Taaperotrendit museossa ja lasten museokortti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAJuliaihminen kirjoitti lapsen kanssa museoissa lusimisesta. Rakastan tekstissä erityisesti virkettä ”Häiriköinnin uhallakin ajattelen, että näin lapsi ehkä pikkuhiljaa oppii siihen, että näyttelyissä käydään ja hampaita harjataan, ja sellainen on hyvää elämää.”

Vastikään Hesarin mielipidekirjoituksessa ehdotettiin, että voisivatko lapsetkin saada oman museokortin, sillä kaikkiin museoihin kun ei alle 18-vuotiailla ole ilmaista sisäänpääsyä. No tässäpä mainio ajatus!

Lasten ja nuorten museokortti voisi tietysti olla paitsi ihanan näköinen kortti (kuosin saisi valita vaihtoehdoista itse), jota lapsi saisi pitää kukkarossaan (muistatko miten fantaatista oli saada ensimmäinen oma kirjastokortti?), myös kännykkäsovelluksella avain digitaaliseen ”museopäiväkirjaan” ja lisäsisältöihin – aivan toisella tapaa kuin aikuisilla, jotka eivät niitä ehkä niinkään kaipaa.

Sovelluksessa voisi esimerkiksi olla hakutoiminto, jonka avulla vaikkapa keskiajasta, laivoista, animesta, tai tekoälyä hyödyntävistä taideteoksista kiinnonut lapsi tai nuori voisi hakea itseään kiinnostavia aihepiirejä ja avainsanoja, joita museoiden näyttelyt tai kokoelmat esittelevät.

IMG_2630No entäpä ne taaperot sitten? Omani on tällä hetkellä juuri siinä haastavimmassa parin vuoden iässä, kun vauhtia on enemmän kuin järkeä, ja kaikki kiinnostaa. Roomassa ollessamme kysyin häneltä, mitä hän haluaisi museossa nähdä. Vastaus oli selvä: dinosauruksen muna, haarniska ja hattivatti. Vielä hän ei lasten museokorttia tai sovellusta tarvitse, mutta äitiä se auttaisi. Muut vielä selvitän, mutta mistä ihmeestä löydän dinosauruksen munan?

aaltonatives-taidematkustaja
(Kuvan muna ei liity tapaukseen. Aion kuitenkin viedä lapseni katsomaan Kiasmassa piakkoin avautuvaa The Aalto Natives -näyttelyä, jossa on puhuva robottimuna.)

Kuvat:
Rijksmuseumissa ryhmä nuoria tarkasteli Yövartio-teosta.
Jean-Baptiste Greuze: A Child With an Apple (1700-luvun loppu). National Gallery, Lontoo.
Nathaniel Mellors ja Erkka Nissinen: The Aalto Natives (2017).

Mainokset

ARS17 ja suuret odotukset.

ARS17-kiasma-taidematkustaja

Pääsiäispyhien sujuessa flunssaisena sain sunnuntaina kerättyä hieman energiaa ja lähdettyä ihmisten ilmoille Kiasmaan. ARS17 on ollut avoinna jo tovin ja jatkuu aina syksylle saakka.

ARS-näyttelyt ovat Suomessa vuodesta 1961 alkaen järjestettyjä, tavallista suurempia ja sellaisina markkinoituja kansainvälisen nykytaiteen katsauksia. Nyt esillä oleva näyttely on Kiasmassa neljäs. ARSista on vuosien varrella käyty keskustelua, ja niin nytkin. Tällä kertaa puhetta on riittänyt erityisesti kuratoinnista ja teeman – digitaalisen murroksen – ajankohtaisuudesta.

ARS17-jaakko-pallasvuo-taidematkustaja.jpg

New Yorkerin mukaan (tähänkin näyttelyyn liitetty) termi post-internet-taide aiheuttaa nykyään lähinnä vaivautunutta huokailua. Suuresti fanittamani Edit-taidemedia kiteytti eräitä näyttelyä vaivaavia ongelmia vähän aikaa sitten ilmestyneessä jutussaan.

ARS17-bogush-taidematkustaja

ARS17-merilainen-taidematkustaja

Osasin jo etukäteen odottaa, että osa teoksista ei varsinaisesti herättäisi kummempia värinöitä, sillä mitä tietokonepeleihin tulee, olen auttamattomasti jäänyt Super Mario -tasolle enkä edelleenkään ole ihan varma, mitä varsinaisesti ovat avatar tai Second Life.

ARS17-canell-taidematkustaja.jpg
En kuitenkaan arvannut, että puutuisin näyttelyssä niinkin nopeasti. Kyse ei ollut kuvatulvasta, sillä videoiden määrä on näyttelyssä teemaan nähden varsin maltillinen.

Peliestetiikkaa hönkivien teosten keskellä huomasin nauttivani eniten pienistä oivalluksista – miksei veistoskategoriankin alle menevistä teoksista –, kuten Nina Canellin avatuista sähköjohdoista sekä Nandita Kumarin ihmeellisistä pienoismaailmoista lasipulloissa. Katja Novitskovan ajatus mikroskooppisen pienistä tai saavuttamattoman kaukaisista asioista oli myös kiehtova.
ARS17-nandita-kumar-taidematkustaja

ARS17-novitskova2-taidematkustaja
Eniten kuitenkin ilahduin, kun kurkkasin LaBeouf–Rönkkö–Turnerin mökkiin. Ihmiskontakti! – vaikkakin ruudun välityksellä. Näyttelyn ainakin tällä hetkellä eniten huomiota herättävä teos on trion performatiivinen #alonetogether, jonka perusajatuksena on, että Kiasmassa olevassa (kieltämättä vähän hassussa) mökissä voi jutella ilmeisesti jossain päin Lappia olevien taiteilijoiden kanssa. Ei sen kummempaa, ei sen monimutkaisempaa.
ARS17-labeouf-ronkko-turner-taidematkustaja

ARS17-labeouf-ronkko-turner-2-taidematkustaja
On mahdollista, että ennakkokäsitykseni sekä joidenkin teosten näkeminen aiemmin muissa näyttelyissä ja etukäteen lukemani keskustelut aiheuttivat puutumisen. Pohdin erityisesti kuulemaani ”vuosikymmenen tärkein näyttely” -määrittelyä. Ei ole muuten mikään pieni taakka kannettavaksi.

Ehkä aika onkin omalla tavallaan ajanut ARSin ohi. Siinä missä aiempina vuosikymmeninä tämäntyyppiset ”nykytaiteen suurkatselmukset” olivat Suomessa perusteltuja, tuntuvat ne nyt hieman ongelmallisilta – ainakin yhteen museoon koottuna. Nyt ihmiset reissaavat, seuraavat ulkomaisia medioita, keskusteluja ja somen kuvatulvaa. Jotain jää näyttelystä aina puuttumaan, toinen on jo ”niin nähty” ja kolmas kokeiltu.

Post-internetiä ARS-leimalla tai ei, pääsiäissunnuntaina salit olivat täynnä uteliaita turisteja ja perheitä, joilla oli hauskaa, ja jotka nauttivat museovierailusta. Olin onnellinen ja seurasin hyvillä mielin, kun ihmiset olivat näyttelyssä läsnä innostuineina ja kiinnostuneina. Kiasma on selvästi paikka, jossa viihdytään – ja sekin voi riittää.

ARS17-kiasma2-taidematkustaja


Kuvat ylhäältä alas:

Hito Steyerl: How Not to be Seen: A Fucking Didactic Educational .MOV Fil, 2013.
Jaakko Pallasvuo: How to /, 2011.
Andrey Bogush: Proposal for image placement (stretched, curtain), 2017.
Reija Meriläinen: Survivor, 2017.
Nina Canell: Brief Syllables / Thin Vowels, 2014; Attenuate Attenuate, 2016.
Nandita Kumar: eLEMenT: EARTH, 2012; pOLymORpHic hUMansCApE, 2013; The Unwanted Ecology, 2016.
Katja Novitskova: Dawn Mission, 2014, 2016.
LaBeouf, Rönkkö & Turner: #ALONETOGETHER, 2017.

 

Suomen taiteen tarina.

Millainen on Suomen taiteen tarina ja mikä ihme oikeastaan on kansalliskokoelma? Tätä kysymystä olen pohtinut nyt parin viime kerran ajan Ateneumissa kaydessäni. Museossa on nimittäin esillä uusi kokoelmanäyttely, Suomen taiteen tarina, jossa esitellään Kansallisgallerian kokoelmaklassikoita. Näyttely ei kuitenkaan ole suomalaisten taiteilijoiden tarina, vaan mukana on myös kokoelmaan hankittuja, kansainvälisiä teoksia.

Olen sillä lailla häpeilemättömän konservatiivinen näyttelykävijä, että jos menen Lontoon National Galleryyn, odotan näkeväni Jan Van Eyckin Arnolfinien muotokuvan tai Turnerin meritaistelut. Satunnaisen matkailijan kannalta edelfeltit ja schjerfbeckit on hyvä pitää visusti esillä. Mutta entäs me suomalaiset taiteen kuluttajat, joiden kokoelma kansalliskokoelma on? Olisi hyvä, että yhteistä kulttuuriperintöämme esittelevästä näyttelystä tulisi jollain tapaa kohottunut olo.

kokoelma_ateneum_taidematkustaja

No siitähän tulee, ainakin minulle. Ripustus on upea ja näyttelylle on annettu kerrankin museon keskeisimmät tilat pääsalia myöten. Vaikka teemat ovatkin hieman ennalta arvattavia ja aika lailla perinteisiä (maisema, symbolismi, Kalevala…) niin näyttelystä ei silti tule taas nämä samat metsot ja Kullervot -fiilistä.

Näyttely avautui kahdessa osassa, ja viimein  myös modernin taiteen osuus on avoinna yleisölle. Nautin suuresti myös näyttelyn tästä puolesta ja olisin mielelläni katsonut teoksia vielä ainakin toiset kolme salia lisää. Ensimmäistä kertaa ymmärsin Aimo Kanervan maalausten hienouden ja omalaatuisen suomalaisen valon, jonka maalari on vanginnut. Ja Mauno Hartmanin Maamme-veistos, se oli järkyttävän upea. Näitä helmiä en kuvannut, mutta muutaman kuvan kuitenkin näyttelyn tästä osiosta nappasin:

ateneum_taidematkustajakain-tapper_ateneum_taidematkustajamether-borgstron_ateneum_taidematkustajayves-klein_ateneum_taidematkustaja

Keskustelua kokoelmiin päätyvistä teoksista on luultavasti käyty koko entisen Suomen Taideyhdistyksen, myöhemmän Valtion taidemuseon ja nykyisen Kansallisgallerian olemassaolon ajan. Nykytaiteen museossa Kiasmassa esillä oleva kokoelmateos, Jenni Hiltusen Grind, ja sen ympärillä vellova keskustelu osoittaa, että debattia on tarpeellista käydä edelleen. Nämä keissit ovat tietysti osa Suomen taiteen tarinaa – ja nykytaiteen teokset huomispäivän klassikoita.

Kirjoitan lähiaikoina vielä lisää ajatuksiani Kansallisgallerian kokoelmasta sekä tästä hienosta aineistojen avauksesta – sitä on odotettu.

Kuvatiedot ylhäältä alas
Yleiskuva Suomen taiteen tarina -näyttelystä / Kuva näyttelyssä olevasta videoteoskoosteesta / Kain Tapper: Valokiila (1967) / Ernst Mether-Borgström: Semafori (1968) / Yves Klein: Samothraken Nike, sininen (1968).

Syksyn näyttelytärpit pääkaupunkiseudulle.

web_Cadillac-Motel,-from-Niagara,-2005-Alec-Soth
Helsingin Sanomat listasi jo syksyn näyttelytärppejä jutussaan: Amedeo Modigliani Ateneumissa, Yayoi Kusama HAMissa ja Mona Hatoum Kiasmassa. Kaikki ehdottomasti näkemisen arvoisia.

Lisäksi jutussa mainitaan Kansallismuseon näyttely Renessanssi. Nyt! – Rafaelista Tizianiin – 1500-luvun maalauksia Italiasta, joka kiinnostavasti jatkaa Kansallismuseon (Italia-teemaista?) taidenäyttelylinjaa. Jaakko Heikkilän Venetsia-valokuvanäyttely oli kesän positiivisia näyttely-yllätyksiä.

Hesarin tärppien lisäksi Taidematkustaja aikoo ehtiä seuraaviin lupaavalta kuulostaviin näyttelyihin:

Museot

  • Alec Soth: Gathered Leaves

    Valokuvataiteen museossa 15. tammikuuta 2017 saakka.
    Viime viikolla avautunut näyttely on jo kerännyt mukavasti suitsutusta. Taiteilija on aktiivinen myös Instagramissa: @littlebrowmushroom

  • Nykyaikaa etsimässä

    EMMA Espoon modernin taiteen museossa 12. lokakuuta alkaen.
    Loisteliaan Rut Bryk -näyttelyn jälkeen EMMAssa suunnataan Olavi Paavolaisen jalanjäljille, tai ainakin inspiroidutaan Paavolaisen pohdinnoista ihmisen kokemuksesta modernissa maailmassa. Hieno kattaus nykytaiteilijoita, muiden muassa Berlinde de Bruyckere, Sasha Huber, Antti Laitinen, Elly Strik ja Akram Zaatari.

  • Lionel Smit: Kasvoja – Faces

    Didrichsenin taidemuseossa 9. syyskuuta alkaen.
    Eteläafrikkalaisen nykytaiteilijan näyttelyssä on esillä taiteilijan maalauksia ja veistoksia.

  • Takaisin Karjalaan – Caj Bremer Neuvosto-Karjalan runokylissä

    Gallen-Kallelan Museossa 10. syyskuuta alkaen.
    Valokuvaaja Caj Bremerin ja toimittaja Sakari Määttäsen Neuvosto-Karjalaan vuosina 1979–1982 tekemät matkat seurailivat 1800-luvulla samoilla poluilla tallanneiden Akseli Gallen-Kallelan ja I. K. Inhan jalanjäkiä. Kiinnostavaa on, että matkakertomus julkaistiin aikoinaan Hesarissa, jolloin monilla oli ensi kertaa mahdollisuus nähdä tunnelmia rajan takaisesta todellisuudesta matkailijoilta suljetuilta alueilta.

    (Tässä paikallaan tämän matkustajan pieni tunnustus: en ole koskaan käynyt Gallen-Kallelan Museossa Tarvaspäässä. Nyt viimeistään on aika).

Galleriat

Gallerioiden syksyn näyttelyohjelma vaikuttaa lupaavalta. Omassa kalenterissani ovat jo ainakin Karoliina Hellberg Galerie Anhavassa (27. lokakuuta alkaen), Susanna Majuri ja Sami Parkkinen Galleria Heinossa (3. syyskuuta ja 1. lokakuuta alkaen), Essi Kausalainen SICissä (10. syyskuuta alkaen), Hybrid Matters -ryhmänäyttely Forum Boxissa (24. marraskuuta alkaen) sekä Riikka Keränen ja Nabb+Teeri Ama Galleryssä (2. syyskuuta alkaen).

Erinomaisen kiinnostava (ja ajankohtainen) projekti on myös Terike Haapojan ja Laura Gustafssonin huomenna perjantaina avautuva Museum of Nonhumanity – Epäihmisyyden museo, joka tarkastelee eläimen ja ihmisen välistä rajanvetoa sekä sitä kenellä on oikeuksia. Näyttelyssä kysytään ketä voi kohdella resurssina, hyödykkeenä tai tuholaisena? Näyttely on avoinna Suvilahden Tiivistämössä 29. syyskuuta asti.

Ihanaa näyttelysyksyä! Palaan pian muun Suomen näyttelytärpeillä.

Kuva: Alec Soth: Cadillac Motel, from Niagara, 2005 © Alec Soth

Taide kaupungissa – juokseva mies ja pilkkukuumetta.

Helsingissä on voi paraikaa nähdä kaksi keskenään varsin erilaista kaupunkitilaan sijoittuvaa nykytaideteosta.

Muistatteko vielä Valtion taideteostoimikunnan ja Kiasman järjestämän taidekilpailun, jossa haettiin Marskille kaveria? Jaetulle ensimmäiselle sijalle sijoittunut Nestori Syrjälän Running Man starttasi tänään Kiasmalta. ”Running Man on kiireinen ja suuntansa hukannut hahmo ekologisten, taloudellisten ja poliittisten kriisien murrostamassa maailmassa”, kuvaa Syrjälä teostaan. Idea on simppeli: teos koostuu tunnin mittaisista juoksuista, joita toteutetaan vuoden ajan kerran viikossa.

Screenshot 2016-06-07 17.32.11

Yayoi Kusaman installaatio Ascension of Polka Dots on the Trees puolestaan täyttää Esplanadin puiston ja pohjustaa HAMin lokakuussa avautuvaa Kusaman näyttelyä. Kävin tänään kurkkaamassa varaslähdöllä, ja hienolta näytti. Mikään uudenkarhea teos ei ole kyseessä, sillä Kusama esitteli ensimmäisen version teoksesta jo vuonna 1966 Venetsian taidebiennaalissa. Eränlainen nykytaiteen klassikko siis.

kusama_taidematkustaja

Meidän kaikkien yhteiseen kaupunkitilaamme sijoitettu nykytaide on herkkä paikka. Erityisesti, jos teos kommentoi monumenttia, peittää tunnettua maisemaa tai muuttaa jollain tapaa kaupunkilaisten totuttuja kulkureittejä. Running Man ja Ascension of Polka Dots on the Trees ovat erilaisia teoksia yhteisessä tilassa. Suurin osa helsinkiläisistä tuskin huomaa juoksevaa miestä, jos tämä ei satu juoksemaan nenän edestä juuri sillä hetkellä, kun katse ei ole nauliutunut älypuhelimeen. Punavalkoisia palloja ei taas voi olla huomaamatta.

En ole kummoinenkaan oraakkeli ennustaessani, että viimeistään Kusaman teoksen virallisen julkistuksen jälkeen alkaa keskustelu Esplanadin puistosta ja siitä a) pilaako teos puut b) turmeleeko historiallisesti arvokkaan miljöön c) aiheuttaako muuten vaan päänsärkyä ja herneen livahtamisen nenukkiin. Tämä on paradoksaalista, sillä vakiintuneita taideinstituutioita usein kritisoidaan seiniensä sisälle käpertymisestä. Toisaalta pilkuista tulee varmasti mieletön ja tervetullut #Helsinki-hashtaginen Instagram-hitti.

Keskustelu kelpaa varmasti niin Helsingin taidemuseolle kuin Kiasmallekin niin kauan kuin se on asiallista ja perusteltua – taiteen kun kuuluukin herättää ajatuksia. Herkistele siis aistejasi: taide-elämys voi olla juuri nyt aivan kulman takana tai livahtaa vauhdilla ohi.

Näyttelyvuosi 2016: museot

ruscica-1024x469

Turha kiistää: odotan aina paljon uudelta näyttelyvuodelta. Selailen museoiden ja gallerioiden verkkosivut läpi hyvissä ajoin ja pohdin, mitä ainakin täytyy nähdä. Samalla mietin, olisiko mahdollista käydä katsomassa joku must-see-museo ulkomailla.

Alkuvuodesta 2016 odotan ainakin näitä:

Näyttelyt museoissa

  • Auguste Rodin Ateneumissa 5. helmikuuta–8. toukokuuta

    Rodin-museo puutarhoineen Pariisissa on yksi suosikkimuseoistani, vaikken erityisesti Rodinia muuten fanitakaan. Siellä teosten ja paikan saumaton yhdessäelo vain jotenkin viehättää. Hienoa, että Ateneum tuo Rodinin teoksia Suomeen ja tekee yhteistyötä Tukholman Nationalmuseetin kanssa.

  • Camilla Vuorenmaa Espoon EMMAssa, 10. helmikuuta–17.huhtikuuta

    Vuorenmaa voitti Suomen Taideakatemian palkinnon viime vuonna. Vuorenmaan jänniä puukaiverrustekniikalla toteutettuja teoksia on ollut esillä muun muassa Kööpenhaminassa, ja nyt on hyvä tilaisuus tsekata ne täällä Suomessa

  • Zabludowicz Collection Taidehallissa 19. maaliskuuta–24. huhtikuuta

    Zabludowiczin tila Sarvisalossa on avoinna yleisölle vain satunnaisesti. Onkin mielestäni hienoa, että Taidehallissa nähdään teoksia Sarvisalon residenssissä oleskelleilta nuorilta kansainvälisiltä nykytaiteilijoilta.

  • Vuoden nuori taiteilija Reima Nevalainen Tampereen taidemuseossa ja Aboa Vetus & Ars Novassa

    Kesäreissu Tamperelle on jo perinne. Olen muuten erityisen iloinen, että Vuoden nuori taiteilija -näyttelyt järjestetään jossain muualla kuin Helsingissä.

Jatkan listaani, kunhan museot päivittelevät verkkosivujaan kesänäyttelyiden osalta. Ainakin Turun taidemuseossa on melkeinpä takuuvarmasti kiinnostava näyttelyohjelmisto (nyt kevätkaudella jo Miikka Vaskolan näyttely). Amos Andersonilla ei ainakaan toistaiseksi näyttäisi olevan tulossa mitään nykytaiteen saralla. Uusi museohanke työllistänee amoslaisia varmasti varsin kiitettävästi.

Ekstraherkku: projektit


Kuva: Jani Ruscica: Conversation in Pieces, 2013. Kuva lainattu Kiasman verkkosivuilta.

 

 

Eri mieltä – nykytaiteen mielenosoitus.

Joulun alla ainakin itselleni käy usein niin, että näyttelykäynnit jäävät vähemmälle kaikessa (muka)jouluhässäkässä. Kävin Kiasman kaupassa joululahjaostoksilla, ja koska pikkumatkustaja tuhisi tyytyväisenä vaunuissa, ehdin nähdä Eri mieltä – nykytaiteen toisinajattelijoita -näyttelyn, joka oli jostain syystä jäänyt katsomatta. Ja onneksi kävin – näyttelyssä oli monia mainioita teoksia.

IMG_0716

Suurin riemastuksen aihe oli löytää näyttelystä Mika Rottenbergin videoteos Puristus (2010). Taiteilijan koominen ja makaaberi teos No Nose Knows jäi varmasti monen mieleen Venetsian biennaalista. Jari Silomäen valokuvasarja Me olemme vallankumous oli mustavalkoisessa yksinkertaisuudessaan hieno. Silomäen Sääpäiväkirjan suurena fanina olin heti myyty.

Kiasmassa on usein sen verran perinpohjaiset näyttelytekstit, että oikeastaan kuka tahansa voi kävellä sisään ja saada paljon irti näyttelystä kuin näyttelystä. Turha taidepuhe on karsittu pois ja hyvä niin. Tällä kertaa jätin itse tekstit väliin ja keskityin teoksiin.

Klikkailin kotona kuitenkin vielä Kiasman verkkosivuille ja luin, että ”näyttelyn taustalla on ranskalaisen filosofin Jacques Rancièren ajatus, että politiikka ja demokratia ovat perusluonteeltaan tasa-arvoon perustuvaa kiistelyä – erimielisyyttä”, ja että näyttely esittelee 19 nykytaiteen toisinajattelijaa.

Jäin miettimään, että tässä ajassa ja yhteiskunnassa nykytaiteilija taitaa olla tahtomattaankin toisinajattelija, vaikkeivät teokset leimallisen yhteiskunnallisesti latautuneita olisikaan. Taiteilijuus on itsessään valinta olla eri mieltä. Pohdin samalla jälleen kerran sitä, miten hienolla tavalla nykytaide voi välittää ajankohtaisia viestejä ja tulkita maailmanpoliittista tilannetta hyvinkin hienovaraisesti.

Näyttely tarjosi hyvän hengähdystauon joulukrääsämaahan, ja mikäli olisin historian opettaja yläkoulussa tai lukiossa, veisin oppilaani pikapikaa katsomaan näyttelyn. Sillä jonkun on tärkeä muistuttaa, miksi ääntä kannattaa yhä pitää.

IMG_0719

IMG_0730

Kuvat ovat takuuvarmaa kännykkälaatua – kamera jäi tällä kertaa kotiin. Kuvien teokset ylhäältä alas:

Tom Molloy: Protesti (2010)
Cristina Lucas: La liberté raisonnée (2009)
Lise Harlev: You Think It’s Wrong (2015)

Eri mieltä – nykytaiteen toisinajattelijoita Kiasmassa 20. maaliskuuta 2016 asti.

 

Flowssa ja tiloissa.

Lauantaisen Flow-pläjäyksen jälkeen sunnuntai osoittautui mainioksi taidepäiväksi. Kuten Róisín Murphy, mekin suuntasimme kulkumme kohti Kiasmaa. Mapplethorpen olin käynyt katsomassa jo aiemmin, nyt oli nähtävä Tino Sehgalin teokset. Kiasman verkkosivuilla ei Sehgalin näyttely juuri ole esillä, mutta ehkäpä Juhlaviikko-yhteistyössä toteutettu näyttely löytää yleisönsä muutenkin.

Sehgalin (s. 1976) performatiivinen taide ammentaa tanssista ja taloustieteestä areenanaan museot, galleriat tai vaikkapa Venetsian taidebiennaali, jossa Sehgal palkittiin Kultaisella leijonalla vuonna 2013. Performanssit tulivat vastaan Kiasman eri tiloissa, yllättäen. Koska yllätys on osa näyttelykokemusta, en paljasta kuvien lisäksi tarkemmin missä ja miten – toki esitystilat ja -tilanteet myös vaihtelevat luultavasti päivittäin.

Sehgalin näyttely jatkuu 27. syyskuuta saakka, eli ehdit vielä hyvin mukaan.

Tino Seghal Kiasma Taidematkustaja tino_sehgal_kiasma_taidematkustaja_2 tino_sehgal_kiasma_taidematkustaja_3Sunnuntain ”kehollisuuden teemat” jatkuivat Galleria Anhavassa, jonne palasin katsomaan Maija Luutosen ja Olli Keräsen mainion näyttelyn ja erityisesti gallerian alakerrassa esillä olevan Keräsen videoteoksen Sac (2015). Video oli juuri niin hyvä kuin muistelinkin ja täydensi hienosti Sehgalin näyttelyä. Anhavassa näyttely on esillä 30. elokuuta asti, joten käynnit voi hyvin yhdistää samalle galleria- ja museoreissulle.

olli_keranen_anhava_taidematkustaja

Syksyn näyttelytärpit: pääkaupunkiseutu.

Taidehalli esite taidematkustajaSyksy saapuu ja kesänäyttelyt päättyvät. Mitä tilalle? Tarkastelin tarjontaa ja olen innoissani ainakin seuraavista:

Museot

Suurena avajaistärppinä tietysti Ai Weiwei. Näin Ain näyttelyn Tukholman Magasin 3:ssä vuonna 2012 ja pidin. Tässä tapauksessa melkein enemmän kuitenkin kiinnostaa, millaisiksi museotiloiksi Tennispalatsin tilat on muokattu ja miten HAM vaikuttaa pääkaupunkiseudun näyttelykentään ylipäätään. Ai Weiwein näyttelyn lisäksi esillä IC-98:n Jälkinäytös. Molemmat näyttelyt avautuvat 25. syyskuuta.

Meneekö tämä vielä kesänäyttelyiden piikkiin? Venetsian biennaalissa palkittu Tino Sehgal on must. Amsterdamin Stedelijkissä hämmennyin kun Sehgalin performanssissa esiintyjä halusi keskustella kanssani talouspolitiikasta kahden euron kolikkoa vastaan. Nyt lupaan etten hämmenny vaan heittäydyn. Näyttely avautuu 15. elokuuta.

Feministisen avantgardistin näyttely on EMMAn verkkosivujen mukaan taiteilijan ensimmäinen laaja retrospektiivi. Kiinnostavaa on, että Raman teoksia on ollut esillä Suomessa vuonna 1951 Taidehallissa, Italian nykytaidetta -näyttelyssä. Yhtä aikaa Raman kanssa EMMAssa on esillä Alma Heikkilän näyttely. Hyvä pari! Molemmat näyttelyt avautuvat 14. lokakuuta.

Taiteilijat hakivat viime vuonna osallistujia nyt esille tulevaan 101 kaikkien puolesta -teokseensa. Osallistujat edustavat tilastollista poikkileikkausta Suomen väestöstä: Heistä 51 on naisia, 11 asuu Helsingissä ja kolme Lapin läänissä. Yhdellä sadasta on tohtorin tutkinto ja kolme heistä on muuttanut Suomeen entisen Neuvostoliiton alueelta. Miltä Suomi näyttää tänä päivänä? Näyttely avautuu 17. lokakuuta.

Galleriat

Kaikki galleriat eivät ole vielä päivittäneet ohjelmaansa, mutta tässä muutama tärppi:

N-Y-T nyt, eli tämäkin mennee vielä kesän piikkiin. Esillä 30. elokuuta asti.

Värikylläistä psykedeliaa. Näyttely avautuu 17. lokakuuta.

Takalan ensimmäinen näyttely HC:ssa. Milloin saadaan suurempi katsaus Takalan tuotantoon myös johonkin suomalaiseen museoon? Näyttely avautuu 27. marraskuuta.

Täydennän listaa syksyn mittaan. Ajattelin myös tehdä vastaavan checklistin muun Suomen tarjonnasta. Hyviä tärppejä otetaan vastaan kommenttiboksissa tai Twitterissä!