Kuten viime viikolla kirjoitin, hyvä vuosi alkaa hyvällä näyttelyllä: Kehonkuva Wäinö Aaltosen museossa Turussa on juuri sellainen.
Kuraattori Piia Oksanen on luonut WAMiin herkän ja ehjän kokonaisuuden, jossa ei ole tippaakaan ylimääräistä. Teokset on installoitu museoon upeasti, esimerkkeinä ylläolevat Sini Pelkin ja Jani Ruscican Screen Test (For a Living Sculpture) ja Niina Tervon Slow Slow, its fingers gently grasping. En muista nähneeni WAMissa yhtä vaikuttavaa näyttelyä viimeiseen kymmeneen vuoteen.
Mukana on yksitoista suomalaista nykytaiteilijaa. Paitsi video- ja valokuvateoksia, installaatioita ja kuvanveistotaidetta, näyttelytiloissa on nähty myös tanssiteoksia. Kaiken ytimessä on kehollinen kokemus ja sen esittämisen käytännöt. Näyttelyn yhteyteen Oksanen on toimittanut haastattelumateriaalia ja syventävän esseen sisältävän mainio näyttelyluettelon, jonka saa näyttelystä mukaansa.
Kenelle näyttely sitten sopii erityisesti? Kaikille omaa kehollisuuttaan, seksuaalisuuttaan, pukeutumistaan, maskuliinisuuttaan tai feminiinisyyttään pohtineille. Eli kaikille meille. Erityisen lämpimästi näyttelyä voi suositella teineille ja teinien vanhemmille. Erityisesti Iiu Susirajan, Aurora Reinhardtin ja Artor Jesus Inkerön teokset kouraisevat pintaa syvemmältä.
Artor Jesus Inkerö näyttelykatalogissa.
Kehonkuva on avoinna vain 14. tammikuuta saakka, joten suosittelen pikavisiittiä Turkuun. 13. tammikuuta museossa nähdään vielä Masi Tiittan ja Anna Torkkelin tanssiteos.
Samaan Turku-käyntiin kannattaa mahduttaa myös 8. Turku Biennaali, josta kirjoitan vielä erikseen.
Ps. Onko WAMin aulassa lisätty valaistusta, vai loistaako Wäinö Aaltosen Suomen neito menneen juhlavuoden kunniaksi muuten vaan entistäkin upeammin? Kertokaa, jos tiedätte.
taidematkustaja 