Blogi on jo sen verran iäkäs, että olen ehtinyt tehdä vuosikatsauksen jo kerran aiemminkin. Nyt siis luvassa vuoden 2016 merkittävimmät ja kiinnostavimmat näyttelyt, museot ja muut jutut.
Vuoden paras museo
Tänä vuonna on tullut reissattua hieman normaalia vähemmän, joten itselleni uusia museoita en ole nähnyt kovinkaan montaa. Yksi parhaista oli kuitenkin ehdottomasti Tukholman Nordiska Museet. Rakennus, näyttelyt, audio-opastus, myymälä – kaikki kohdallaan.
Tukholman historiallisissa museoissa on Nordiskan lisäksi juuri nyt kasa kiinnostavia erikoisnayttelyitä, joista lisää muun muassa Hesarissa.
Vuoden yllärit
Niki de Saint Phallen näyttely Taidehallissa. En olisi ikinä uskonut, että innostuisin juuri tästä näyttelystä niin paljon. Parasta: Nikin raitapaita, shooting-performanssi, Tarot-puisto.
Alice Neel Ateneumissa. Neelin elämä henkilökohtaisine vastoinkäymisineen kosketti ja maalausten intensiivisyys yllätti. Ihana näyttely, jota en harmikseni ehtinyt nähdä kuin kerran.
Vuoden ”täällä olisin voinut istua ikuisuuden” -hetki
Turun taidemuseo pääsee listalle tänäkin vuonna. Schjerfbeck-näyttelyssä oli ja on kaikki kohdallaan (avoinna vielä kuukauden verran, 29. tammikuuta asti!). Hiljaisuus-teemainen huone oli rakkautta heti.
Vuoden inspiroivin
Kööpenhaminan uusi taidehalli Copenhagen Contemporary herätti pohtimaan, että miksei Helsingissäkin voisi olla jotain tällaista? Kaiken ei aina tarvitse olla pysyvää ja ikuista, vaan väliaikainenkin (en halua käyttää ryöstoviljeltyä pop-up-termiä) voi olla todella hieno juttu silloin, kun mukaan valitaan parhaat teokset kiinnostavimmilta kansainvälisiltä taiteilijoita.
Vuoden vaikuttavin
Ravennan mosaiikit. Olen halunnut nähdä Ravennan mosaiikit jo pienen ikuisuuden, vaikka totta puhuen ennen viime kesän retkeä ajattelin, että kyse on yhdestä kirkosta mosaiikkeineen – hieman Venetsian San Marcon tyyliin.
Mosaiikkeja on kuitenkin Ravennassa monessa basilikassa, mausoleumissa ja kastekappelissa ympäri kaupunkia. Niihin voi kätevästi ostaa yhteislipun, jonka mukana saa kartan. Aikaa kannattaa varata päivän verran.
Vuoden ihanin museokauppa
Löytyy myös Kööpenhaminasta. Ny Carlsbergs Glyptoteketin museokauppa oli valloittava: värit, tuotteet, kirjavalikoima – ennen kaikkea pienet yksityiskohdat hämmästyttivät. Museokaupan tehtävä on tuoda aina kaivattuja lisätuloja museolle, mikä ei ole ihan pieni eikä helppo juttu. Suomessakin valikoimaan ja esillepanoon on ilahduttavasti kiinnitetty huomiota viime vuosina. Lisää tällaista!
Vuoden aikana olen nähnyt lisäksi monta hienoa gallerianäyttelyä, joista olen jakanut kuvia lähinnä Instagramissa. Töihin palattuani en ole ehtinyt blogaamaan läheskään siihen tahtiin kun olisin toivonut, mutta some on auttanut – sinne olen tuutannut materiaalia aina kun mahdollista.
Tämän vuoden puolella aion nähdä vielä ainakin EMMA:n Nykyaikaa etsimässä -näyttelyn, joka päättyy jo 8. tammikuuta (kiire!). Heti tammikuussa suuntaan pienelle reissulle, joka toivottavasti tarjoaa ihania näyttelykokemuksia heti alkuvuoteen 2017! Vuoden kotimaisista näyttelytärpeistä vinkkailen jälleen ihan pian.
Olisi myös kiva kuulla mikä oli sinun huippuhetkesi taidevuonna 2016? Jaa se Taidematkustajan lukijoille Facebookissa, Twitterissä tai kommenttiboksissa.
Kiitos!
Neelin ja Schjerfbeckin näyttelyt näin ja pidin, mutta vuoden kovin elämys oli kyllä Rut Brykin näyttely kesällä Emmassa. Ne värit hurmasivat.
TykkääLiked by 1 henkilö
Olet oikeassa! Rut Bryk oli upea – olisin voinut hyvin listata myös sen. Kiitos kommentista!
TykkääTykkää