Alice Neelin näyttely Ateneumissa on eittämättä yksi kesän kiinnostavimpia. Toivon, että se on löytänyt yleisönsä, vaikka yhdysvaltalainen Neel varmasti onkin monille hieman tuntemattomampi nimi. Museon kolmannessa kerroksessa ei näin sunnuntaina kuitenkaan ollut liikaa tunkua – tunnelma oli hyvin rauhallinen ja museovieraat varsin keskittyneitä teoksiin.
Näyttelyssä on yli 70 Neelin maalausta, useimmat suurikokoisia muotokuvia. Neel kutsui itseään ”sielujen keräilijäksi”, ja lausahdus välittyy teoksista vahvasti. Mallit katsovat usein suoraan kohti ja katsetta on mahdotonta väistää. Yhä nykyäänkin monet, erityisesti Neelin perhettä ja läheisiä kuvaavat teokset, hätkähdyttävät.
Nais- ja lapsiaiheet ovat vahvasti läsnä näyttelyssä, ja äidin ja lapsen välistä suhdetta kuvataan useassa teoksessa suorasukaisesti, taustalla Neelin omat traagiset ja traumaattiset kokemukset.
Näyttely on käsikirjoitettu Neelin New Yorkin asuinpaikkojen mukaan: kaupunki värikkäine persoonineen on yksi sen päähenkilöistä. Mukaan on saatu myös muutama maisema. Jokaisesta maalauksesta on lyhyt tekstikuvaus, jossa kerrotaan mallista ja teoksen syntykontekstista lisää. Tekstien vuoksi näyttelylle kannattaakin varata aikaa; tekstien myötä näyttelyyn todella uppoutuu ja Neelin lähipiiri tulee tutuksi.
Näyttelyoppaassa mainitaan, että Neel inspiroitui useista pohjoiseurooppalaisista (mies-)taiteilijoista, kuten Oskar Kokoschkasta, Vincent van Goghista sekä Edvard Munchista, ja herrat mainitaankin teosten yhteydessä usein. Jossain kohtaa tämä saattaa hieman nyppiä – hienon naistaiteilijan näyttelyssä olisi hauskaa, jos kaanonilta saisi pienen hengähdystauon.
Omalla kohdallani näyttely menee eittämättä tämän vuoden suosikkeihin ja aionkin käydä näyttelyssä vielä uudemman kerran. Näyttely on esillä lokakuun alkuun asti. Erityiskiitos kuvausmahdollisuudesta – kuvausoikeudet ovat joskus monimutkainen juttu, joten hienoa että tässä näyttelyssä sai kuvata vapaasti ilman salamaa.
Ilahduin myös kovasti kahden huoneen mininäyttelystä, jossa esitellään italialaista grafiikkaa ja suomalaisten naiskuvanveistäjien teoksia. Erityisesti Nina Ternon Kesä-niminen veistos on upea.
PSST.
Kokoelmanäyttelyssä näytti olevan mukavasti porukkaa, mikä on kerrassaan mainio juttu. Kävin aiemmin kesällä myös siellä, juttua Kiasman ja Ateneumin kokoelmanäyttelyistä tulossa pian.
taidematkustaja 