Lukusuositus: Talo järven rannalla.

Viime aikoina lukulistani on ollut todella yksipuolinen. Olen lukenut melkeinpä ainoastaan kertovaa tietokirjallisuutta (nk. narrative non-fiction), autofiktiota tai esseitä. Luin lomalla yhden ainoan romaanin, Naomi Aldermanin Voiman (The Power), joka oli keskinkertaisuudessaan ainoastaan puuduttava.

Tärkein syy tällaiseen lukemiseen löytyy siitä ihanasta tosiasiasta, että hyvää tarinallista tietokirjallisuutta julkaistaan aina vain enemmän.

Alkukesästä luin Guardianista artikkelin Berliinin lähellä sijaitsevasta talosta, Alexander Hausista, jonka restaurointi oli saatu hiljattain päätökseen. Talosta oli muutamaa vuotta aiemmin julkaistu ilmeisen suosittu ja ylistetty kirja, The House by the Lake, joka kertoo talon ja sen asukkaiden tarinan peilaten samalla Saksan 1900-luvun monivaiheista historiaa.

Lisäsin kirjan Goodreadsiin ja (koska Akateemisesta ei nykyään löydä vuotta vanhempia kirjoja) etsin kirjan käsiini Skotlannin-kesälomaltamme.

Ja oh mein Gott, mikä tarina se onkaan.

Paljastamatta liikaa tarinan monista pienistä käänteistä (ne suuret käänteet – sota, natsit, toinen sota, DDR, muurin pystytys, muurin purku – varmasti arvaatte) voin kertoa, että kirja on kertomus neljästä perheestä, jotka asuivat yhdessä talossa järven rannalla, eri aikoina.

Se on kertomus lapsuuden kesistä, liian kylmistä talvista, viattomuudesta, kovasta työstä, kaipuusta, vihasta ja menetyksestä. Berliini humisee taustalla, mutta fokus on pienessä Groß Glienicken kylässä ja ihmisten ja ideologioiden piirtämissä rajoissa – fyysisissä ja henkisissä – jotka yhdistävät ja erottavat.

Vuonna 2013 englantilainen kirjailija Thomas Harding matkustaa Berliinin lähelle ränsistyneelle rantatontille vain nähdäkseen romahtamaisillaan olevan talon, jota hänen isoäitinsä kutsui henkiseksi kodikseen (soul place). Alkaa selvitys ja kilpajuoksu aikaa vastaan: kuka omistaa talon, jonka natsit kerran takavarikoivat juutalaisperheeltä? Onko taloa enää mahdollista korjata, vai onko se jo menetetty vuosia jatkuneen laiminlyönnin seurauksena?

Talon asukkaat ja heidän vaiheensa tulevat kirjassa lopulta selvitetyksi, mutta itse talon tarina jää kesken. Nyt, vuonna 2019, Alexander Haus on jälleen auki ja suojeltu rakennus, josta varmasti tulee merkittävä osa saksalaista kulttuurihistoriaa. Se on sovinnon, muistamisen ja tarinoiden paikka, jossa järjestetään tilaisuuksia ja opastettuja kierroksia.

Maailmassamme, jossa rajoja piirretään uudelleen ja uudelleen, on vastaavia taloja ja tarinoita loputtomiin. Taistelu Alexander Hausista on kuitenkin ollut kulttuuriteko ja siitä kirjoitettu kirja huima kertomus, joka koskettaa kaikkia, joiden henkinen koti on jossain, missä itse ei voi olla.

https://alexanderhaus.org/

(Kuva lainattu talon verkkosivuilta.)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: