Skyfaring – matkakirja lentämisestä.

skyfaring_taidematkustaja

Matkakirjallisuus on ihana kirjallisuuden genre. Hyvä matkakirjailija kertoo kohteestaan syvällisemmin ja monivivahteisemmin kuin matkaoppaat, joista niistäkin monet ovat usein kivaa luettavaa.

Törmäilin eräänä päivänä Akateemisen kirjakaupan matkakirjaosastolla etsiessäni Ella Kannisen Toskana-kirjaa. En löytänyt sitä (on kuulemma niiiiiin hurjan suosittu), mutta huomasin Mark Vanhoenackerin Skyfaring-kirjan. Olin innoissani. Muistin saman tien lukeneeni Vanhoenackerin hienon vastauksen Intelligent Life -lehden kysymykseen ”What’s the best time of the day” ja ajatelleeni, että no jopas on hieno ja runollinen vastaus liikennelentokoneen lentäjältä. Noh, onhan se tietysti, jos sattuu olemaan myös kirjailija.

Skyfaring on matkakirja, joka ei kerro määränpäästä, vaan itse matkanteosta. Matkasta ja työstä taivaalla – erityisesti pitkillä mannertenvälisillä lennoilla – mutta myös matkasta lentäjäksi. Ennen lentäjänuraansa Vanhoenacker opiskeli Afrikan historiaa Nairobissa ja työskenteli management consultant -tehtävissä Bostonissa, kunnes haki haaveammattiinsa, lentäjäkoulutukseen British Airwaysille. (Mikäli harkitset alanvaihtoa, toiminee kirja hurjana inspiraationa).

Matkustajalle, jolle lentomatka on aina se reissun pakollinen tylsyys (ja tietysti aika epäekologista), on käsittämätöntä, millainen page-turner Skyfaring on. Vanhoenacker kirjoittaa paitsi itse lentämisestä (hän lentää 747:ää), myös taivaasta, pilvistä, maantieteestä, taivaalla navigoinnista ja place lagiksi kutsumastaan tunteesta, joka syntyy kun hetki sitten oli toisella puolella maapalloa ja nyt jo Hongkongissa, Tokiossa, San Paolossa tai missä tahansa. Pää ei pysy mukana, kun nykyaikainen lentomatkustaminen tekee nopean siirtymisen paikasta toiseen mahdolliseksi:

I struggle for means to measure out the human scale of these journeys. The task gets harder, not easier, the more I fly. Sometimes after a long flight I reach my hotel room, and close my eyes, and I’m hit by the silence of being alone for the first time in thousands of miles, and I don’t know how many faces I’ve seen since my day began, since the sun rose in whatever city I happened to wake up in that morning. I am certain that on most work days I see more people than many of my ancestors saw in entire lifetime.

Lentokoneen tekniikasta kiinnostuneille kirja tarjonnee mukavia herkkupaloja, mutta Vanhoenacker ei karkoita maallikkolukijaansa liioilla detaljeilla. On hienoa lukea siipien toiminnasta niin hyvin kuvattuna, että ainakin teoriassa ymmärrän, miten kone lentää. Kirja onkin ollut hurjan suosittu ainakin Isossa-Britanniassa, ja käännöksiä on tehty jo useammille kielille. Suomeksi? Toivottavasti jossain vaiheessa. (edit: Teos julkaisee kirjan syksyllä 2016 nimellä Ilmojen halki – jee!)

Jokaiselle, joka vaatii ikkunapaikan koneessa, on kirja ehdottoman suositeltavaa luettavaa. Meille, jotka viihdymme mieluummin käytäväpaikalla johonkin viihdykkeeseen uppoutuneena, tarjoaa Skyfaring ikkunapaikan kotisohvalta ja innostaa bookkaamaan sellaisen myös koneeseen seuraavalla reissulla.

Mainokset

Historioitsijana Roomassa.

villa-lante_taidemtkustaja

Tämän päivän Hesarissa oli mainio juttu otsikolla Rooman historia on myös Suomen historiaa. Kaivelepa muistiasi – milloin viimeksi olet lukenut päivän lehdestä näin positiiviseen sävyyn kirjoitetun jutun historioitsijasta ja hänen työstään? Usein historioitsija kaivetaan esiin, kun pitää muistuttaa jostain asiasta ”joka meni oikeasti näin”, kuten vaikkapa tässä Hesarin pääkirjoituksessa viime sunnuntailta. Tämä on tietysti tärkeää, mutta tällä kertaa on hienoa, että jutun kärki on jossain muualla.

Mistä sitten informaatioteknologian hyödyntämisestä humanististen alojen tutkimuksessa on kyse? Suuntauksesta saa hyvän käsityksen esimerkiksi tästä Intelligent Life -lehden artikkelista Rewriting History. Tällaisia juttuja humanistiset alat kaipaavat, olemmehan tietysti ylpeästi humanisteja.

Suomen Rooman-instituutti Villa Lante on mahtava paikka, ja on tarjonnut lukuisille tutkijoille, kirjoittajille ja taiteilijoille mahdollisuuden oleskella ikuisessa kaupungissa pidemmänkin aikaa. Oma (tietysti harmillisen lyhyt) oleskeluni Lantessa vuonna 2010 oli hauska, silmiäavaava ja antoisa tilaisuus, vaikka tutkimusaiheeni ei aivan yhtä suoraan Rooman historiaan liitykään. Instituutissa työskentelyä haittasivat ainoastaan kirjastosta avautuva ällistyttävä näkymä Rooman kattojen yli sekä satunnaisesti vähän turhan pitkiksi venähtäneet ihanat lounaat.

Mikäli et ole vielä vieraillut Villa Lantessa Roomassa käydessäsi, tee se pikimmiten. Kipuaminen Gianicolo-kukkulalle kannattaa toki muutenkin, myös ympäröivän vehreyden vuoksi. Instituutti on avoinna yleisölle arkisin kello 9–12.

Tavallisten ihmisten museo.

Uusimmassa Intelligent Life -lehdessä oli kirjailija Roddy Doylen juttu New Yorkin Tenement Museumista. Kuten IL:n jutut usein, myös tämä jäi pyörimään mieleen lukemisen jälkeen. Viime syksynä New Yorkissa käydessäni en ehtinyt Tenement Museumiin, ja sitä olen jäänyt harmittelemaan. Doyle, taitavana kirjoittajana, paketoi tavallisen siirtolaisen historiaa tarkastelevan asuntomuseon erityisyyden artikkeliinsa niin hyvin, että lentoliput Nykiin olisi teki mieli varata saman tien. Mutta kiitos kollegojen, apu löytyy joskus läheltä. Omani nimittäin vinkkasi aiemmin keväällä, että Helsingissäkin on Työväenasuntomuseo. Onneksi muistin asian ennen kuin Tenement-tuska kasvoi liian suureksi. tyovaenasuntomuseo_taidematkustaja2 Työväenasuntomuseo on osa Helsingin kaupunginmuseota, ja se siljaitsee Alppilassa Kirstinkujalla. Itse pihapiiri on 1900-luvun alusta ja viimeiset asukkaat muuttivat museonrakennuksen hellahuoneista pois vuonna 1987. Asuntoja oli alettu pitää vanhanaikaisina jo 1950-luvulla, ja 1970-luvulla asunnoissa asui enää vanhuksia ja ”läpikulkuasukkaita”. Hellahuoneita on kaikkiaan yhdeksän, jonka lisäksi kävijä pääsee tutustumaan talon kellaritiloihin, jossa sijaitsivat yhteiset WC:t.

Asunnot on kalustettu eri vuosikymmenten mukaan: kalusteet ovat pääosin Helsingin kaupunginmuseon kokoelmista. Kiinteä kalustus on koottu pihapiirin asunnoista. Lattiat, katot, ikkunat ja ovet ovat alkuperäisiä, samoin kahden hellahuoneen tapetit. tyovaenasuntomuseo_taidematkustaja11 tyovaenasuntomuseo_taidematkustaja10 tyovaenasuntomuseo_taidematkustaja9 tyovaenasuntomuseo_taidematkustaja8 tyovaenasuntomuseo_taidematkustaja7 Kaksi sisustusta on kuitenkin saatu lahjoituksina alkuperäisiltä asukkailta. Toinen huoneista on erityisen liikuttava: jalkansa menettäneen entisen merimiehen ja puusepän, Yrjön, asunto. Vuosisadan alussa syntynyt Yrjö muutti taloon 1960-luvulla ja eli erakkona pihapiirin yhteydessä olevassa pesutuparakennuksessa vuoteen 1981 saakka.

Pesutupa kuitenkin muutettiin saunaksi ja Yrjö siirtyi hellahuoneseen asumaan. Elämä yksin oli kuitenkin hankalaa asunnon ollessa korjaamaton ja vanhanaikainen ja Yrjö päätti asettua vanhustentaloon. Hän kuitenkin kuoli kesken muuttopuuhien vuonna 1985. Perikunta lahjoitti kuolinpesän kokonaisuudessaan museolle, minkä ansiosta huoneen kalustus on säilynyt ennallaan. Yrjön kravatit, sanaristikot, lottokupongit, hermesetakset ja koko muu jäämistö on esillä – koko yksinäisen ihmisen elämä. tyovaenasuntomuseo_taidematkustaja6 tyovaenasuntomuseo_taidematkustaja5 Yrjön huone onkin erinomainen esimerkki siitä, mitä asunto-, koti- tai työväenmuseot voivat parhaimmillaan tarjota: kurkistusaukon tavallisen, tuntemattoman ihmisen arkeen ja elämään. Roddy Doylen mukaan Tenement Museumissa vaikuttavinta on se, että se ei kerro kuuluisuuksien tarinaa, vaan tavallisten ihmisten: People lived here – people live here.

Työväenasuntomuseo on avoinna kesäaikaan keskiviikosta sunnuntaihin klo 11–17. Käyntiin on hyvä varata hieman aikaa, sillä auntoihin ei pääse tutustumaan itsenäisesti, vaan ainoastaan oppaan johdolla. Opastuksia kuulemma lähtee kuitenkin niin, ettei kenenkään tarvitse odottaa varttia kauempaa. Näin myös ryhmäkoot pysynevät mukavan pieninä. Työväenasuntomuseoon (kuten kaikkiin Helsingin kaupunginmuseon kohteisiin) on vapaa pääsy.

Itse asuntojen lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota hienoon kukkapenkkiin, johon on koottu puutalopihojen perinteisiä koristekasveja. Museopuodista voi hankkia itselleen vaikkapa Helsingin kaupungin vanhan jätteidenlajitteluohjeen. tyovaenasuntomuseo_taidematkustaja4 tyovaenasuntomuseo_taidematkustaja3 Tekstissä käytetty lähteenä vaihtuvan näyttelyn tekstejä sekä työläispihojen kasveja -esitettä.