Kesätärpit kehäkolmosen ulkopuolella.

Screenshot 2016-06-09 14.15.28

Vaikka ulos katsoessa epäilyttääkin, on kesä jo hyvässä vauhdissa. Tämä tarkoittaa tietysti kesänäyttelyiden avautumista! Viimeistään Mäntän kuvataideviikkojen startti saa tajuamaan, että hei, sehän on kohta ohi ja vaikka mitä pitää nähdä. Kesällähän kuuluu reissata, joten tässä tärppejä muualta kuin Helsingistä:

Mäntän kuvataideviikot

12.kesäkuuta–31. elokuuta
Koska näyttelyn nimi on Kommandona.

Salon de Porveaux Porvoossa

10. kesäkuuta–7. elokuuta, Porvoon taidetehdas
Koska nykytaidenäyttelyn lähtökohtana on rokokoo ja sehän nyt vaan kuulostaa täydelliseltä kesänäyttelyltä.

Ron Mueck Tampereella

16. lokakuuta asti, Sara Hildénin taidemuseo
Koska se giganttinen vauva nyt vaan on niin outo.

Baltiska Speglingar – Heijastuksia vuodelta 1914 Turussa

28. elokuuta asti, Turun taidemuseo
Koska älyttömän kiinnostava historiallinen tausta: vuonna 1914 järjestetyssä näyttelyssä oli 3 500 teosta ja 850 000 kävijää. Mitä ihmettä?

Khronoksen talo Raumalla

Koska ”Nyt Suomesta etsitään kiinteistöä, johon Khronos, ajan jumala, voisi asettua asumaan.” Onko kutkuttavampaa ajatusta? IC-98:n projektiin ja sen vaiheisiin voi tutustua Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimuseon Galleriassa.

Lumipalloefekti Torniossa ja Kemissä

2. lokakuuta asti, Aineen taidemuseo Torniossa ja Kemin taidemuseo
Koska on mahtavaa, että kesänäyttelyn nimi on Lumipalloefekti. ”Ei se Pohjois-Suomi nyt niin paljon Lontoosta eroa. Kuvataiteessa vilisevät samat teemat, ja mielenkiintoisia taiteilijoita on niin paljon, ettei yhteen näyttelyyn mahdu”, summaa kuraattori Veikko Halmetoja.

+ museoekstra

Paavo Nurmen kotitalo Turussa

avoinna 13. kesäkuuta, 27.–29. kesäkuuta ja 2. heinäkuuta
Koska luin tämän. Katsoin kalenteria ja huonolta näyttää tämänkin kesän kohdalla. Please Urheilumuseo, lisätkää vielä ainakin yksi aukiolopäivä parhaaseen loma-aikaan heinäkuun puoleen väliin?

 

Kuva: Salon de Porveaux -kutsukortista.

Mainokset

Näyttelyvuosi 2016: museot

ruscica-1024x469

Turha kiistää: odotan aina paljon uudelta näyttelyvuodelta. Selailen museoiden ja gallerioiden verkkosivut läpi hyvissä ajoin ja pohdin, mitä ainakin täytyy nähdä. Samalla mietin, olisiko mahdollista käydä katsomassa joku must-see-museo ulkomailla.

Alkuvuodesta 2016 odotan ainakin näitä:

Näyttelyt museoissa

  • Auguste Rodin Ateneumissa 5. helmikuuta–8. toukokuuta

    Rodin-museo puutarhoineen Pariisissa on yksi suosikkimuseoistani, vaikken erityisesti Rodinia muuten fanitakaan. Siellä teosten ja paikan saumaton yhdessäelo vain jotenkin viehättää. Hienoa, että Ateneum tuo Rodinin teoksia Suomeen ja tekee yhteistyötä Tukholman Nationalmuseetin kanssa.

  • Camilla Vuorenmaa Espoon EMMAssa, 10. helmikuuta–17.huhtikuuta

    Vuorenmaa voitti Suomen Taideakatemian palkinnon viime vuonna. Vuorenmaan jänniä puukaiverrustekniikalla toteutettuja teoksia on ollut esillä muun muassa Kööpenhaminassa, ja nyt on hyvä tilaisuus tsekata ne täällä Suomessa

  • Zabludowicz Collection Taidehallissa 19. maaliskuuta–24. huhtikuuta

    Zabludowiczin tila Sarvisalossa on avoinna yleisölle vain satunnaisesti. Onkin mielestäni hienoa, että Taidehallissa nähdään teoksia Sarvisalon residenssissä oleskelleilta nuorilta kansainvälisiltä nykytaiteilijoilta.

  • Vuoden nuori taiteilija Reima Nevalainen Tampereen taidemuseossa ja Aboa Vetus & Ars Novassa

    Kesäreissu Tamperelle on jo perinne. Olen muuten erityisen iloinen, että Vuoden nuori taiteilija -näyttelyt järjestetään jossain muualla kuin Helsingissä.

Jatkan listaani, kunhan museot päivittelevät verkkosivujaan kesänäyttelyiden osalta. Ainakin Turun taidemuseossa on melkeinpä takuuvarmasti kiinnostava näyttelyohjelmisto (nyt kevätkaudella jo Miikka Vaskolan näyttely). Amos Andersonilla ei ainakaan toistaiseksi näyttäisi olevan tulossa mitään nykytaiteen saralla. Uusi museohanke työllistänee amoslaisia varmasti varsin kiitettävästi.

Ekstraherkku: projektit


Kuva: Jani Ruscica: Conversation in Pieces, 2013. Kuva lainattu Kiasman verkkosivuilta.