Olen työssäni onnekas. Saan olla säännöllisin väliajoin mukana projekteissa, joita tehdään ulkomailla. On todella kiinnostavaa nähdä, miten homma pelaa suurissa kansainvälisissä näyttelyissä, ja mitä voin itse oppia isoista tuotannoista.
Ammatillisen oppimisen lisäksi näen ja koen usein jotain sellaista, joka jättää pysyvän jäljen. Nykytaide on siitä mahtavaa, että yksittäinen teos voi muuttaa käsityksen historiasta tai nykyhetkestä.
Tänä syksynä matkustin työni puolesta Etelä-Koreaan, Gwangjuun. Gwangjun kansainvälinen taidebiennaali on yksi Aasian–Tyynenmeren alueen suurimmista nykytaiteen tapahtumista. Etelä-Koreassa biennaali on poliittinen tapahtuma – jopa siinä määrin, että nyky-Koreassakin biennaaliteoksia sensuroidaan.
Monet kansainvälisistä taidebiennaaleista voisivat sijaita melkeinpä missä tahansa päin maailmaa, mutta ei Gwangju. Gwangjun biennaali on elävä ja muuttuva muistomerkki toukokuun 1980 Gwangjun demokraattiselle kansannousulle, jossa hallituksen joukot surmasivat arvoiden mukaan lähemmäs kaksi tuhatta kansalaistaan, lähinnä nuoria ja opiskelijoita.
Tämän vuoden biennaalissa on mukana huimat 153 taiteilijaa ja 11 kuraattoria. Voinette hyvin arvata, ettei kokonaisuus ole aivan koherentti. Näyttelytilojen sekavuus ja haasteet suunnistaa paikasta toiseen leimaavat Gwangjun näytttelykokemusta.
Mutta mutta.
Gwangjun biennaalin vahvuus on sen kiinnittyminen paikkaan – kaupunkiin, jossa vuoden 1980 tapahtumat ovat edelleen läsnä.Näyttely herättää kysymyksen siitä, miten voimme muistaa niin, että muistomerkit eivät sammaloidu, kulu ja unohdu, vaan pysyvät elävinä mielissämme?
Tämän vuoden biennaalin yksi voimakkaimmista teoksista on ransakalais-algerialaisen Kader Attian Shifting Borders, jonka biennaali on komissioinut – eli tilannut ja tuottanut – näyttelyä varten. Kader on tehnyt monikanavaisen videoteoksen, jossa kansannousun kokeneet kertovat kokemuksistaan. Videoscreenien sokkeloon Attia on tuonut myös eriparisia jalkaproteeseja.
Attian teoksen toinen osa on esillä hylätyssä armeijan sairaalassa, joka toimi armeijan käytössä kansannousun aikana, ja jonka rapistuneissa selleissä kävijä aistii, mitä ihminen voi toiselle pahimmillaan tehdä.
Siinä missä Kader Attian teos tuo esiin tuhotut ja tuhoutuneet sielut, samaa tragedian jälkeistä elämää kuvaa myös eteläkorealaisen kirjailijan Han Kangin Gwangjun kansannoususta kertova Human Acts -romaani:
After you were lost to us, all our hours declined into evening.
Evening are our streets and are our houses.
In this half-light that no longer lightens or darkens, we eat, and walk, and sleep.
Usein kysymme biennaali- tai näyttelykävijöiltä kannattaako mennä?
Gwangjussa ei oikeastaan ole kyse siitä kannattaako. Kyse on velvollisuudestamme muistaa.
taidematkustaja 