In altre parole – kielestä ja kirjoittamisesta.

venice_taidematkustaja

Edelliset kirjajuttuni (täällä ja täällä) ovat esitelleet omaan lukemiseeni vähintäänkin epätodennäköisiä kirjasuosikkeja. Tämänkertainen teos onkin sitten juuri sellainen, jonka lukemista odotin kuumeisesti.

Jhumpa Lahiri on yksi suosikkikirjailijoistani. Kauniita ja täynnä merkityksiä olevia virkkeitä kutova kirjailija, jonka teokset käsittelevät sukupolvien välisiä suhteita, paikan merkitystä ja kieltä. Olin kuuntelemassa Lahiria parisen vuotta sitten Akateemisen kirjakaupan kohtaamispaikalla hänen edellisen romaaninsa, Tulvaniitty, tiimoilta. Kirjailija kertoi haastattelussa muuttaneensa Roomaan, jossa asui nyt perheensä kanssa. Samassa yhteydessä hän kertoi valmistelevansa ensimmäistä italian kielistä kirjaansa. Siis italiaksi alun alkaenkin kirjoitettua. Tulvaniitty vielä poltteli lukemattomana kädessä, ja odotin jo uutta teosta.

Vihdoin ja viimein In altre parole ilmestyi, ja mieheni toi kirjan minulle Roomasta. Tiedätte varmasti tunteen, joka tulee kun kauan odotettu kirja on kädessä ja vain odottaa sopivaa hetkeä päästäkseen lukemaan, kaikessa rauhassa, keskeytyksettä. Vauva-arjessa tätä hetkeä joutui hieman odottamaan, mutta lopulta pääsin kirjan kimppuun ja luin kappale kerrallaan, nautiskellen, hitaasti (siksikin, että luin italiaksi).

Teoksessa Lahiri kertoo suhteestaan italian kieleen. Hän kertoo, miten matkustaa Firenzeen vuonna 1994 pieni sanakirja taskussaan ja tuntee miten kieli on jo elänyt hänen sisällään, vaikka kuulee sitä kuunnolla omassa ympäristössään ensimmäistä kertaa. Colpo di fulmine, love at first sight, hän kuvaa.

Palattuaan Yhdysvaltoihin Lahiri haluaa opiskella kieltä. Kuluu vuosia, eri opettajien kanssa, eri kursseilla; tulee uusia matkoja Italiaan. Lopulta perhe päättää muuttaa Roomaan. Alku on tuskaista: lapset eivät viihdy, kaupunki on elokuussa tyhjä paikallisista ja samaan aikaan täynnä turisteja. Mikään ei toimi, kaikki on vierasta. Lahiri alkaa kirjoittaa päiväkirjaa, italiaksi. Lopulta syntyy ensimmäinen novelli, joka on myös osa tätä kirjaa.

Mikä on suhde, joka syntyy meidän itsemme ja erityisesti aikuisiällä (itse) valitun vieraan kielen välille? Tunnistan täsmälleen Lahirin colpo di fulminen, italian kieleen ihastumisen. Jollekin muulle se voi olla ranska, espanja tai vaikka japani. Kielellä ei ole merkitystä, vain sillä tunteella, että tämä on minun kieleni.

Tämän suhteen Lahiri kuvaa äärimmäisen hienostuneesti, tarkkaan ja uskomattoman kauniisti. Hän kuvaa suhteensa englannin ja italian välillä venetsialaisina siltoina – kaupunkina, jossa ei voi mennä minnekään ylittämättä siltoja, yhä uudelleen ja uudelleen. Italian kirjoittaminen on Lahirille kuin siltojen ylittämistä: englanti, kuten vesi, virtaa jalkojen alla vapaasti, ilman esteitä, kun taas maan päällä raahustaminen on siltojen ylittämistä, umpikujia, labyrintteja.

IMG_0007Suosittelen kirjaa kaikille, joilla on rakkaussuhde muuhun kuin äidinkieleensä. Matkakertomus kirja ei ole, eikä sellaisenaan kuvaa elämää Italiassa. Kiinnostavaa on, että Lahiri ei itse kääntänyt kirjaansa englanniksi, vaan sen käänsi myös Elena Ferranten Napoli-sarjan kääntänyt Ann Goldstein. Esimerkiksi Audiblesta ladattavan äänikirjan voi kuunnella sekä englanniksi että italiaksi Lahirin lukemana.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s