Art Helsinki -taidemessut ja some bloggaajan silmin.

taidemessut_taidematkustaja

Taidemessut ovat suomalaisen nykytaidefanin kannalta hieman kinkkinen juttu, sillä Suomessa ei yksinkertaisesti ole ollut suuria, kansainvälisestikin kiinnostavia taidemessuja. Monet suuret taidemessut ovat viime vuosina kasvattaneet ohjelmallista osiotaan: mukana on paitsi ammattilaisille järjestettyä erikoisohjelmaa, myös kaikille kävijöille avoimia keskusteluja tai tai non-profit-projekteja, kuten Frieze-taidemessujen paikkasidonnaiset teokset tai off-site-ohjelma. Erilaisten taidemessujen valtava määrä ja kilpailu kävijöistä pakottaa messut pohtimaan sisältöjä myös suurten yleisöjen silmin.

Sinänsä messukonsepti on kävijän kannalta mitä helpoin ja vertautuu tietysti kaikkiin muihin messuihin: ostat lipun ennakkoon tai ovelta, marssit sisään ja katsot taidetta. Messuosastot järjestäytyvät useimmiten gallerioittain. Eli jos olet liikenteessä esimerkiksi syksyllä Lontoossa Frieze-messujen aikaan tai Parisiissa Fiac-messujen aikaan, niin käy ihmeessä tsekkaamassa mitä taidemessuilla tapahtuu.

Myös Helsingissä on hyvä tilaisuus päästä fiilistelemään taidemessuja, sillä ensi syyskuussa järjestettävä Art Helsinki on profiloitumassa uudelleen kansainvälisen konseptin mukaisiksi taidemessuiksi. Habitaren kanssa yhtä aikaa järjestettävillä messuilla on myös kaikille kävijöille avointa kiinnostavaa keskusteluohjelmaa.

Tarkemman ohjelman löydät ArtHelsingin verkkosivuilta, mutta vinkkaan näin alustavasti, että keskiviikkona 7. syyskuuta nykytaiteesta ja somesta kiinnostuneiden  kannattaa höristää korviaan, sillä messuilla järjestetään Suomen taiteilijaseuran moderoima keskustelu nykytaiteesta sosiaalisessa mediassa. Eli jos esimerkiksi taidebloggaaminen tai museoissa ja näyttelyissä kuvaaminen, kuvien jako ja visuaalinen kulttuuri somessa ylipäätään koskettavat tai kiinnostavat, tule ihmeessä paikalle. Keskustelemassa itseni lisäksi ovat Kuvaston Tommi Nilsson sekä taiteilija Sami Havia.

Tämän jännittävän uutisen myötä toivotan kaikille ihanaa ja rentouttavaa juhannusta!

Mainokset

In altre parole – kielestä ja kirjoittamisesta.

venice_taidematkustaja

Edelliset kirjajuttuni (täällä ja täällä) ovat esitelleet omaan lukemiseeni vähintäänkin epätodennäköisiä kirjasuosikkeja. Tämänkertainen teos onkin sitten juuri sellainen, jonka lukemista odotin kuumeisesti.

Jhumpa Lahiri on yksi suosikkikirjailijoistani. Kauniita ja täynnä merkityksiä olevia virkkeitä kutova kirjailija, jonka teokset käsittelevät sukupolvien välisiä suhteita, paikan merkitystä ja kieltä. Olin kuuntelemassa Lahiria parisen vuotta sitten Akateemisen kirjakaupan kohtaamispaikalla hänen edellisen romaaninsa, Tulvaniitty, tiimoilta. Kirjailija kertoi haastattelussa muuttaneensa Roomaan, jossa asui nyt perheensä kanssa. Samassa yhteydessä hän kertoi valmistelevansa ensimmäistä italian kielistä kirjaansa. Siis italiaksi alun alkaenkin kirjoitettua. Tulvaniitty vielä poltteli lukemattomana kädessä, ja odotin jo uutta teosta.

Vihdoin ja viimein In altre parole ilmestyi, ja mieheni toi kirjan minulle Roomasta. Tiedätte varmasti tunteen, joka tulee kun kauan odotettu kirja on kädessä ja vain odottaa sopivaa hetkeä päästäkseen lukemaan, kaikessa rauhassa, keskeytyksettä. Vauva-arjessa tätä hetkeä joutui hieman odottamaan, mutta lopulta pääsin kirjan kimppuun ja luin kappale kerrallaan, nautiskellen, hitaasti (siksikin, että luin italiaksi).

Teoksessa Lahiri kertoo suhteestaan italian kieleen. Hän kertoo, miten matkustaa Firenzeen vuonna 1994 pieni sanakirja taskussaan ja tuntee miten kieli on jo elänyt hänen sisällään, vaikka kuulee sitä kuunnolla omassa ympäristössään ensimmäistä kertaa. Colpo di fulmine, love at first sight, hän kuvaa.

Palattuaan Yhdysvaltoihin Lahiri haluaa opiskella kieltä. Kuluu vuosia, eri opettajien kanssa, eri kursseilla; tulee uusia matkoja Italiaan. Lopulta perhe päättää muuttaa Roomaan. Alku on tuskaista: lapset eivät viihdy, kaupunki on elokuussa tyhjä paikallisista ja samaan aikaan täynnä turisteja. Mikään ei toimi, kaikki on vierasta. Lahiri alkaa kirjoittaa päiväkirjaa, italiaksi. Lopulta syntyy ensimmäinen novelli, joka on myös osa tätä kirjaa.

Mikä on suhde, joka syntyy meidän itsemme ja erityisesti aikuisiällä (itse) valitun vieraan kielen välille? Tunnistan täsmälleen Lahirin colpo di fulminen, italian kieleen ihastumisen. Jollekin muulle se voi olla ranska, espanja tai vaikka japani. Kielellä ei ole merkitystä, vain sillä tunteella, että tämä on minun kieleni.

Tämän suhteen Lahiri kuvaa äärimmäisen hienostuneesti, tarkkaan ja uskomattoman kauniisti. Hän kuvaa suhteensa englannin ja italian välillä venetsialaisina siltoina – kaupunkina, jossa ei voi mennä minnekään ylittämättä siltoja, yhä uudelleen ja uudelleen. Italian kirjoittaminen on Lahirille kuin siltojen ylittämistä: englanti, kuten vesi, virtaa jalkojen alla vapaasti, ilman esteitä, kun taas maan päällä raahustaminen on siltojen ylittämistä, umpikujia, labyrintteja.

IMG_0007Suosittelen kirjaa kaikille, joilla on rakkaussuhde muuhun kuin äidinkieleensä. Matkakertomus kirja ei ole, eikä sellaisenaan kuvaa elämää Italiassa. Kiinnostavaa on, että Lahiri ei itse kääntänyt kirjaansa englanniksi, vaan sen käänsi myös Elena Ferranten Napoli-sarjan kääntänyt Ann Goldstein. Esimerkiksi Audiblesta ladattavan äänikirjan voi kuunnella sekä englanniksi että italiaksi Lahirin lukemana.

 

Kesätärpit kehäkolmosen ulkopuolella.

Screenshot 2016-06-09 14.15.28

Vaikka ulos katsoessa epäilyttääkin, on kesä jo hyvässä vauhdissa. Tämä tarkoittaa tietysti kesänäyttelyiden avautumista! Viimeistään Mäntän kuvataideviikkojen startti saa tajuamaan, että hei, sehän on kohta ohi ja vaikka mitä pitää nähdä. Kesällähän kuuluu reissata, joten tässä tärppejä muualta kuin Helsingistä:

Mäntän kuvataideviikot

12.kesäkuuta–31. elokuuta
Koska näyttelyn nimi on Kommandona.

Salon de Porveaux Porvoossa

10. kesäkuuta–7. elokuuta, Porvoon taidetehdas
Koska nykytaidenäyttelyn lähtökohtana on rokokoo ja sehän nyt vaan kuulostaa täydelliseltä kesänäyttelyltä.

Ron Mueck Tampereella

16. lokakuuta asti, Sara Hildénin taidemuseo
Koska se giganttinen vauva nyt vaan on niin outo.

Baltiska Speglingar – Heijastuksia vuodelta 1914 Turussa

28. elokuuta asti, Turun taidemuseo
Koska älyttömän kiinnostava historiallinen tausta: vuonna 1914 järjestetyssä näyttelyssä oli 3 500 teosta ja 850 000 kävijää. Mitä ihmettä?

Khronoksen talo Raumalla

Koska ”Nyt Suomesta etsitään kiinteistöä, johon Khronos, ajan jumala, voisi asettua asumaan.” Onko kutkuttavampaa ajatusta? IC-98:n projektiin ja sen vaiheisiin voi tutustua Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimuseon Galleriassa.

Lumipalloefekti Torniossa ja Kemissä

2. lokakuuta asti, Aineen taidemuseo Torniossa ja Kemin taidemuseo
Koska on mahtavaa, että kesänäyttelyn nimi on Lumipalloefekti. ”Ei se Pohjois-Suomi nyt niin paljon Lontoosta eroa. Kuvataiteessa vilisevät samat teemat, ja mielenkiintoisia taiteilijoita on niin paljon, ettei yhteen näyttelyyn mahdu”, summaa kuraattori Veikko Halmetoja.

+ museoekstra

Paavo Nurmen kotitalo Turussa

avoinna 13. kesäkuuta, 27.–29. kesäkuuta ja 2. heinäkuuta
Koska luin tämän. Katsoin kalenteria ja huonolta näyttää tämänkin kesän kohdalla. Please Urheilumuseo, lisätkää vielä ainakin yksi aukiolopäivä parhaaseen loma-aikaan heinäkuun puoleen väliin?

 

Kuva: Salon de Porveaux -kutsukortista.

Taide kaupungissa – juokseva mies ja pilkkukuumetta.

Helsingissä on voi paraikaa nähdä kaksi keskenään varsin erilaista kaupunkitilaan sijoittuvaa nykytaideteosta.

Muistatteko vielä Valtion taideteostoimikunnan ja Kiasman järjestämän taidekilpailun, jossa haettiin Marskille kaveria? Jaetulle ensimmäiselle sijalle sijoittunut Nestori Syrjälän Running Man starttasi tänään Kiasmalta. ”Running Man on kiireinen ja suuntansa hukannut hahmo ekologisten, taloudellisten ja poliittisten kriisien murrostamassa maailmassa”, kuvaa Syrjälä teostaan. Idea on simppeli: teos koostuu tunnin mittaisista juoksuista, joita toteutetaan vuoden ajan kerran viikossa.

Screenshot 2016-06-07 17.32.11

Yayoi Kusaman installaatio Ascension of Polka Dots on the Trees puolestaan täyttää Esplanadin puiston ja pohjustaa HAMin lokakuussa avautuvaa Kusaman näyttelyä. Kävin tänään kurkkaamassa varaslähdöllä, ja hienolta näytti. Mikään uudenkarhea teos ei ole kyseessä, sillä Kusama esitteli ensimmäisen version teoksesta jo vuonna 1966 Venetsian taidebiennaalissa. Eränlainen nykytaiteen klassikko siis.

kusama_taidematkustaja

Meidän kaikkien yhteiseen kaupunkitilaamme sijoitettu nykytaide on herkkä paikka. Erityisesti, jos teos kommentoi monumenttia, peittää tunnettua maisemaa tai muuttaa jollain tapaa kaupunkilaisten totuttuja kulkureittejä. Running Man ja Ascension of Polka Dots on the Trees ovat erilaisia teoksia yhteisessä tilassa. Suurin osa helsinkiläisistä tuskin huomaa juoksevaa miestä, jos tämä ei satu juoksemaan nenän edestä juuri sillä hetkellä, kun katse ei ole nauliutunut älypuhelimeen. Punavalkoisia palloja ei taas voi olla huomaamatta.

En ole kummoinenkaan oraakkeli ennustaessani, että viimeistään Kusaman teoksen virallisen julkistuksen jälkeen alkaa keskustelu Esplanadin puistosta ja siitä a) pilaako teos puut b) turmeleeko historiallisesti arvokkaan miljöön c) aiheuttaako muuten vaan päänsärkyä ja herneen livahtamisen nenukkiin. Tämä on paradoksaalista, sillä vakiintuneita taideinstituutioita usein kritisoidaan seiniensä sisälle käpertymisestä. Toisaalta pilkuista tulee varmasti mieletön ja tervetullut #Helsinki-hashtaginen Instagram-hitti.

Keskustelu kelpaa varmasti niin Helsingin taidemuseolle kuin Kiasmallekin niin kauan kuin se on asiallista ja perusteltua – taiteen kun kuuluukin herättää ajatuksia. Herkistele siis aistejasi: taide-elämys voi olla juuri nyt aivan kulman takana tai livahtaa vauhdilla ohi.

Galleriakierros ennen kesälomaa.

Monissa gallerioissa viedään nyt viimeisiä näyttelyitä ennen kesälomia ja syyskautta. Tein sunnuntaikierroksen Helsingin keskustassa: Helsinki Contemporaryssa, AMAssa, Heinolla, Hippolytessä ja Lokalissa.

Helsinki Contemporaryssa oli esillä superhauskasti Luokkaretkeksi nimetty näyttely. Tuntui, että tällä kertaa oli edetty mukavan rennolla otteella – gallerian näyttelyt ovat usein niin viimeisteltyjä, että kesänäyttely toi kivaa vaihtelua. Jälleen kerran ihastuin Rauha Mäkilän maalauksiin, joiden uima-altaiden siniset sävyt heijastelivat hockneymaisia fiiliksiä, mutta vielä paljon raikkaammin.

IMG_1914

Näyttelyn taiteilijat – Mäkilän lisäksi Hannaleena Heiska, Maiju Salmenkivi, Timo Vaittinen ja Camilla Vuorenmaa – ovat kaikki suomalaisen nykymaalauksen huippunimiä, mikä tekee näyttelystä varsin korkeatasoisen.

helsinkicontemporary1_taidematkustaja

helsinkicontemporary2_taidematkustaja

Valokuvagalleria Hippolytessä ihastuin Studion puolella esillä oleviin Lina Jelanskin kuviin, jotka ovat yhdistelmiä luonnonmaisemasta ja keinotekoisista materiaaleista. Näyttely on Jelanskin debyyttinäyttely, ja tämän perusteella itse ainakin odotan kiinnostuneena lisää.

jelanski_taidematkustaja

Isommassa galleriatilassa esilä ollut Christian Langenskiöldin näyttely ei herättänyt minussa kovinkaan suuria tunteita – maarianhaminalaisesta väestönsuojasta otetut kuvat jäivät hieman etäisiksi. Kuvista välittyi kuitenkin taiteilijan suuri kiinnostus tämäntyyppisiin tiloihin ja niiden erikoiseen funktioon – ne kun täyttävät tarkoituksensa vain katastrofitilanteissa.

langenskiold_taidematkustaja

elinabrotherus_taidematkustaja

Galleria Heinoa ei voinut jättää väliin, koska Elina Brotherus kiinnostaa aina. Erityisesti mainio My Dog is Cuter Than Your Ugly Baby -teos (2013) hykerrytti. Heinon näyttely on tällä kertaa yhteisnäyttely Victoria Schultzin kanssa. Harmikseni olin liikkeellä niin lähellä gallerian sulkemisaikaa etten ehtinyt kunnolla katsomaan näyttelysä esillä olleita videoita. Vinkkinä siis: mene ajoissa ja varaa aikaa.

 

 

 

 

Lokal Helsinki on gallerian, myymälän ja kahvilan ihana yhdistelmä, josta tekee joka ikinen kerta mieli hankkia jotain kotiin. Ripustus on viimeistelty ja myymälässä kaikki on vimpan päälle – yksityiskohdat hintalappuja myöten on huolellisesti mietitty.

Olin liikkeellä Kevätsalonki-näyttelyn viimeisenä päivänä,  mutta 10. kesäkuuta avautuva Fiskarsin satelliittinäyttely Kasvu on varmasti myös todella hieno.

lokal_taidematkustajalokal2_taidematkustajalokal3_taidematkustaja

Jälleen haksahdin taideostokseen: en voinut vastustaa Reeta Ekin Luonnoskirja-sarjan Tikkurila-printtiä. Täydelliset värit! Lokalissa on myytävänä myös muita sarjan printtejä.

netti_Tikkurila_pikkukuva

Ama-gallerian Eternal Mirror -näyttely on hieno, tiivis kokonaisuus Mia Hamarilta, Johanna Leckliniltä ja Heikki Marilalta. Erityisesti Hamarin mystisen veistoksen seurassa voisi viettää paljonkin aikaa. Lecklinin video toi mieleen taannoisen Satuhäät-jakson (kyllä, varaan aikaa maanantaistani laatuviihteeseen) ja viehätti myös taidehistoriallisilla viittauksillaan. Vai mitä sanotte tästä Matissen La Dansen mukaelmasta?

lecklin_taidematkustaja

Lähdin galleriakierrokselle ajatuksenani kurkata vähän ”mitä nyt onkaan tarjolla”, mutta viihdyin, nautin ja ilahduin hyvästä kattauksesta. Monet näyttelyt päättyvät juhannuksen alla 19. kesäkuuta, joten vielä ehdit!

Kuvat: Elina Brotheruksen kuva lainattu Galleria Heinon verkkosivuilta, Reeta Ekin kuva Ekin verkkosivuilta.

Vuosi ja viisikymmentä.

napoli_taidematkustaja_2015

Kun viestintävirasto ja muut tahot lähestyivät minua (ja blogiani) asiaankuuluvilla vuosimaksuilla, havahduin – blogihan täyttää kohta vuoden! Viidenkymmenen postauksen rajapyykkikin täyttyi juuri, eli alkuvaiheen epäilyistäni huolimatta olen näköjään jaksanut kirjoitella juttuja tasaista tahtia.

Onkin siis aika kysyä: mikä Taidematkustajan blogissa kiinnostaa eniten? Aion toki jatkaa kirjoittelua; olen edelleen varsin innoissani tästä kanavasta. Statistiikan perusteella teitä lukijoita kiinnostavat taiteen ostamiseen liittyvät jutut sekä ulkomaan reissuvinkit. Näitä on toki tulossa lisää. Huikatkaa meiliin, kommenttiboksiin tai Twitteriin, olen iloinen kaikista juttuehdotuksista!

Kuva Napolista, ajalta ennen blogia.

Museokortti ja museomuistot.

Museokortin asiakassivusysteemiä on päivitetty. Nyt omilta sivuilta näkee, missä museossa korttia on tullut vilautettua ja koska. Kätevää! Vuoden päätteeksi voi vaikkapa laskea hinnan kullekin museokäynnille (korttihan maksaa edukkaat 59 euroa).

Screenshot 2016-06-02 09.54.42

Oma listani näyttää tällä hetkellä tältä. Asiakassivu on tällä hetkellä hieman ankean näköinen, mutta koska korttia kehitetään koko ajan, uskoisin että sivun ulkoasukin paranee tulevina vuosina.

Olisipa hauskaa, jos sivusta saisi tehtyä itselleen eräänlaisen museopäiväkirjan. Laittaa vaikkapa muutama sana muistiin kustakin museokäynnistä, antaa tähtiä ja miksein vaikkapa julkaista omat tietonsa Instagram-kuvien kera. Ja ihaninta olisi, jos tiedot voisi syöttää kännykkäappsiin saman tien.

Perinteisempi tapa kerätä museokäynneistä muistot talteen, on jemmata tarra kalenteriin, kukkaroon, muistivihkoon – tai kuten meillä, vauvakirjaan.

Vuosia sitten museon kassalla työskennellessäni oli hauska seurata ihmisten innostusta pääsylipputarroihin ja niiden säilyttämiseen. Monet tulivat museokäynnin jälkeen näyttämään, että liimaavat tarran talteen muistoksi. Pakko myöntää, että itseänikin hieman harmittaa, jos museossa ei ole käytössä pääsylipputarroja (mihin se Kiasman muovilätkä oikein kuuluu jemmata??).

museotarrat_taidematkustaja

Miten te tallennatte muistot museokäynneistä?

PSST.

Museoista kiinnostuineille tiedoksi uusi museoblogi osoitteessa https://museomafia.wordpress.com/