italia

Kaksi Venetsiaa Helsingissä.

| taidematkustaja

Kaksi näyttelyvinkkiä viikonloppuun!

Helsingissä on nyt esillä kaksi kiinnostavaa Venetsiaa sivuavaa näyttelyä: Anne-Karin Furunesin näyttely Galerie Anhavassa ja Ippolito Caffin teoksia esittelevä näyttely Sinebrychoffin taidemuseossa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Anne-Karin Furunes on norjalainen kuvataiteilija, jonka joku saattaa muistaa edellisen Venetsian biennaalin aikaan San Servolon saarella järjestetystä näyttelystä. San Servolon saarella toimi aikoinaan psykiatrinen parantola, jossa asuneiden naisten valokuvia Furunes hyödyntää teoksissaan.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Furunesin tekniikka on hieno: hän tekee valokuvapohjaisia maalauksia, jossa kuva syntyy rei’ittämällä maalattua kangasta. Ihmeellisin valon ja varjon illuusio on gallerian alakerran teoksissa.

Emme tiedä olivatko naiset kuvissa vapaaehtoisesti, vai pakotettiinko heidät kuvattaviksi. Näyttely esittää meille palan kaupungin hiljaista historiaa.

Toinen, hieman perinteisempiä Venetsia-tunnelmia esittelevään näyttelyyn voi tutustua Sinebrychoffin taidemuseossa, jossa on esillä italialaisen Ippolito Caffin maalauksia, piirustuksia ja vesiväritöitä Fondazione Musei Civici di Venezian kokoelmista.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Siffillä on esillä maisemia Venetsian lisäksi Roomasta, Napolista, Ateenasta ja Konstantinopolista, mutta mielestäni juuri Venetsia-teokset ovat näyttelyn paras ja upein anti. 1800-luvun Rooma näyttää maalaiskaupungilta Venetsiaan verrattuna.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ippolito Caffi -näyttely on esillä toukokuun loppupuolelle, mutta Furunesin näyttely Anhavalla päättyy jo 29. huhtikuuta.

 

 

Mainokset

Helmikuu Roomassa.

| taidematkustaja

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

”Täällä on ollut todella kylmää”, varoittaa taksikuski astuessamme lentokentältä ulos. Tunnen illan lempeän viileyden poskillani ja päädyn myötäilemään häntä, vaikka mieleni tekee sanoa, että keli hipoo täydellisyyttä.

Olen ollut Roomassa keväällä, kesällä, syksyllä ja talvella. Olen tuntenut hikistä tungosahdistusta elokuisessa Vatikaanissa satojen muiden turistien kanssa, olen palellut joulukuun sateissa kengät märkänä. Ja olen lopulta päätynyt siihen, että helmikuun loppu on täydellisin aika matkustaa ainoaan oikeaan ikuiseen kaupunkiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERARoomaa todella edelleen sanotaan ikuiseksi kaupungiksi, mutta mikä oikeastaan on ikuista? Vuosi toisensa jälkeen kiinnitän enemmän ja enemmän huomiota repsottaviin katukiviin ja kuoppiin teissä. Kaupunki rapistuu, kivi kiveltä. Ehkä ikuista on tunnelma.

Roomassa ei tarjoilla avokadotoasteja tai chiakulhoja joka toisessa kadunkulmassa. Siellä ei ole Starbuckseja, toimivaa metroa, suurimpia ketjuliikkeitä tai museobrändejä. Kun eurooppalaiset suurkaupungit tuntuvat muuttuvat yhä enemmän toistensa kaltaisiksi, on Rooma omanlaisensa.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aivan erityisen ihana Rooma on lasten kanssa matkustettaessa. Sen, minkä kaupunki menettää käytännöllisyydessään, sen se voittaa ystävällisyydellään. Lapset huomioidaan, heille puhutaan ja heitä hemmotellaan. Joka paikasta saa jäätelöä ja mehukkaita appelsiineja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mitkä sitten ovat suosikkipaikkojani? Borghesen puisto ja sen mainiot museot, erityisesti Galleria Nazionale dell’Arte Moderna. Ravintola Maccheroni Pantheonin kulmilla. Näkymä Villa Lantesta. Se pieni leipomo Trasteveren Via del Morolla, josta saa suklaahippukeksejä ja ässiä. Portugalilaisten katu, Via dei Portoghesi lähellä Piazza del Popoloa. Ei-katolisten hautausmaa Testacciossa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

”Ehkä näemme jälleen”, whatsappaa asuntomme omistaja lähtiessämme. ”Varmasti”, vastaan viimeistä suklaahippukeksin murusia pyyhkiessäni.

Vinkit Venetsiaan.

| taidematkustaja

venetsian-biennaali-taidematkustaja18

Oletko koskaan viettänyt Venetsiassa kauempaa kuin yhden päivän? Jos et, niin  harkitse. Harmillisen usein Venetsia on vain päivävierailun kohde, vaikka kaupungissa riittää kohteita ja katseltavaa viikoksikin.

Haluaisin julistaa Venetsian slow travel -kohteeksi. Kaupunkiin pääsee helposti junalla ja siellä liikutaan pääasiassa jalan. Uskon myös, että kaupunki voisi paremmin näin. Erityisesti risteilyalukset aiheuttavat tuhoa laguunin herkälle ekosysteemille.

Alla siis vinkkini Venetsiaan ja suosikkipaikkani kaupungissa.

Majoitus

venetsian-biennaali-taidematkustaja9

Hae majoitus rauhallisemmilta alueilta: pohjoisesta Cannaregiosta, eteläisestä Dorsodurosta tai Lidon saarelta (usein monissa hakupalveluissa erillisenä hakuterminä), jonne pääsee kätevästi ja usein paikallisilla vesibusseilla, eli vaporettoilla.

venetsian-biennaali-taidematkustaja15

Aukiot

venetsian-biennaali-taidematkustaja20

Venetsiassa on vain yksi piazza – Piazza San Marco – mutta lukemattomia aukioita, campoja. Koska asemakaava on sokkeloinen ja kadut kapeita, ihanimmat campot tupsahtelevat vastaan yllättäen. Omia suosikkejani ovat San Marcon kaupunginosassa sijaitseva Campo Santo Stefano, San Polossa sijaitseva Campo San Giacomo dell’Orio sekä kuvassa näkyvä Cannaregion Campo Santa Maria Nova.

Santa Maria Novan aukiolla on mainio vintagepuoti L’Armadio di Coco sekä pieni antikvariaatti, se aukion ainoa.

venetsian-biennaali-taidematkustaja21

Kurkista aina sisäpihoille ja kirkkoihin. Campo dei Gesuitin tuntumassa Cannaregion kaupunginosassa voi yllättyä.

venetsian-biennaali-taidematkustaja8

venetsian-biennaali-taidematkustaja7

Öinen Venetsia

taidematkustaja venetsia1Jos aiot kokea oikean Venetsian, on sinun yövyttävä siellä. Yöelämää voi etsiä Campo Santa Margheritalta, jossa on usemapia hieman edullisempia, opiskelijoiden suosimia baareja. Suosikkini on kuitenkin hieman kauempana sijaitseva Osteria da Filo (S. Croce, 1539), aiemmin Bar Poppana tunnettu. Kaupunki hiljenee kuitenkin usein jo puoliltaöin, joten olet varmasti valmiina aamuun. Ne ovat Venetsiassa maagisia.
venetsian-biennaali-taidematkustaja14

Nykytaide

Kuinka paljon taidetta voi nähdä viikossa? Ähkyksi asti, mikäli olet matkalla Venetsian taidebiennaalin aikaan, aina parittomina vuosina. 2017 on jälleen biennaalivuosi ja nykytaide levittäytyy ympäri kaupunkia paitsi biennalialueille Giardiniin ja Arsenaleen, myös kaupungin kirkkoihin, aukioille ja normaalisti suljettuihin palazzoihin.

Aikaa itse biennaalialueilla saa kulumaan helposti pari päivää. Kaupungilla kävellessä kannattaa pitää silmät auki ja pysähtyä ja piipahtaa biennaalin punaisen logon nähdessään. Kaupungilla oleviin näyttelyihin on usein vapaa pääsy.

venetsian-biennaali-taidematkustaja-21

venetsian-biennaali-taidematkustaja11

Tämn vuoden Venetsian biennaalinäyttelyn kohokohdiksi on nostettu Giardinin paviljonkien Saksan, Ison-Britannian ja Romanian näyttelyt, myös Arsenalessa olevat Meksikon, Etelä-Afrikan ja Italian näyttelyt. Suomen Aalto-paviljongissa on tänä vuonna esillä Erkka Nissisen ja Nathaniel Mellorsin satiirinen, hauska ja yllättäväkin The Aalto Natives -teos.

venetsian-biennaali-taidematkustaja16

venetsian-biennaali-taidematkustaja17

venetsian-biennaali-taidematkustaja6.jpg

venetsian-biennaali-taidematkustaja5

Biennaalin näyttelykokemuksia kannataa perata vaikkapa Arsenalen lähistöllä olevassa Bar Arsenalessa, jossa on Castellon parhaat kahvit ja tramezzini-leivät.

Kirkot

venetsian-biennalai-taidematkustaja23

Venetsiassa on muutama suurempi basilika: San Marco, Santa Maria Gloriosa dei Frari sekä Santi Giovanni e Paolo. Kaikki kolme ehtii hyvin nähdä viikon aikana, mutta Venetsian pienemmät pienet kirkot ovat varsinaisia helmiä. Tässä kohtaa lainaan kollegani vinkkiä: aina kun kävelet kirkon ohi ja se on avoinna, piipahda sisään. Kuvan Santa Maria dei Miracoli on Venetsian hienoimpia.

Saaret

venetsian-biennaali-taidematkustaja22
Kaupunki itsessään koostuu lukemattomista siltojen yhdistämistä saarista, mutta oikeaa ”saarihyppelyäkin” voi harrastaa. Viikkokortti vaporettolle ja menoksi. San Michelen hautausmaasaari (kuvassa) on tavoitettavissa yhden pysäkinvälin päässä, Buranossa ja Torcellossa käyntiin kannattaa varata puolisen päivää. Muranon lasisaari on kuin oma kaupunkinsa.

Lidolla pääsee rantaelämän makuun. Venetsian pääsaaren ahtaat kadut, varsinkin kesällä voivat aiheuttaa akuuttia turreahdistusta. Jos näin käy, Lidon Viale Santa Maria Elisabettalla saa astella kaikessa rauhassa. Pizzaa? Jäätelöä? Aperol Spritz? Si!

Teos- ja näyttelykuvat Venetsian biennaali:
Anne Imhof: Faust (Saksa).
Phyllida Barlow: Folly (Iso-Britannia).
Michel Blazy: Collection de Chaussures (2015–2017). Viva Arte Viva, Arsenale.
Alicja Kwade: Pars Pro Toto, 2017. Viva Arte Viva, Arsenale.

 

 

 

 

Vuoden 2016 merkittävimmät.

| taidematkustaja

Blogi on jo sen verran iäkäs, että olen ehtinyt tehdä vuosikatsauksen jo kerran aiemminkin. Nyt siis luvassa vuoden 2016 merkittävimmät ja kiinnostavimmat näyttelyt, museot ja muut jutut.

Vuoden paras museo

nordiskamuseet_taideamtkustaja7

Tänä vuonna on tullut reissattua hieman normaalia vähemmän, joten itselleni uusia museoita en ole nähnyt kovinkaan montaa. Yksi parhaista oli kuitenkin ehdottomasti Tukholman Nordiska Museet. Rakennus, näyttelyt, audio-opastus, myymälä – kaikki kohdallaan.

Tukholman historiallisissa museoissa on Nordiskan lisäksi juuri nyt kasa kiinnostavia erikoisnayttelyitä, joista lisää muun muassa Hesarissa.

Vuoden yllärit

niki-taidehalli-taidematkustaja2

Niki de Saint Phallen näyttely Taidehallissa. En olisi ikinä uskonut, että innostuisin juuri tästä näyttelystä niin paljon. Parasta: Nikin raitapaita, shooting-performanssi, Tarot-puisto.

aliceneel_taidematkustaja_1

Alice Neel Ateneumissa. Neelin elämä henkilökohtaisine vastoinkäymisineen kosketti ja maalausten intensiivisyys yllätti. Ihana näyttely, jota en harmikseni ehtinyt nähdä kuin kerran.

Vuoden ”täällä olisin voinut istua ikuisuuden” -hetki

schjerfbeck_taidemuseo_taidematkustaja8

Turun taidemuseo pääsee listalle tänäkin vuonna. Schjerfbeck-näyttelyssä oli ja on kaikki kohdallaan (avoinna vielä kuukauden verran, 29. tammikuuta asti!). Hiljaisuus-teemainen huone oli rakkautta heti.

Vuoden inspiroivin

ccart3_taidematkustaja

Kööpenhaminan uusi taidehalli Copenhagen Contemporary herätti pohtimaan, että miksei Helsingissäkin voisi olla jotain tällaista? Kaiken ei aina tarvitse olla pysyvää ja ikuista, vaan väliaikainenkin (en halua käyttää ryöstoviljeltyä pop-up-termiä) voi olla todella hieno juttu silloin, kun mukaan valitaan parhaat teokset kiinnostavimmilta kansainvälisiltä taiteilijoita.

Vuoden vaikuttavin

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ravennan mosaiikit. Olen halunnut nähdä Ravennan mosaiikit jo pienen ikuisuuden, vaikka totta puhuen ennen viime kesän retkeä ajattelin, että kyse on yhdestä kirkosta mosaiikkeineen – hieman Venetsian San Marcon tyyliin.

Mosaiikkeja on kuitenkin Ravennassa monessa basilikassa, mausoleumissa ja kastekappelissa ympäri kaupunkia. Niihin voi kätevästi ostaa yhteislipun, jonka mukana saa kartan. Aikaa kannattaa varata päivän verran.

Vuoden ihanin museokauppa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Löytyy myös Kööpenhaminasta. Ny Carlsbergs Glyptoteketin museokauppa oli valloittava: värit, tuotteet, kirjavalikoima – ennen kaikkea pienet yksityiskohdat hämmästyttivät. Museokaupan tehtävä on tuoda aina kaivattuja lisätuloja museolle, mikä ei ole ihan pieni eikä helppo juttu. Suomessakin valikoimaan ja esillepanoon on ilahduttavasti kiinnitetty huomiota viime vuosina. Lisää tällaista!

Vuoden aikana olen nähnyt lisäksi monta hienoa gallerianäyttelyä, joista olen jakanut kuvia lähinnä Instagramissa. Töihin palattuani en ole ehtinyt blogaamaan läheskään siihen tahtiin kun olisin toivonut, mutta some on auttanut – sinne olen tuutannut materiaalia aina kun mahdollista.

Tämän vuoden puolella aion nähdä vielä ainakin EMMA:n Nykyaikaa etsimässä -näyttelyn, joka päättyy jo 8. tammikuuta (kiire!). Heti tammikuussa suuntaan pienelle reissulle, joka toivottavasti tarjoaa ihania näyttelykokemuksia heti alkuvuoteen 2017! Vuoden kotimaisista näyttelytärpeistä vinkkailen jälleen ihan pian.

Olisi myös kiva kuulla mikä oli sinun huippuhetkesi taidevuonna 2016? Jaa se Taidematkustajan lukijoille Facebookissa, Twitterissä tai kommenttiboksissa.

Kiitos!

In altre parole – kielestä ja kirjoittamisesta.

| taidematkustaja

venice_taidematkustaja

Edelliset kirjajuttuni (täällä ja täällä) ovat esitelleet omaan lukemiseeni vähintäänkin epätodennäköisiä kirjasuosikkeja. Tämänkertainen teos onkin sitten juuri sellainen, jonka lukemista odotin kuumeisesti.

Jhumpa Lahiri on yksi suosikkikirjailijoistani. Kauniita ja täynnä merkityksiä olevia virkkeitä kutova kirjailija, jonka teokset käsittelevät sukupolvien välisiä suhteita, paikan merkitystä ja kieltä. Olin kuuntelemassa Lahiria parisen vuotta sitten Akateemisen kirjakaupan kohtaamispaikalla hänen edellisen romaaninsa, Tulvaniitty, tiimoilta. Kirjailija kertoi haastattelussa muuttaneensa Roomaan, jossa asui nyt perheensä kanssa. Samassa yhteydessä hän kertoi valmistelevansa ensimmäistä italian kielistä kirjaansa. Siis italiaksi alun alkaenkin kirjoitettua. Tulvaniitty vielä poltteli lukemattomana kädessä, ja odotin jo uutta teosta.

Vihdoin ja viimein In altre parole ilmestyi, ja mieheni toi kirjan minulle Roomasta. Tiedätte varmasti tunteen, joka tulee kun kauan odotettu kirja on kädessä ja vain odottaa sopivaa hetkeä päästäkseen lukemaan, kaikessa rauhassa, keskeytyksettä. Vauva-arjessa tätä hetkeä joutui hieman odottamaan, mutta lopulta pääsin kirjan kimppuun ja luin kappale kerrallaan, nautiskellen, hitaasti (siksikin, että luin italiaksi).

Teoksessa Lahiri kertoo suhteestaan italian kieleen. Hän kertoo, miten matkustaa Firenzeen vuonna 1994 pieni sanakirja taskussaan ja tuntee miten kieli on jo elänyt hänen sisällään, vaikka kuulee sitä kuunnolla omassa ympäristössään ensimmäistä kertaa. Colpo di fulmine, love at first sight, hän kuvaa.

Palattuaan Yhdysvaltoihin Lahiri haluaa opiskella kieltä. Kuluu vuosia, eri opettajien kanssa, eri kursseilla; tulee uusia matkoja Italiaan. Lopulta perhe päättää muuttaa Roomaan. Alku on tuskaista: lapset eivät viihdy, kaupunki on elokuussa tyhjä paikallisista ja samaan aikaan täynnä turisteja. Mikään ei toimi, kaikki on vierasta. Lahiri alkaa kirjoittaa päiväkirjaa, italiaksi. Lopulta syntyy ensimmäinen novelli, joka on myös osa tätä kirjaa.

Mikä on suhde, joka syntyy meidän itsemme ja erityisesti aikuisiällä (itse) valitun vieraan kielen välille? Tunnistan täsmälleen Lahirin colpo di fulminen, italian kieleen ihastumisen. Jollekin muulle se voi olla ranska, espanja tai vaikka japani. Kielellä ei ole merkitystä, vain sillä tunteella, että tämä on minun kieleni.

Tämän suhteen Lahiri kuvaa äärimmäisen hienostuneesti, tarkkaan ja uskomattoman kauniisti. Hän kuvaa suhteensa englannin ja italian välillä venetsialaisina siltoina – kaupunkina, jossa ei voi mennä minnekään ylittämättä siltoja, yhä uudelleen ja uudelleen. Italian kirjoittaminen on Lahirille kuin siltojen ylittämistä: englanti, kuten vesi, virtaa jalkojen alla vapaasti, ilman esteitä, kun taas maan päällä raahustaminen on siltojen ylittämistä, umpikujia, labyrintteja.

IMG_0007Suosittelen kirjaa kaikille, joilla on rakkaussuhde muuhun kuin äidinkieleensä. Matkakertomus kirja ei ole, eikä sellaisenaan kuvaa elämää Italiassa. Kiinnostavaa on, että Lahiri ei itse kääntänyt kirjaansa englanniksi, vaan sen käänsi myös Elena Ferranten Napoli-sarjan kääntänyt Ann Goldstein. Esimerkiksi Audiblesta ladattavan äänikirjan voi kuunnella sekä englanniksi että italiaksi Lahirin lukemana.

 

Miksi rakastan museoita.

| taidematkustaja

Tänään vietetään kansainvälistä museopäivää. Jälleen yksi päivä muiden joukossa, saatat ajatella. Kansainvälistä museopäivää on kuitenkin vietetty jo vuodesta 1977, ja sen tarkoituksena on lisätä tietoisuutta museoiden yhteiskunnallisesta merkityksestä. Lisää museopäivästä voit lukea täältä: http://icom.museum/activities/international-museum-day/

Kansainvälisenä museopäivänä onkin hyvä pohtia, miksi museot ovat niin kertakaikkisen mahtavia.

Tässä oma listani:

  1. Museot säilyttävät jotain sellaista, mikä muuten ei välttämättä säilyisi. (Ja niissä on oikeasti ihmisiä, jotka ajattelevat aktiivisesti näitä juttuja). Vai tallentaako, järjestääkö, digitoiko ja tuoko joku muu meidän kaikkien saataville verkkoon vanhoja suklaalevyjen etikettejä?

    E36 - 10121 . E36-10121

  2. Museoissa saa olla hiljaa. Ihana rauha. Kun ärsykkeet tulvivat taskuista ja joka paikasta nenän eteen, museoissa on yhä lupa keskittyä vain olemiseen. Vauhti hidastuu.
  3. Museoissa voi luuhata uupumukseen asti. (Ei enää yhtään hemmetin ruukkua tai pottaa!) Tämän jälkeen kahvi tai lasi kylmää valkkaria maistuu paremmalta kuin koskaan. (ks. kohta 4)syrakusa_taidematkustaja
  4. Museokahvilat ja -myymälät. Kaksi maailman ihaninta museokahvilaa: MOMAn ravintola ja Galleria Nazionale d’Arte Modernan terassi Roomassa. Ihanin museomyymälä on Moderna Museetin myymälä. Suomessa Aboa Vetus & Ars Nova -museon myymälä on PA-RAS.
    IMG_2478
  5. Museoissa saa ärsyyntyä. Ja kokea niin voimakkaan tunne-elämyksen, että voi tirauttaa kyyneleenkin.syrakusa2_taidematkustaja
  6. Museoissa on useimmiten ihana, avulias, huumorintajuinen henkilökunta ja hyvä asiakaspalvelu. Onhan se ihan paras paikka olla töissä.

Mitä sinä rakastat museoissa? Kerro kommenttiboksissa tai Twitterissä.

Kuvat:

Elanto Maito-suklaa, käärepaperi. Elanto, valmistaja. Öflund & Pettersson, painotalo. Helsingin kaupunginmuseo. https://hkm.finna.fi/elanto/

Kaksi alinta kuvaa: Museo Archeologico Regionale Paolo Orsi Siracusa.

 

 

 

 

 

Historioitsijana Roomassa.

| taidematkustaja

villa-lante_taidemtkustaja

Tämän päivän Hesarissa oli mainio juttu otsikolla Rooman historia on myös Suomen historiaa. Kaivelepa muistiasi – milloin viimeksi olet lukenut päivän lehdestä näin positiiviseen sävyyn kirjoitetun jutun historioitsijasta ja hänen työstään? Usein historioitsija kaivetaan esiin, kun pitää muistuttaa jostain asiasta ”joka meni oikeasti näin”, kuten vaikkapa tässä Hesarin pääkirjoituksessa viime sunnuntailta. Tämä on tietysti tärkeää, mutta tällä kertaa on hienoa, että jutun kärki on jossain muualla.

Mistä sitten informaatioteknologian hyödyntämisestä humanististen alojen tutkimuksessa on kyse? Suuntauksesta saa hyvän käsityksen esimerkiksi tästä Intelligent Life -lehden artikkelista Rewriting History. Tällaisia juttuja humanistiset alat kaipaavat, olemmehan tietysti ylpeästi humanisteja.

Suomen Rooman-instituutti Villa Lante on mahtava paikka, ja on tarjonnut lukuisille tutkijoille, kirjoittajille ja taiteilijoille mahdollisuuden oleskella ikuisessa kaupungissa pidemmänkin aikaa. Oma (tietysti harmillisen lyhyt) oleskeluni Lantessa vuonna 2010 oli hauska, silmiäavaava ja antoisa tilaisuus, vaikka tutkimusaiheeni ei aivan yhtä suoraan Rooman historiaan liitykään. Instituutissa työskentelyä haittasivat ainoastaan kirjastosta avautuva ällistyttävä näkymä Rooman kattojen yli sekä satunnaisesti vähän turhan pitkiksi venähtäneet ihanat lounaat.

Mikäli et ole vielä vieraillut Villa Lantessa Roomassa käydessäsi, tee se pikimmiten. Kipuaminen Gianicolo-kukkulalle kannattaa toki muutenkin, myös ympäröivän vehreyden vuoksi. Instituutti on avoinna yleisölle arkisin kello 9–12.

Kun Firenze on jo nähty (vai onko?).

| taidematkustaja

firenze_taidematkustaja_1

Firenze on Rooman ohella kaikista Italian taidekaupungeista se kaikkein klassisin matkakohde. Stendhalin syndrooma, tiedättehän.

Vietin kymmenisen vuotta sitten hienon kevään Firenzessä opiskelijavaihdossa. Yliopisto oli lakossa, lomalla ja taas lakossa, joten kaupungin koluamiselle oli aikaa. Sinisellä 20 euron (luultavasti alkujaan varastetulla) fillarilla oli hyvä suhata ympäri kaupunkia kunhan pysyi poissa historiallisesta keskustasta viikonloppuisin. Huolettomana, taidenälkäisenä ja halvoilla espressoilla vauhditettuna. Giotto ja Cimabue, Masaccio, Perugino, Benozzo Gozzoli. Sittemmin olen palannut kaupunkiin useamman kerran, viimeksi kesälomalla pari vuotta sitten.

Firenzestä on helppo nimetä useampia taidenälkäisen must-see-kohteita. Ensikertalainen valitsee useimmiten näiden joukosta:

  • Galleria degli Uffizi – varaudu jonottamaan ainakin pääsiäisenä alkavalla kevätsesongilla ja kesällä. Toisaalta jonossa aika kuluu mukavasti kanssajonottajien kanssa jutellessa. (edit 9.5. Kommenttiboksista hyvä vinkki: voit ostaa lipun Uffiziin myös San Marcosta tai Galleria dell’Accademiasta, varsinkin San Marcosta sen saa usein jonottamatta. Toki slottiajat eivät ole takuuvarmoja sesonkiaikoina, kuten Twitterissä huomautettiin).
  • Galleria dell’Accademia – täällä on se Daavid.
  • Santa Crocen fransiskaanikirkko – suuri määrä julkkishautoja (Michelangelo, Machiavelli, you name it) sekä Giotton upea freskosykli.
  • Duomo – jonota, jonota, jonota. Kun pääset sisään, olet ehkä hieman pettynyt pelkistetystä ulkoasusta, kunnes huomaat käsittämättömän yliampuvan Giorgio Vasarin feskon kupolissa.

Nämä kaikki ovat ehdottomasti käymisen arvoisia paikkoja. Mutta mitä jos Firenzessä on tullut jo käytyä ja Uffizit, Duomot ja Santa Crocet on nähty?

Tässä muutama oma suosikkini.

San Marcon museo ja luostari

firenze_taidematkustaja_3

Vanha dominikaaniluostari, josta on tehty museo. Vilkkaalla ja hälyisellä aukiolla olevan fasadin takaa avautuu ihastuttava ja rauhallinen sisäpiha freskoineen. Museosaleissa on pysähtynyt tunnelma, mutta todellinen helmi löytyy toisesta kerroksesta. Fra’Angelicon Annunciazione sekä 44 makuusoppea, joissa kaikissa Angelicon tai hänen assistenttiensa maalaamat pienet freskot 1440-luvulta.

firenze_taidematkustaja_2

San Miniato al Monte

San Miniaton kirkko Arno-joen ja kaupunginporttien toisella puolella, korkealla kukkulalla on Firenzen kaunein. Monet taivaltavat Piazzale Michelangiololle, joka on oikeastaan vain parkkipaikka Daavid-patsaan kopiolla. Kun jatkat Piazzalelta vielä pienen matkan kukkulaa ylös, saavut San Miniatolle. Toisin kuin San Marco, San Miniaton luostari toimii yhä luostarina, ja munkkien valmistamia tuotteita myydään pienessä puodissa kirkon vieressä.

Kävin ensimmäisen kerran San Miniatolla tammikuussa, sateisena ja sumuisena päivänä. Duomon kupoli erottui juuri ja juuri maisemassa eikä kirkossa ollut ketään kryptassa laulavia munkkeja lukuunottamatta. Vastaavaa tunnelmaa en tule luultavasti koskaan enää kokemaan, mutta palaan San Miniatolle kerta toisensa jälkeen.

Kirkkotilaa hallitsee upea 1200-luvun lopun mosaiikki. Osa muista teoksista on korvattu kopioilla tai viety pois museoihin. Pieni on tässä tapauksessa kauniimpaa kuin suuri ja ehkä enemmän kuin missään mualla, San Miniatolla pääsee varsin lähelle myöhäiskeskiaisen kirkkotilan tunnelmaa. Mene heti aamulla tai juuri ennen sulkemisaikaa.

firenze_taidematkustaja_4

firenze_taidematkustaja_5

taidematkustaja_firenze_6

Santa Maria del Carmine

Cappella_brancacci,_Cacciata_di_Adamo_ed_Eva_(restaurato),_Masaccio

Santa Maria del Carminen kirkossa Oltranossa, eli Arno-joen toisella puolella, on Cappella Brancacci. Itse kirkko on keskellä parkkipaikkaa sijaitseva ruskea möhkäle, mutta Cappella Brancaccista löydät Masaccion Aatamin ja Eevan.

Viimeistään tässä vaiheessa Stendhalin syndrooma on lähellä.

Varaudu hienovaraiseen kyynerpäätaktiikkaan, sillä kappeliin päästetään vai tietty määrä porukkaa kerrallaan viidentoista minuutin sloteissa.

Brancaccista näkemäänsä kannattanee siirtyä sulattelemaan lähistön aukioille. Yksi viehättävimmistä piazzoista Firenzessä on Santo Spiriton aukio, niin ikään Oltranon puolella.

Toinen hyvä paikka aperitivolle löytyy myös lähistöltä, Piazza della Passera Via dello Spronen ja Toscanellan kulmassa.

 

 

 

 

 

 

 

firenze_taidematkustaja_7

firenze_taidematkustaja_8

Peruginon Crocifissione-freskot Santa Maria Maddalena dei Pazzissa

Jos olet Perugino-fani ja aikaa sekä staminaa riittää, tätä kohdetta kannattaa ehdottomasti väijyä. Itse olen yrittänyt käydä Santa Maria Maddalena dei Pazzissa useamman kerran ja yhden kerran olen onnistunut. Se vaati muutaman hutikäynnin, ovikellon rimputusta ja vartijan suostuttelua. Vaivannäkö kannattaa: Peruginon hienot freskot sijaitsevat kellarimaisessa tilassa erinomaisen upeina ja hienosti säilyneinä.

Tarkistin ikivanhasta matkaoppaastani: aukioloajoiksi ilmoitetaan italialaisittain loogisesti ma-la 9–11.50 & 17-17.20 & 18.10–18.50 sekä sunnuntaisin 9–10.45 & 17–18.50. Pitävätkö ajat paikkansa? Luultavasti eivät. TripAdvisorissa paikka on saanut kaksi arvostelua: ”average” ja ”terrible” sekä katkerahkon tilityksen hankalista aukioloajoista.

Onko sinulla parempaa tietoa? Kerro se meille.

Santa Trinitàn kirkko ja Cappella Sassetti

Santa Trinitan kirkko on helppo ohittaa. Interiöörikään ei ole kovin erityinen lukuunottamatta Cappella Sassettia ja Domenico Ghirlandaion freskoja. En tiedä kummasta firenzeläisestä mestarista pidän enemmän: Ghirlandaiosta vai Benozzo Gozzolista. Onneksi ei tarvitse päättää. Ghirlandaion oli Michelagelon opettaja ja Cappella Sassettin lisäksi hänen freskojaan voi ihailla Santa Maria Novellan kirkossa. Cappella Sassettin freskosyklissä näyttäytyy 1400-luvun Firenze. Paimenten kumarrus -aiheinen alttaritaulu on yksi viehättävimpiä teemasta tehtyjä kuvauksia. Ole tarkkana aukioloaikojen kanssa myös täällä; tarkista ne matkaoppaastasi.

Domenico-Ghirlandaio-Adoration-of-the-Shepherds-Santa-Trinita-Church1

Mikä on sinun suosikkinähtävyytesi Firenzessä? Entä suosikkiravintolasi? Vinkkaa niistä Twitterissä tai kommenttiboksissa.

Kuvat
Masaccio: Wikimedia Commons
Ghirlandaio: blog.studentsville.it

Napoli: arkeologinen museo ja vinkit.

| taidematkustaja

Olen muutaman vuoden ajan luennoinut Matkailualan verkostoyliopiston matkailu taiteen poluilla -kokonaisuudessa Venetsiasta nykytaidekaupunkina. Kulttuurimatkailun opintokokonaisuudessa puhutaan myös eurooppalaisten Grand Tour -matkoista 1800-luvulla. Opiskelijoille Venetsiaan suuntautuneen taidematkailun historiasta jutellessani viittaan usein grand toureihin Venetsian kohdalla ja joskus samassa yhteydessä tulee asiaa myös Napolista. Osa tuon ajan kiertomatkailijoista jatkoi aina Napoliin asti tarkastelemaan Pompeijin ja Herculaneumin raunioita ja näkymää Napolinlahdelle.

Itse olen aina joutunut luennoidessa tunnustamaan etten ole koskaan nähnyt Napolia – matkat ovat aina suuntautuneet joko pohjoiseen tai etelämpään. Tänä kesänä oli siis vihdoin aika, odottelu sai riittää.

napoli_taidematkustaja10

Mitä Napolista nykymatkailijalle tulee ensimmäisenä mieleen? Vesuvius, meri, pizza, mafia ja kaaos. Ehkä kaupunkia piinannut jäteongelma. Näitä asioita mekin tietysti pohdiskelimme, kun kanssamatkustajan kanssa suuntasimme kohti Italiaa juhannuksen tienoilla. Tarkoitus oli viettää kaupungissa neljä päivää – yksi päivä näistä menisi Pompeijissa, yksi lähisaarilla. Etukäteen olimme suunnitelleet käyvämme myös Napolin arkeologisessa museossa.

Tässä vaiheessa on hyvä tunnustaa, että en ole suuri italialaisten arkeologisten museoiden fani. Liian usein ne ovat mielestäni liian suuria, vitriinit liian täynnä esineitä ja tekstit sekä tekniikka auttamatta vanhentunutta. Puolessa välissä olen jo puutunut. Hyvä balanssi ”haluan nähdä kaiken” -kanssamatkustajan kanssa on kuitenkin vuosien mittaan löytynyt, ja useimmiten selviämme museoista ulos molemmat tyytyväisinä näkemäänsä. Näin nytkin.

napoli_1

Napolin arkeologista museota pidetään yhtenä Italian keskeisimmistä arkeologisista museoista, jonka kokoelmiin kuuluu esineitä, mosaiikkeja ja seinämaalauksia erityisesti Pompeijin ja Herculaneumin kaivauksilta. Suosittelenkin ehdottomasti käymään museossa ennen retkeä kaivauskohteille – näin paikan päällä on helpompi hahmottaa kokonaisuus ja Campanian alueen villojen rikas koristemaalausperinne.

Hieman yllättäen museon kiinnostavimmaksi kokonaisuudeksi paljastui vaihtuva näyttely: ylimmän kerroksen Salone della Meridianaan koottu Pompei e l’Europa 1748–1943, joka esittelee Pompeijin kaivausten merkitystä eurooppalaisessa kulttuurihistoriassa. Täydellistä grand tour -matskua. Näyttely on toteutettu yhteistyössä École nationale supérieure des beaux-arts de Paris’n kanssa, josta oli lainassa ällistyttävän hienoja arkkitehtuuripiirustuksia kaivauksilta.

Näyttely on avoinna 2. marraskuuta asti, joten mikäli syysloma Napolissa kutsuu, näyttelyyn ehtii hyvin.

napoli_taidematkustaja11

Pompeijista kirjoitan toisen kerran, mutta tässä vielä parin päivän kaupunkiloman top-vinkit Napoliin:

  • Ihmiset ovat mielettömän ystävällisiä ja kiinnostuneita: kysy vinkkejä ja ohjeita rohkeasti.
  • ota hotelli historiallisen keskustan läheltä: julkiset kulkuyhteydet ovat mitä sattuu, vaikka kaupungista löytyykin ihan toimiva (joskin kummallisen autio) metro.
  • käy lähisaarilla: satamasta menee lauttoja noin tunnin välein. Matka lähimmälle saarelle (viehättävä Procida) kestää noin 45–60 minuuttia, Ischialle hieman kauemmin.
  • jätä aina tilaa herkuille: makeat leivonnaiset tiukan napolilaisen espresson kanssa ovat ihania.

Jos kaipaat tarkempia hotelli- tai ravintolavinkkejä, pistä kommenttia boksiin tai meiliin. Suosittelen myös erityisesti Zadie Smithin ja Jhumpa Lahirin ystäville matkalukemiseksi Elena Ferranten Napoli-sarjaa.

napoli_taidematkustaja12

Kuvista kiitos kanssamatkustajalle.