Kööpenhamina yhdessä päivässä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kööpenhamina on todellinen hyvän fiiliksen kaupunki. Nykyään aika paljon kalliimpi kuin viisitoista vuotta sitten aikuisiän ensi visiitilläni, mutta joka kerta suupielet nousevat hymyyn. Tanskalaiset! Niin rentoja ja niin pöhkö kieli. Kaupungissa on myös todella paljon hienoja museoita ja näyttelytiloja ja jo se pelkästään on hyvä syy vaikkapa parin päivän vierailulle Berliinin tai Tukholman sijaan.

Tässä muutama vinkki kaupunkiin tehokkaalle taidematkalle – itse olin liikkeellä kollegojen kanssa päivän verran. Seuraavien kolmen kohteen lisäksi Köpiksen ikisuosikkeihin kuuluvat tietysti Louisiana ja Arken, molemmat noin puolen tunnin matkan päässä keskustasta.

Ny Carlsberg Glyptotek

Panimomesenaatti Carl Jacobsenin perintö Ny Carlsberg Glyptotek on aivan Tivolin vieressä keskustassa. Kokoelma on järkyttävän upea: esineitä Mesopotamiasta, Egyptistä, antiikin Kreikasta sekä etruski-  ja roomalaisajalta. Lisäksi taidekokoelma, jossa painotus ranskalaisessa ja tanskalaisessa 1800-luvun taiteessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kävin Glyptoteekissä ensimmäisen kerran jo tuolloin ensivisiitilläni, mutta paljon on muuttunut sen jälkeen. Museoon on rakennettu hieno lisäsiipi taidekokoelmalle ja museokahvilaa sekä myymälää on uudistettu. Upea kupolin alla oleva veistospuutarha on entisellään – siellä voi uppotua vaikka kirjaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaikki on tanskalaisittain vimpan päälle: näyttelytekstit, esillepano, tunnelma ja myymälä, jossa museon omat tuotteet ovat tanskalaisen designjätin Hayn suunnittelemia. Sopii myös benchmarking-retken kohteeksi minka tahansa museon henkilökunnalle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ainoastaan museon verkkosivut ovat hieman masentavat – skippaa siis ne ja suuntaa suoraan osoitteeseen Dantes Plads 7.

Kunsthal Carlottenborg

Charlottenborg on nykytaiteen näyttelytila vanhassa Charlottenborgin palatsissa. Tilassa on järjestetty näyttelyitä aina 1800-luvun lopulta lähtien ja organisaatio on edelleen tiiviissä yhteydessä Tanskan taideakatemiaan. Sijainti on mainio: heti Nyhavnin ja Kongens Nytorvin välittömässä läheisyydessä osoitteessa Nyhavn 2.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Juuri nyt Charlottenborgissa on esillä useita näyttelyitä, muun muassa Hito Steyerlin Venetsian biennaalissa 2015 nähty installaatio Factory of the Sun sekä taidetta, aktivismia ja kansalaisuutta pohtiva ryhmänäyttely An Age of Our Own Making. Myymälä on keskittynyt kirjoihinn – tarjolla on laaja valikoima nykytaiteen alan teoriaa ja katalogeja.

taidematkustaja_koopenhamina1

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Copenhagen Contemporary

Copenhagen Contemporary on vanhoihin paperihalleihin tehty uusi nykytaiteen tila aivan Kööpenhaminan uuden oopperatalon vieressä veden äärellä (Trangravsvej 10–12). Tila on väliaikaiseksi tarkoitettu: näyttelytoiminta jatkuu vuoden 2017 loppuun saakka. CCartin verkkosivuilla kerrotaan, että inspiraatio on saatu maailmalla toimivista samantyyppisistä tiloista, New Yorkin PS1:sta, Newcastlen Baltic Art Centrestä ja Pariisin Palais de Tokyosta.

CCartissa on kunnianhimoinen kansainvälinen näyttelyohjelma: paraikaa esillä on islantilaisen Ragnar Kjartanssonin kaksi upeasti installoitua kokonaisuutta Scenes from Western Culture (2015) ja A Lot of Sorrow (2013).

ccart3_taidematkustaja

Suurin näyttelyhalli on varattu Celeste Boursier-Mougenotin From here to ear v. 21 -teokselle, jossa on 44 elävää seeprapeippopariskuntaa. En suosittele lintukammoiselle –kaikki muille luvassa on ihmeellinen elämys. (Teosta ei muuten saanut kuvata – taiteilijan toiveesta). Sisäänkäynnillä sai vielä ripustaa toiveensa Yoko Onon toivomuspuuhun.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Myös Copenhagen Contemporary Artissa oli ihana myymälä – huolella valittua tanskalaista designia ja julkaisuja. Jäljelle jäi vain kysymys: miten ne sen tekee?

ccart2_taidematkustaja

ccart_taidematkustaja


Teoskuvat ylhäältä alas Charlottenborgista eteenpäin:

  • Carl Michael von Hausswolff ja Leif Elggren: The Kingdoms of Elgaland-Vargaland, installaatio, 2016.
  • Hito Steyerl: Factory of the Sun, installaatio, 2015.
  • Ragnar Kjartansson: A Lot of Sorrow, videoinstallaatio, 2013.
  • Yoko Ono: Wish Tree, installaatio.

  1. Tuota noin… Olen nyt tämän kirjoituksen julkaisusta saakka pohtinut, mahtoiko se 15 vuotta sitten tehty aikuisiän ensivisiitti olla se jossa minä olin mukana? Siitä on ehkä suunnilleen sen verran aikaa. En vain uskalla olla varma, koska en hyvällä tahdollakaan muista käyneeni Glyptoteekissä 😀 Erään jouluoluen kampanjan sen sijaan muistan, ja pikkujouluihin tuodun karmean tonttulakin. 😉 Mutta kiva postaus silti! Jos nyt olisin menossa Kööpenhaminaan, ottaisin sinulta vinkit.

    Tykkää

    1. Itse asiassa siitä visiitistä taitaa olla vähän vähemmän aikaa? Jooei käyty Glyptoteekissä 😆 Otin muuten kuvan sulle Tuborgista mut unohdin lähettää! 😄

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: