Tämä on tietysti tärkeää, mutta tällä kertaa on hienoa, että jutun kärki on jossain muualla.

Mistä sitten informaatioteknologian hyödyntämisestä humanististen alojen tutkimuksessa on kyse? Suuntauksesta saa hyvän käsityksen esimerkiksi tästä Intelligent Life -lehden artikkelista Rewriting History. Tällaisia juttuja humanistiset alat kaipaavat, olemmehan tietysti ylpeästi humanisteja.

Suomen Rooman-instituutti Villa Lante on mahtava paikka, ja on tarjonnut lukuisille tutkijoille, kirjoittajille ja taiteilijoille mahdollisuuden oleskella ikuisessa kaupungissa pidemmänkin aikaa. Oma (tietysti harmillisen lyhyt) oleskeluni Lantessa vuonna 2010 oli hauska, silmiäavaava ja antoisa tilaisuus, vaikka tutkimusaiheeni ei aivan yhtä suoraan Rooman historiaan liitykään. Instituutissa työskentelyä haittasivat ainoastaan kirjastosta avautuva ällistyttävä näkymä Rooman kattojen yli sekä satunnaisesti vähän turhan pitkiksi venähtäneet ihanat lounaat.

Mikäli et ole vielä vieraillut Villa Lantessa Roomassa käydessäsi, tee se pikimmiten. Kipuaminen Gianicolo-kukkulalle kannattaa toki muutenkin, myös ympäröivän vehreyden vuoksi. Instituutti on avoinna yleisölle arkisin kello 9–12.

On siis Kuvan Kevät.

RüfEmilia

Se aika vuodesta, jolloin pääsee tutustumaan Taideyliopiston Kuvataideakatemian kuvataiteen maisteriksi valmistuvien taiteilijoiden teoksiin. Näyttely on löytänyt kotinsa Kuvataideakatemian Exhibition Laboratorysta Helsingin Merimiehenkadulta. Tänä vuonna näyttely levittäytyy myös esimerkiksi galleria Forum Boxiin.

Taiteilijoihin ja teoksiin voi tutustua etukäteen Kuvataideakatemian verkkosivuilla http://www.exhibitionlaboratory.fi/kuvan-kevat. Pidän erityisesti siitä, että jokaisesta valmistuvasta taiteilijasta on otettu hyvä kuva – tähän panostaminen kannattaa niin museoiden kuin gallerioidenkin. Kuvan Kevät -näyttelyyn on vapaa pääsy ja luulisin, että näyttelystä voi myös ostaa teoksia, vaikka mainintaa tästä en verkkosivuilla nähnytkään.

Perjantaina 13. toukokuuta järjestetään myös Kuvataideakatemia Open Studios -tapahtuma, ilmeisesti ensimmäistä kertaa koskaan. Tapahtumassa pääsee kurkkaamaan taideopiskelijoiden työhuoneisiin, ja ohjelmassa on myös keskustelua ja näyttelyitä. Käykää tsekkaamassa: Kuvataideakatemian Open Studios

Kuvan kevät 7.–29. toukokuuta 2016, Exhibition Laboratory, Project Room, Kampin Narinkkatori ja Forum Box

Kuva: Emilia Rüf: Meïssa, 2016, HD video.

 

Kun Firenze on jo nähty (vai onko?).

firenze_taidematkustaja_1

Firenze on Rooman ohella kaikista Italian taidekaupungeista se kaikkein klassisin matkakohde. Stendhalin syndrooma, tiedättehän.

Vietin kymmenisen vuotta sitten hienon kevään Firenzessä opiskelijavaihdossa. Yliopisto oli lakossa, lomalla ja taas lakossa, joten kaupungin koluamiselle oli aikaa. Sinisellä 20 euron (luultavasti alkujaan varastetulla) fillarilla oli hyvä suhata ympäri kaupunkia kunhan pysyi poissa historiallisesta keskustasta viikonloppuisin. Huolettomana, taidenälkäisenä ja halvoilla espressoilla vauhditettuna. Giotto ja Cimabue, Masaccio, Perugino, Benozzo Gozzoli. Sittemmin olen palannut kaupunkiin useamman kerran, viimeksi kesälomalla pari vuotta sitten.

Firenzestä on helppo nimetä useampia taidenälkäisen must-see-kohteita. Ensikertalainen valitsee useimmiten näiden joukosta:

  • Galleria degli Uffizi – varaudu jonottamaan ainakin pääsiäisenä alkavalla kevätsesongilla ja kesällä. Toisaalta jonossa aika kuluu mukavasti kanssajonottajien kanssa jutellessa. (edit 9.5. Kommenttiboksista hyvä vinkki: voit ostaa lipun Uffiziin myös San Marcosta tai Galleria dell’Accademiasta, varsinkin San Marcosta sen saa usein jonottamatta. Toki slottiajat eivät ole takuuvarmoja sesonkiaikoina, kuten Twitterissä huomautettiin).
  • Galleria dell’Accademia – täällä on se Daavid.
  • Santa Crocen fransiskaanikirkko – suuri määrä julkkishautoja (Michelangelo, Machiavelli, you name it) sekä Giotton upea freskosykli.
  • Duomo – jonota, jonota, jonota. Kun pääset sisään, olet ehkä hieman pettynyt pelkistetystä ulkoasusta, kunnes huomaat käsittämättömän yliampuvan Giorgio Vasarin feskon kupolissa.

Nämä kaikki ovat ehdottomasti käymisen arvoisia paikkoja. Mutta mitä jos Firenzessä on tullut jo käytyä ja Uffizit, Duomot ja Santa Crocet on nähty?

Tässä muutama oma suosikkini.

San Marcon museo ja luostari

firenze_taidematkustaja_3

Vanha dominikaaniluostari, josta on tehty museo. Vilkkaalla ja hälyisellä aukiolla olevan fasadin takaa avautuu ihastuttava ja rauhallinen sisäpiha freskoineen. Museosaleissa on pysähtynyt tunnelma, mutta todellinen helmi löytyy toisesta kerroksesta. Fra’Angelicon Annunciazione sekä 44 makuusoppea, joissa kaikissa Angelicon tai hänen assistenttiensa maalaamat pienet freskot 1440-luvulta.

firenze_taidematkustaja_2

San Miniato al Monte

San Miniaton kirkko Arno-joen ja kaupunginporttien toisella puolella, korkealla kukkulalla on Firenzen kaunein. Monet taivaltavat Piazzale Michelangiololle, joka on oikeastaan vain parkkipaikka Daavid-patsaan kopiolla. Kun jatkat Piazzalelta vielä pienen matkan kukkulaa ylös, saavut San Miniatolle. Toisin kuin San Marco, San Miniaton luostari toimii yhä luostarina, ja munkkien valmistamia tuotteita myydään pienessä puodissa kirkon vieressä.

Kävin ensimmäisen kerran San Miniatolla tammikuussa, sateisena ja sumuisena päivänä. Duomon kupoli erottui juuri ja juuri maisemassa eikä kirkossa ollut ketään kryptassa laulavia munkkeja lukuunottamatta. Vastaavaa tunnelmaa en tule luultavasti koskaan enää kokemaan, mutta palaan San Miniatolle kerta toisensa jälkeen.

Kirkkotilaa hallitsee upea 1200-luvun lopun mosaiikki. Osa muista teoksista on korvattu kopioilla tai viety pois museoihin. Pieni on tässä tapauksessa kauniimpaa kuin suuri ja ehkä enemmän kuin missään mualla, San Miniatolla pääsee varsin lähelle myöhäiskeskiaisen kirkkotilan tunnelmaa. Mene heti aamulla tai juuri ennen sulkemisaikaa.

firenze_taidematkustaja_4

firenze_taidematkustaja_5

taidematkustaja_firenze_6

Santa Maria del Carmine

Cappella_brancacci,_Cacciata_di_Adamo_ed_Eva_(restaurato),_Masaccio

Santa Maria del Carminen kirkossa Oltranossa, eli Arno-joen toisella puolella, on Cappella Brancacci. Itse kirkko on keskellä parkkipaikkaa sijaitseva ruskea möhkäle, mutta Cappella Brancaccista löydät Masaccion Aatamin ja Eevan.

Viimeistään tässä vaiheessa Stendhalin syndrooma on lähellä.

Varaudu hienovaraiseen kyynerpäätaktiikkaan, sillä kappeliin päästetään vai tietty määrä porukkaa kerrallaan viidentoista minuutin sloteissa.

Brancaccista näkemäänsä kannattanee siirtyä sulattelemaan lähistön aukioille. Yksi viehättävimmistä piazzoista Firenzessä on Santo Spiriton aukio, niin ikään Oltranon puolella.

Toinen hyvä paikka aperitivolle löytyy myös lähistöltä, Piazza della Passera Via dello Spronen ja Toscanellan kulmassa.

 

 

 

 

 

 

 

firenze_taidematkustaja_7

firenze_taidematkustaja_8

Peruginon Crocifissione-freskot Santa Maria Maddalena dei Pazzissa

Jos olet Perugino-fani ja aikaa sekä staminaa riittää, tätä kohdetta kannattaa ehdottomasti väijyä. Itse olen yrittänyt käydä Santa Maria Maddalena dei Pazzissa useamman kerran ja yhden kerran olen onnistunut. Se vaati muutaman hutikäynnin, ovikellon rimputusta ja vartijan suostuttelua. Vaivannäkö kannattaa: Peruginon hienot freskot sijaitsevat kellarimaisessa tilassa erinomaisen upeina ja hienosti säilyneinä.

Tarkistin ikivanhasta matkaoppaastani: aukioloajoiksi ilmoitetaan italialaisittain loogisesti ma-la 9–11.50 & 17-17.20 & 18.10–18.50 sekä sunnuntaisin 9–10.45 & 17–18.50. Pitävätkö ajat paikkansa? Luultavasti eivät. TripAdvisorissa paikka on saanut kaksi arvostelua: ”average” ja ”terrible” sekä katkerahkon tilityksen hankalista aukioloajoista.

Onko sinulla parempaa tietoa? Kerro se meille.

Santa Trinitàn kirkko ja Cappella Sassetti

Santa Trinitan kirkko on helppo ohittaa. Interiöörikään ei ole kovin erityinen lukuunottamatta Cappella Sassettia ja Domenico Ghirlandaion freskoja. En tiedä kummasta firenzeläisestä mestarista pidän enemmän: Ghirlandaiosta vai Benozzo Gozzolista. Onneksi ei tarvitse päättää. Ghirlandaion oli Michelagelon opettaja ja Cappella Sassettin lisäksi hänen freskojaan voi ihailla Santa Maria Novellan kirkossa. Cappella Sassettin freskosyklissä näyttäytyy 1400-luvun Firenze. Paimenten kumarrus -aiheinen alttaritaulu on yksi viehättävimpiä teemasta tehtyjä kuvauksia. Ole tarkkana aukioloaikojen kanssa myös täällä; tarkista ne matkaoppaastasi.

Domenico-Ghirlandaio-Adoration-of-the-Shepherds-Santa-Trinita-Church1

Mikä on sinun suosikkinähtävyytesi Firenzessä? Entä suosikkiravintolasi? Vinkkaa niistä Twitterissä tai kommenttiboksissa.

Kuvat
Masaccio: Wikimedia Commons
Ghirlandaio: blog.studentsville.it

Vappu Tukholmassa.

tukholma_taidematkustaja1

Tukholmassa oli ihanaa. Vaikka pidänkin suomalaisesta (lue: turkulaisesta) vapusta, oli tällä kertaa kiva reissata lahden toiselle puolelle. Tukholmassa vappu ei juurikaan näkynyt aukioloajoissa eikä katukuvassa – suurin juhla oli kuninkaan 70-vuotissyntymäpäivä, kunnon ruotsalainen kansanjuhla. Jotkin museot ja nähtävyydet olivat vapunpäivänä kiinni, harmillisesti juuri Vivian Maierin näyttely Kulturhusetissa.

Moderna Museetiin on jälleen vapaa sisäänpääsy, kuten Ruotsin valtiollisiin museoihin on. Etukäteen moni oli kehunut Livet Självt -näyttelyä, joka olikin varsin kunnianhimoisesti kuratoitu kokonaisuus. Näyttelyn kantavana teemana on – ei enempää eikä vähempää – ikuinen pohdinta siitä, mistä elämässä ja elävässä on kysymys. Parhaiten mieleen jäi Katja Novitskovan Approximation-sarja Hilma Af Klintin yhteyteen ripustettuna (kunnon silmäkarkkia) ja Valia Fetisovin kokemuksellinen ja minimalistinen teos, jossa kävijä suljetaan tilaan, josta ei pääse pois. Ylipäätään tilassa oli hieno äänimaailma: teokset surisivat ja pärisivät, normaalisti hiljainen museotila oli muuttunut eräänlaiseksi elämän äänten laboratorioksi.

tukholma_taidematkustaja3

tukholma_taidematkustaja5

tukholma_taidematkustaja2

Vivian Maierin näyttelyn sijaan kävimme Sven-Harrys Konstmuseumissa, joka on yksityinen museo Vasaparkenissa. En ollut käynyt siellä aiemmin, mutta lukenut paikasta. Museon erikoisuus oli ylimpään kerrokseen tehty sistutuksellinen replika Sven-Harryn 1700-luvun kartanokodista (!). Itse galleriatilat olivat yllättävän pienet – vain muutama sali sekä multimediahuone. Kaiken kaikkiaan kokemus jätti hieman hämmentyneen olon: näyttely tuntui tyngältä ja museossa oli omituinen, hieman pysähtynyt ja elitistinen tunnelma. Nykytaidefanille suosittelenkin mieluummin vaikkapa Bonniers Konsthallia tai Magasin 3 -taidehallia.

tukholma_taidematkustaja4

Taideturistina pienen vauvan kanssa Tukholmassa on juuri niin helppoa kuin kuvitella saattaa. Museoihin pääsee näppärästi ja niistä löytyy vaipanvaihtotilat, mikroaaltouunit, syöttötuolit ja muut rensselit. Kaiken kaikkiaan Tukholmasta jää aina virkistynyt ja kohottunut olo – kuten kunnon lomasta kuuluukin jäädä.

Livet Självt Moderna Museetissa 8. toukokuuta saakka.
Swedish Art Now! Sven-Harrys Konstmuseumissa 6. kesäkuuta saakka.