Vinkit Venetsiaan.

venetsian-biennaali-taidematkustaja18

Oletko koskaan viettänyt Venetsiassa kauempaa kuin yhden päivän? Jos et, niin  harkitse. Harmillisen usein Venetsia on vain päivävierailun kohde, vaikka kaupungissa riittää kohteita ja katseltavaa viikoksikin.

Haluaisin julistaa Venetsian slow travel -kohteeksi. Kaupunkiin pääsee helposti junalla ja siellä liikutaan pääasiassa jalan. Uskon myös, että kaupunki voisi paremmin näin. Erityisesti risteilyalukset aiheuttavat tuhoa laguunin herkälle ekosysteemille.

Alla siis vinkkini Venetsiaan ja suosikkipaikkani kaupungissa.

Majoitus

venetsian-biennaali-taidematkustaja9

Hae majoitus rauhallisemmilta alueilta: pohjoisesta Cannaregiosta, eteläisestä Dorsodurosta tai Lidon saarelta (usein monissa hakupalveluissa erillisenä hakuterminä), jonne pääsee kätevästi ja usein paikallisilla vesibusseilla, eli vaporettoilla.

venetsian-biennaali-taidematkustaja15

Aukiot

venetsian-biennaali-taidematkustaja20

Venetsiassa on vain yksi piazza – Piazza San Marco – mutta lukemattomia aukioita, campoja. Koska asemakaava on sokkeloinen ja kadut kapeita, ihanimmat campot tupsahtelevat vastaan yllättäen. Omia suosikkejani ovat San Marcon kaupunginosassa sijaitseva Campo Santo Stefano, San Polossa sijaitseva Campo San Giacomo dell’Orio sekä kuvassa näkyvä Cannaregion Campo Santa Maria Nova.

Santa Maria Novan aukiolla on mainio vintagepuoti L’Armadio di Coco sekä pieni antikvariaatti, se aukion ainoa.

venetsian-biennaali-taidematkustaja21

Kurkista aina sisäpihoille ja kirkkoihin. Campo dei Gesuitin tuntumassa Cannaregion kaupunginosassa voi yllättyä.

venetsian-biennaali-taidematkustaja8

venetsian-biennaali-taidematkustaja7

Öinen Venetsia

taidematkustaja venetsia1Jos aiot kokea oikean Venetsian, on sinun yövyttävä siellä. Yöelämää voi etsiä Campo Santa Margheritalta, jossa on usemapia hieman edullisempia, opiskelijoiden suosimia baareja. Suosikkini on kuitenkin hieman kauempana sijaitseva Osteria da Filo (), aiemmin Bar Poppana tunnettu. Kaupunki hiljenee kuitenkin usein jo puoliltaöin, joten olet varmasti valmiina aamuun. Ne ovat Venetsiassa maagisia.
venetsian-biennaali-taidematkustaja14

Nykytaide

Kuinka paljon taidetta voi nähdä viikossa? Ähkyksi asti, mikäli olet matkalla Venetsian taidebiennaalin aikaan, aina parittomina vuosina. 2017 on jälleen biennaalivuosi ja nykytaide levittäytyy ympäri kaupunkia paitsi biennalialueille Giardiniin ja Arsenaleen, myös kaupungin kirkkoihin, aukioille ja normaalisti suljettuihin palazzoihin.

Aikaa itse biennaalialueilla saa kulumaan helposti pari päivää. Kaupungilla kävellessä kannattaa pitää silmät auki ja pysähtyä ja piipahtaa biennaalin punaisen logon nähdessään. Kaupungilla oleviin näyttelyihin on usein vapaa pääsy.

venetsian-biennaali-taidematkustaja-21

venetsian-biennaali-taidematkustaja11

Tämn vuoden Venetsian biennaalinäyttelyn kohokohdiksi on nostettu Giardinin paviljonkien Saksan, Ison-Britannian ja Romanian näyttelyt, myös Arsenalessa olevat Meksikon, Etelä-Afrikan ja Italian näyttelyt. Suomen Aalto-paviljongissa on tänä vuonna esillä Erkka Nissisen ja Nathaniel Mellorsin satiirinen, hauska ja yllättäväkin The Aalto Natives -teos.

venetsian-biennaali-taidematkustaja16

venetsian-biennaali-taidematkustaja17

venetsian-biennaali-taidematkustaja6.jpg

venetsian-biennaali-taidematkustaja5

Biennaalin näyttelykokemuksia kannataa perata vaikkapa Arsenalen lähistöllä olevassa Bar Arsenalessa, jossa on Castellon parhaat kahvit ja tramezzini-leivät.

Kirkot

venetsian-biennalai-taidematkustaja23

Venetsiassa on muutama suurempi basilika: San Marco, Santa Maria Gloriosa dei Frari sekä Santi Giovanni e Paolo. Kaikki kolme ehtii hyvin nähdä viikon aikana, mutta Venetsian pienemmät pienet kirkot ovat varsinaisia helmiä. Tässä kohtaa lainaan kollegani vinkkiä: aina kun kävelet kirkon ohi ja se on avoinna, piipahda sisään. Kuvan Santa Maria dei Miracoli on Venetsian hienoimpia.

Saaret

venetsian-biennaali-taidematkustaja22
Kaupunki itsessään koostuu lukemattomista siltojen yhdistämistä saarista, mutta oikeaa ”saarihyppelyäkin” voi harrastaa. Viikkokortti vaporettolle ja menoksi. San Michelen hautausmaasaari (kuvassa) on tavoitettavissa yhden pysäkinvälin päässä, Buranossa ja Torcellossa käyntiin kannattaa varata puolisen päivää. Muranon lasisaari on kuin oma kaupunkinsa.

Lidolla pääsee rantaelämän makuun. Venetsian pääsaaren ahtaat kadut, varsinkin kesällä voivat aiheuttaa akuuttia turreahdistusta. Jos näin käy, Lidon Viale Santa Maria Elisabettalla saa astella kaikessa rauhassa. Pizzaa? Jäätelöä? Aperol Spritz? Si!


Teos- ja näyttelykuvat Venetsian biennaali:
Anne Imhof: Faust (Saksa).
Phyllida Barlow: Folly (Iso-Britannia).
Michel Blazy: Collection de Chaussures (2015–2017). Viva Arte Viva, Arsenale.
Alicja Kwade: Pars Pro Toto, 2017. Viva Arte Viva, Arsenale.

 

 

 

 

Mainokset

Miksi rakastan museoita.

Tänään vietetään kansainvälistä museopäivää. Jälleen yksi päivä muiden joukossa, saatat ajatella. Kansainvälistä museopäivää on kuitenkin vietetty jo vuodesta 1977, ja sen tarkoituksena on lisätä tietoisuutta museoiden yhteiskunnallisesta merkityksestä. Lisää museopäivästä voit lukea täältä: http://icom.museum/activities/international-museum-day/

Kansainvälisenä museopäivänä onkin hyvä pohtia, miksi museot ovat niin kertakaikkisen mahtavia.

Tässä oma listani:

  1. Museot säilyttävät jotain sellaista, mikä muuten ei välttämättä säilyisi. (Ja niissä on oikeasti ihmisiä, jotka ajattelevat aktiivisesti näitä juttuja). Vai tallentaako, järjestääkö, digitoiko ja tuoko joku muu meidän kaikkien saataville verkkoon vanhoja suklaalevyjen etikettejä?

    E36 - 10121 . E36-10121

  2. Museoissa saa olla hiljaa. Ihana rauha. Kun ärsykkeet tulvivat taskuista ja joka paikasta nenän eteen, museoissa on yhä lupa keskittyä vain olemiseen. Vauhti hidastuu.
  3. Museoissa voi luuhata uupumukseen asti. (Ei enää yhtään hemmetin ruukkua tai pottaa!) Tämän jälkeen kahvi tai lasi kylmää valkkaria maistuu paremmalta kuin koskaan. (ks. kohta 4)syrakusa_taidematkustaja
  4. Museokahvilat ja -myymälät. Kaksi maailman ihaninta museokahvilaa: MOMAn ravintola ja Galleria Nazionale d’Arte Modernan terassi Roomassa. Ihanin museomyymälä on Moderna Museetin myymälä. Suomessa Aboa Vetus & Ars Nova -museon myymälä on PA-RAS.
    IMG_2478
  5. Museoissa saa ärsyyntyä. Ja kokea niin voimakkaan tunne-elämyksen, että voi tirauttaa kyyneleenkin.syrakusa2_taidematkustaja
  6. Museoissa on useimmiten ihana, avulias, huumorintajuinen henkilökunta ja hyvä asiakaspalvelu. Onhan se ihan paras paikka olla töissä.

Mitä sinä rakastat museoissa? Kerro kommenttiboksissa tai Twitterissä.


Kuvat:

Elanto Maito-suklaa, käärepaperi. Elanto, valmistaja. Öflund & Pettersson, painotalo. Helsingin kaupunginmuseo. https://hkm.finna.fi/elanto/

Kaksi alinta kuvaa: Museo Archeologico Regionale Paolo Orsi Siracusa.

 

 

 

 

 

Historioitsijana Roomassa.

villa-lante_taidemtkustaja

Tämän päivän Hesarissa oli mainio juttu otsikolla Rooman historia on myös Suomen historiaa. Kaivelepa muistiasi – milloin viimeksi olet lukenut päivän lehdestä näin positiiviseen sävyyn kirjoitetun jutun historioitsijasta ja hänen työstään? Usein historioitsija kaivetaan esiin, kun pitää muistuttaa jostain asiasta ”joka meni oikeasti näin”, kuten vaikkapa tässä Hesarin pääkirjoituksessa viime sunnuntailta. Tämä on tietysti tärkeää, mutta tällä kertaa on hienoa, että jutun kärki on jossain muualla.

Mistä sitten informaatioteknologian hyödyntämisestä humanististen alojen tutkimuksessa on kyse? Suuntauksesta saa hyvän käsityksen esimerkiksi tästä Intelligent Life -lehden artikkelista Rewriting History. Tällaisia juttuja humanistiset alat kaipaavat, olemmehan tietysti ylpeästi humanisteja.

Suomen Rooman-instituutti Villa Lante on mahtava paikka, ja on tarjonnut lukuisille tutkijoille, kirjoittajille ja taiteilijoille mahdollisuuden oleskella ikuisessa kaupungissa pidemmänkin aikaa. Oma (tietysti harmillisen lyhyt) oleskeluni Lantessa vuonna 2010 oli hauska, silmiäavaava ja antoisa tilaisuus, vaikka tutkimusaiheeni ei aivan yhtä suoraan Rooman historiaan liitykään. Instituutissa työskentelyä haittasivat ainoastaan kirjastosta avautuva ällistyttävä näkymä Rooman kattojen yli sekä satunnaisesti vähän turhan pitkiksi venähtäneet ihanat lounaat.

Mikäli et ole vielä vieraillut Villa Lantessa Roomassa käydessäsi, tee se pikimmiten. Kipuaminen Gianicolo-kukkulalle kannattaa toki muutenkin, myös ympäröivän vehreyden vuoksi. Instituutti on avoinna yleisölle arkisin kello 9–12.

Kun Firenze on jo nähty (vai onko?).

firenze_taidematkustaja_1

Firenze on Rooman ohella kaikista Italian taidekaupungeista se kaikkein klassisin matkakohde. Stendhalin syndrooma, tiedättehän.

Vietin kymmenisen vuotta sitten hienon kevään Firenzessä opiskelijavaihdossa. Yliopisto oli lakossa, lomalla ja taas lakossa, joten kaupungin koluamiselle oli aikaa. Sinisellä 20 euron (luultavasti alkujaan varastetulla) fillarilla oli hyvä suhata ympäri kaupunkia kunhan pysyi poissa historiallisesta keskustasta viikonloppuisin. Huolettomana, taidenälkäisenä ja halvoilla espressoilla vauhditettuna. Giotto ja Cimabue, Masaccio, Perugino, Benozzo Gozzoli. Sittemmin olen palannut kaupunkiin useamman kerran, viimeksi kesälomalla pari vuotta sitten.

Firenzestä on helppo nimetä useampia taidenälkäisen must-see-kohteita. Ensikertalainen valitsee useimmiten näiden joukosta:

  • Galleria degli Uffizi – varaudu jonottamaan ainakin pääsiäisenä alkavalla kevätsesongilla ja kesällä. Toisaalta jonossa aika kuluu mukavasti kanssajonottajien kanssa jutellessa. (edit 9.5. Kommenttiboksista hyvä vinkki: voit ostaa lipun Uffiziin myös San Marcosta tai Galleria dell’Accademiasta, varsinkin San Marcosta sen saa usein jonottamatta. Toki slottiajat eivät ole takuuvarmoja sesonkiaikoina, kuten Twitterissä huomautettiin).
  • Galleria dell’Accademia – täällä on se Daavid.
  • Santa Crocen fransiskaanikirkko – suuri määrä julkkishautoja (Michelangelo, Machiavelli, you name it) sekä Giotton upea freskosykli.
  • Duomo – jonota, jonota, jonota. Kun pääset sisään, olet ehkä hieman pettynyt pelkistetystä ulkoasusta, kunnes huomaat käsittämättömän yliampuvan Giorgio Vasarin feskon kupolissa.

Nämä kaikki ovat ehdottomasti käymisen arvoisia paikkoja. Mutta mitä jos Firenzessä on tullut jo käytyä ja Uffizit, Duomot ja Santa Crocet on nähty?

Tässä muutama oma suosikkini.

San Marcon museo ja luostari

firenze_taidematkustaja_3

Vanha dominikaaniluostari, josta on tehty museo. Vilkkaalla ja hälyisellä aukiolla olevan fasadin takaa avautuu ihastuttava ja rauhallinen sisäpiha freskoineen. Museosaleissa on pysähtynyt tunnelma, mutta todellinen helmi löytyy toisesta kerroksesta. Fra’Angelicon Annunciazione sekä 44 makuusoppea, joissa kaikissa Angelicon tai hänen assistenttiensa maalaamat pienet freskot 1440-luvulta.

firenze_taidematkustaja_2

San Miniato al Monte

San Miniaton kirkko Arno-joen ja kaupunginporttien toisella puolella, korkealla kukkulalla on Firenzen kaunein. Monet taivaltavat Piazzale Michelangiololle, joka on oikeastaan vain parkkipaikka Daavid-patsaan kopiolla. Kun jatkat Piazzalelta vielä pienen matkan kukkulaa ylös, saavut San Miniatolle. Toisin kuin San Marco, San Miniaton luostari toimii yhä luostarina, ja munkkien valmistamia tuotteita myydään pienessä puodissa kirkon vieressä.

Kävin ensimmäisen kerran San Miniatolla tammikuussa, sateisena ja sumuisena päivänä. Duomon kupoli erottui juuri ja juuri maisemassa eikä kirkossa ollut ketään kryptassa laulavia munkkeja lukuunottamatta. Vastaavaa tunnelmaa en tule luultavasti koskaan enää kokemaan, mutta palaan San Miniatolle kerta toisensa jälkeen.

Kirkkotilaa hallitsee upea 1200-luvun lopun mosaiikki. Osa muista teoksista on korvattu kopioilla tai viety pois museoihin. Pieni on tässä tapauksessa kauniimpaa kuin suuri ja ehkä enemmän kuin missään mualla, San Miniatolla pääsee varsin lähelle myöhäiskeskiaisen kirkkotilan tunnelmaa. Mene heti aamulla tai juuri ennen sulkemisaikaa.

firenze_taidematkustaja_4

firenze_taidematkustaja_5

taidematkustaja_firenze_6

Santa Maria del Carmine

Cappella_brancacci,_Cacciata_di_Adamo_ed_Eva_(restaurato),_Masaccio

Santa Maria del Carminen kirkossa Oltranossa, eli Arno-joen toisella puolella, on Cappella Brancacci. Itse kirkko on keskellä parkkipaikkaa sijaitseva ruskea möhkäle, mutta Cappella Brancaccista löydät Masaccion Aatamin ja Eevan.

Viimeistään tässä vaiheessa Stendhalin syndrooma on lähellä.

Varaudu hienovaraiseen kyynerpäätaktiikkaan, sillä kappeliin päästetään vai tietty määrä porukkaa kerrallaan viidentoista minuutin sloteissa.

Brancaccista näkemäänsä kannattanee siirtyä sulattelemaan lähistön aukioille. Yksi viehättävimmistä piazzoista Firenzessä on Santo Spiriton aukio, niin ikään Oltranon puolella.

Toinen hyvä paikka aperitivolle löytyy myös lähistöltä, Piazza della Passera Via dello Spronen ja Toscanellan kulmassa.

 

 

 

 

 

 

 

firenze_taidematkustaja_7

firenze_taidematkustaja_8

Peruginon Crocifissione-freskot Santa Maria Maddalena dei Pazzissa

Jos olet Perugino-fani ja aikaa sekä staminaa riittää, tätä kohdetta kannattaa ehdottomasti väijyä. Itse olen yrittänyt käydä Santa Maria Maddalena dei Pazzissa useamman kerran ja yhden kerran olen onnistunut. Se vaati muutaman hutikäynnin, ovikellon rimputusta ja vartijan suostuttelua. Vaivannäkö kannattaa: Peruginon hienot freskot sijaitsevat kellarimaisessa tilassa erinomaisen upeina ja hienosti säilyneinä.

Tarkistin ikivanhasta matkaoppaastani: aukioloajoiksi ilmoitetaan italialaisittain loogisesti ma-la 9–11.50 & 17-17.20 & 18.10–18.50 sekä sunnuntaisin 9–10.45 & 17–18.50. Pitävätkö ajat paikkansa? Luultavasti eivät. TripAdvisorissa paikka on saanut kaksi arvostelua: ”average” ja ”terrible” sekä katkerahkon tilityksen hankalista aukioloajoista.

Onko sinulla parempaa tietoa? Kerro se meille.

Santa Trinitàn kirkko ja Cappella Sassetti

Santa Trinitan kirkko on helppo ohittaa. Interiöörikään ei ole kovin erityinen lukuunottamatta Cappella Sassettia ja Domenico Ghirlandaion freskoja. En tiedä kummasta firenzeläisestä mestarista pidän enemmän: Ghirlandaiosta vai Benozzo Gozzolista. Onneksi ei tarvitse päättää. Ghirlandaion oli Michelagelon opettaja ja Cappella Sassettin lisäksi hänen freskojaan voi ihailla Santa Maria Novellan kirkossa. Cappella Sassettin freskosyklissä näyttäytyy 1400-luvun Firenze. Paimenten kumarrus -aiheinen alttaritaulu on yksi viehättävimpiä teemasta tehtyjä kuvauksia. Ole tarkkana aukioloaikojen kanssa myös täällä; tarkista ne matkaoppaastasi.

Domenico-Ghirlandaio-Adoration-of-the-Shepherds-Santa-Trinita-Church1

Mikä on sinun suosikkinähtävyytesi Firenzessä? Entä suosikkiravintolasi? Vinkkaa niistä Twitterissä tai kommenttiboksissa.

Kuvat
Masaccio: Wikimedia Commons
Ghirlandaio: blog.studentsville.it

MuseumWeek Twitterissä.

Cover-english

Heip kaikki Twitter-käyttäjät: tällä viikolla kannattaa olla langoilla, sillä käynnissä on hauska virtuaalinen kulttuuritapahtuma, #MuseumWeek. Museot eri puolilta maailmaa twiittaavat parhaista paloista, kulissien takaisista salaisuuksista ja museotyöstä. Jokaiselle päivälle on oma hashtaginsa – ainakin maanantain SecretsMW-hashtagilla on twiittattu hienoja juttuja. Loppuviikolla esimerkiksi HeritageMV-tunnisteella twiitataan kulttuuriperintösisällöistä, museoissa tai verkossa.

Teemaviikon sisältöjä on ilmeisesti nähtävissä myös Periscopessa – tässä onkin hyvä tilaisuus treenata sen käyttöä, mikäli Periscope on kanavana vielä vieras.

 

 

Rodin ja Japanomania.

IMG_1119

Helmikuun harmaus ja hyvä seura ajoi minut Ateneumiin näyttelyvisiitille. Enkä ollut ainoa – liekö Hesarin ylistyskritiikki Japanomania-näyttelystä saanut väen liikenteeseen; museosalit olivat perjantaina keskipäivällä täynnä porukkaa.

Tällä kertaa innostuin enemmän Japanomaniasta, ehkä hieman odotusteni vastaisestikin. Tuntuu kuin Rodinin veistokset eivät olisi saaneet tarpeeksi happea – sen verran ahdasta alakerran näyttelysaleissa esillepano mielestäni oli. Kolmoskerroksen suuren ikkunan ääreen sijoitettu Ajattelija oli tietysti vaikuttava: katsoja pääsi aivan veistoksen ”iholle”, tarkastelemaan jättiläismäisiä käsiä ja ikonista asentoa.

Japanomania-näyttely on pitkän tutkimustyön tulosta ja jatkaa kierrokselle myös muihin pohjoismaihin. Ennen näyttelykäyntiä yritin palautella mieliini Anna Kortelaisen väitöskirjatutkimusta Albert Edelfeltin fantasmagoria: nainen, ”Japani”, tavaratalo, joka opiskeluaikoina sitä tenttiessäni tuntui sukellukselta uusiin, jännittäviin maailmoihin. Harmikseni vuodet ovat tehneet tehtävänsä, enkä enää pystynyt palauttamaan mieleeni tutkimuksen detaljeja, mutta näyttelyn teemat olivat sen ansiosta tuttuja.

Ateneumin näyttelyä varten tehty tutkimustyö näkyy tarkoissa ja erilaisia taiteilijoita esiin nostavissa teosvalinnoissa. Erityisen innoissani olin kuvakudoksista ja seinävaatteista sekä harmonia-teemaisen salin hienoista teosvalinnoista. Jo pelkkä salissa oleilu oli kummallisella tavalla rauhoittava kokemus.

Näyttelyjulkaisussa on varmasti avattu teemoja ja näyttelyä varten tehtyä tutkimusta enemmänkin seinätekstien ollessa varsin niukkoja. Julkaisuun – ja varsinkin harmonia-teemaan – aion tutustua seuraavalla näyttelykäynnillä paremmin, sillä näyttely kestää hyvinkin pari visiittiä.

Koska kummassakaan näyttelyssä ei saanut valokuvata, en valitettavasti voi tarjota tunnelmapaloja ripustuksesta. Näyttelyn verkkosivuilta löytyy kuitenkin hyviä kuvia teoksista.


Psst.

Avaan sivupalkkiin listan tämän vuoden Musekortti-käyttäytymisestäni. Näin voin vuoden lopuksi tarkastella kortin käyttöä ja vierailtuja näyttelyitä.

 

 

 

 

Vuoden merkittävimmät.

Sallinette, että palaan vielä vuoteen 2015, vaikka eletään jo helmikuuta. Pohdin viime vuotta – nähtyjä näyttelyitä, tehtyjä reissuja ja niiden herättämiä tunteita.

Vuoden riemastuttavin

Jaques Henri Lartigue Turun taidemuseossa. Mikä joie de vivre!  Ihana Riviera piristi keskellä ankeinta Suomen kesää. Uimahousut, aurinkolasit, Bibit ja Mimit. Olivatko kuvat todella mustavalkoisia? Mielessäni niissä paistaa Välimeren aurinko.

lartigue_chouvalton_taidematkustaja

Vuoden paras museo

Mauritshuis Haagissa. Hieno, ihmisen kokoinen museo, jolla ihan hurja kokoelma, muun muassa Vermeerin Tyttö ja helmikorvakoru sekä Het putterje, josta kirjoitin enemmän täällä. Kuten olen aiemminkin todennut, rakastan pieniä museoita joista selviää tunnissa ulos.

vermeer_taidematkustaja

Vuoden koskettavin

My East is Your West -näyttely Venetsian taidebiennaalissa. Shilpa Guptan ja Rashid Ranan yhteisnäyttely vanhassa venetsialaisessa palazzossa vei sydämen. Kuratoriaalinen konsepti yhdisti Intian ja Pakistanin, mutta itselleni mieleenpainuvinta oli yllättävä kohtaaminen toisella puolella maailmaa olevan pakistanilaisen perheen kanssa reaaliajassa, videoteoksen välityksellä.

my east is your west_taidematkustaja

Vuoden pisin jono

Anne Frank -museossa Amsterdamissa. Kaksi matkalaista ajatteli piipahtavansa vain kirjakauppaan – turha toive. Jono kiersi pitkälle kadulle ja kanaalinvartta pitkin, maaliskuussa. Millaistahan siellä on heinä-elokuun sesonkina?

Vuoden ajankohtaisin

Taidehallin Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen näyttely. Lue enemmän täältä.

kalleinen1_taidematkustaja

Vuoden kuumottavin

Pompeiji. Jos menee Napoliin, sitä ei voi väliin. Rauniokaupunki ylitti kaikki odotukset – joskin kävi myös voimille. Viimeisellä kolmanneksella raskaana pystyin suorittamaan vain arviolta yhden kolmanneksen koko kaupungista. Loppuaika oli meni huilatessa terassilla kylmä cokistölkki kädessä. Kiittelin itseäni, kun näin auringonpistoksista kärsivien, puskiin oksentelevien turistien hoippuvan pois alueelta.

napoli_taidematkustaja9


Kaiken kaikkiaan vuosi 2015 oli täynnä hienoja näyttely- ja museokokemuksia niin koti- kuin ulkomaillakin. Näkemättä jäi mm. Carol Raman näyttely EMMAssa – se harmittaa. Paljon jäi myös kirjaamatta blogiin, siitäkin syystä, että aloitin vasta kesällä. Pidin Venetsian biennaalin päänäyttelystä – se oli parempi kuin kahtena edellisvuonna. Cartier-Bressonin kävin katsomassa Ateneumissa kahdesti, mutta en kirjoittanut. Osaksi siksi että kuvaaminen näyttelytiloissa ei ollut sallittua, mikä tekee blogaamisesta vaikeampaa. Näyttely sinänsä oli kiinnostava ja runsas.

Mistä te piditte vuonna 2015?

Kaksi ylintä kuvaa:

Jacques Henri Lartigue: Chou Valton, Cap d’Antibes, 1932. Ministère de la Culture-France / AAJHL.
Johannes Vermeer: Meisje met de parel, n. 1665. Mauritshuis.

(edit 12.2. Lartique korjattu muotoon Lartigue – kiitos lukijalle!)

Kirjavuosi alkuun – Yksin.

Lukeminen on paras harrastus: se on edullista, sitä voi tehdä omalla sohvalla ja kirjan avulla pääsee aina uusiin maailmoihin. Tämä on tietysti jo vanha totuus, mutta mitä tehdä, kun lukuharrastukselle ei löydykään samalla tavalla aikaa kuin aiemmin? Kirjat täytyy valikoida entistä tarkemmin. Kuluneen syksyn aikana olen lukenut vähemmän kuin koskaan ja vähemmän omalla sohvalla kuin ikinä aiemmin. Olen lukenut oikeastaan vain muualla: ratikassa, metrossa, bussissa, junassa, neuvolan odotushuoneessa, saunan pukuhuoneessa ja kahvilassa. Ja luettuja kirjoja – niitä on vähän.

Tämä tietysti aiheuttaa kohtuuttomia paineita: kun aikaa lukemiselle on niukemmin, mitä lukea? Onneksi tartuin tapojeni vastaisesti kotimaiseen uutuuskirjaan, Karo Hämäläisen Paavo Nurmi -romaaniin Yksin.

Paavo_Nurmi_at_the_1920_Olympic_trials

Ennen kirjaa en ollut juurikaan ajatellut Paavo Nurmea. Tiedättehän: kymmenen markan seteli, Wäinö Aaltosen veistos ja Helsingin olympiatulen sytyttäminen. Siinäpä se. Nurmen tarina ei ole koskettanut sukupolveani samalla lailla kuin luultavasti esimerkiksi vanhempiemme sukupolvea puhumattakaan isovanhemmistani.

Teos ei ole urheilukirja (vaikka se onkin ehdolla vuoden urheilukirjaksi), joten pelko pois, me kaikki kukkahattuilijat. Se on kuvaus härkäpäisestä, katkerasta ja yksinäisestä miehestä, ja sellaisena kerrassaan loistava. Nurmi näyttäytyy paikoin jopa vastenmielisenä äärimmäisessä tinkimättömyydessään. Samalla se on kuvaus 1900-luvun Suomesta: köyhyydestä, lamasta ja nousukaudesta.

Kirjassa on myös ehkä surullisin lukemani rakkaustarina – niin ankea, että se ei oikeastaan edes ole rakkaustarina. Onko se totta vai ei, sillä ei oikeastaan ole mitään merkitystä. Ja Hämäläisen tyyli kirjoittaa, se on timanttia. Kirjassa ei ole ainoatakaan turhaa sanaa eikä virkettä.

On kummallista, että tämä kirja ei ole saanut enempää huomiota saati palkintoja (vaikkei palkinto tietenkään ole missään määrin hyvän kirjallisuuden mittari). Olisin suonut kirjalle enemmän julkisuutta. Edellisen kerran olen päässyt historiallisen henkilön nahkojen sisään yhtä tehokkaasti Rakel Liehun Helene Schjerfbeck -romaanin myötä.

Paavo Nurmen lapsuuden kotitalo ja kotimuseo sijaitsee Turussa Jarrumiehenkadulla ja on avoinna yleisölle yhtenä ainoana päivänä vuodessa.
Turhaa, olisi Nurmi luultavasti todennut.

Elämä on testi, jossa punnitaan, kuka kestää. Pärjäsin seitsemän vuosikymmentä.
En minä huonosti pärjännyt. Epäonnistuin.

 


Kuva: Wikimedia Commons https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Paavo_Nurmi_at_the_1920_Olympic_trials.jpg