Matkakirjallisuus on ihana kirjallisuuden genre. Hyvä matkakirjailija kertoo kohteestaan syvällisemmin ja monivivahteisemmin kuin matkaoppaat, joista niistäkin monet ovat usein kivaa luettavaa.
Törmäilin eräänä päivänä Akateemisen kirjakaupan matkakirjaosastolla etsiessäni Ella Kannisen Toskana-kirjaa. En löytänyt sitä (on kuulemma niiiiiin hurjan suosittu), mutta huomasin Mark Vanhoenackerin Skyfaring-kirjan. Olin innoissani. Muistin saman tien lukeneeni Vanhoenackerin hienon vastauksen Intelligent Life -lehden kysymykseen ”What’s the best time of the day” ja ajatelleeni, että no jopas on hieno ja runollinen vastaus liikennelentokoneen lentäjältä. Noh, onhan se tietysti, jos sattuu olemaan myös kirjailija.
Skyfaring on matkakirja, joka ei kerro määränpäästä, vaan itse matkanteosta. Matkasta ja työstä taivaalla – erityisesti pitkillä mannertenvälisillä lennoilla – mutta myös matkasta lentäjäksi. Ennen lentäjänuraansa Vanhoenacker opiskeli Afrikan historiaa Nairobissa ja työskenteli management consultant -tehtävissä Bostonissa, kunnes haki haaveammattiinsa, lentäjäkoulutukseen British Airwaysille. (Mikäli harkitset alanvaihtoa, toiminee kirja hurjana inspiraationa).
Matkustajalle, jolle lentomatka on aina se reissun pakollinen tylsyys (ja tietysti aika epäekologista), on käsittämätöntä, millainen page-turner Skyfaring on. Vanhoenacker kirjoittaa paitsi itse lentämisestä (hän lentää 747:ää), myös taivaasta, pilvistä, maantieteestä, taivaalla navigoinnista ja place lagiksi kutsumastaan tunteesta, joka syntyy kun hetki sitten oli toisella puolella maapalloa ja nyt jo Hongkongissa, Tokiossa, San Paolossa tai missä tahansa. Pää ei pysy mukana, kun nykyaikainen lentomatkustaminen tekee nopean siirtymisen paikasta toiseen mahdolliseksi:
I struggle for means to measure out the human scale of these journeys. The task gets harder, not easier, the more I fly. Sometimes after a long flight I reach my hotel room, and close my eyes, and I’m hit by the silence of being alone for the first time in thousands of miles, and I don’t know how many faces I’ve seen since my day began, since the sun rose in whatever city I happened to wake up in that morning. I am certain that on most work days I see more people than many of my ancestors saw in entire lifetime.
Lentokoneen tekniikasta kiinnostuneille kirja tarjonnee mukavia herkkupaloja, mutta Vanhoenacker ei karkoita maallikkolukijaansa liioilla detaljeilla. On hienoa lukea siipien toiminnasta niin hyvin kuvattuna, että ainakin teoriassa ymmärrän, miten kone lentää. Kirja onkin ollut hurjan suosittu ainakin Isossa-Britanniassa, ja käännöksiä on tehty jo useammille kielille. Suomeksi? Toivottavasti jossain vaiheessa. (edit: Teos julkaisee kirjan syksyllä 2016 nimellä Ilmojen halki – jee!)
Jokaiselle, joka vaatii ikkunapaikan koneessa, on kirja ehdottoman suositeltavaa luettavaa. Meille, jotka viihdymme mieluummin käytäväpaikalla johonkin viihdykkeeseen uppoutuneena, tarjoaa Skyfaring ikkunapaikan kotisohvalta ja innostaa bookkaamaan sellaisen myös koneeseen seuraavalla reissulla.
taidematkustaja 