Palermo ja Manifesta.

Terveiset Palermosta! Vierailin kesäkuussa kaupungissa Manifesta-nykytaidebiennaalin tiimoilta ja jaan nyt vinkkini näyttelyyn sekä kaupunkiin.

palermo3-taidematkustajaPalermo, Sisilian pääkaupunki, on näyttämönä lokakuulle asti jatkuvalle Manifesta-nykytaidebiennaalille. Eri puolille kaupunkia sijoittuvan näyttelykokonaisuuden myötä kaupunkia pääsee tutkimaan syvemmältä kuin mihin tavallisesti olisi mahdollisuus.

Itse biennaaliin tutustumiseen kannattaa valita pari päivää ja kaupunkiin ainakin parisen päivää lisää. Jos reissuun haluaa yhdistää vielä rantalomailua tai lähikaupunkien tutkailua, aikaa saa kulumaan helposti viikonkin verran.

palermo-manifesta3-taidematkustajaManifesta-taidebiennaali järjestetään nimensä mukaisesti joka toinen vuosi, mutta paikkasidonnaisista biennaaleista poiketen aina eri eurooppalaisissa kaupungeissa. Tänä vuonna Palermossa, kahden vuoden päästä Marseillessa. Palermon näyttelyssä on esillä yli 40 taiteilijaa ja teoksista iso osa on komissioita, eli tätä editiota varta vasten tilattuja teoksia.

palermo-manifesta2-taidematkustajaNäyttelyn teema, The Planetary Garden, viittaa Palermoon eräänlaisena diversiteetin ja vaikutteiden sekoittumisen ”laboratoriona”. Kaupunki on nähnyt pitkän ja monivaiheisen historiansa aikana koko ajan käynnissä olevaa maahan- ja maastamuuttoa. Pakolaisuutta, siirtolaisuutta, valloittajia; kreikkalaisia, arabeja, normanneja. Poislähtievien saarelaisten (siciliani di mare) siirtolaisuutta erityisesti Pohjois-Italiaan, ja heidän kotiinpaluutaan. Teema on voimallisesti läsnä, ei ainoastaan päälleliimattuna otsikkona.

Iso osa teoksista käsittelee liikkuvuutta ja muutosta: ilmastonmuutosta, ihmiskauppaa, turismin ja maahanmuuton kysymyksiä sekä tavaroiden, ihmisten, kasvien, pääoman ja tiedon hallittua tai hallitsematonta liikkumista. Näyttelypäivien jälkeen olo on lyijynraskas.

Yksi nykytaiteen tärkeimpiä tehtäviä on tarkastella ympäröivän yhteiskuntamme tapahtumia kriittisesti ja tarkkanäköisesti. Manifesta ei ole kevyt kesänäyttely, mutta se ei tarkoita sitä etteikö joka ikistä teosta ja kokonaisuutta voisi ymmärtää. Näyttely on huolellisesti koottu ja kuratoitu, tekstit ovat luettavia ja kokonaisuus pysyy hyvin kasassa. Näyttelypaikkojen ja teosten suhdetta on mietitty tarkkaan.

kader-attia-manifesta-taidematkustajaPalazzo Forcella de Setassa nähdään teoksia mm. Kader Attialta, Patricia Kaersenhoutilta ja Laura Poitrasilta. Itse palazzo on arkkitehtoninen sekamelska klassisia, arabialaisia, bysanttilaisia ja normannivaikutteita marmorilattioineen, stuccoineen ja mosaiikkeineen. Täydellinen paikka kulttuureista, dekolonisaatiosta ja orjuudesta puhumiseen.

palazzo-seta-manifesta-taidematkustaja

palazzo forcella de seta--maniefesta-palermo-taidematkustaja

sale-manifesta-taidematkustaja palazzo forcella de setaCasa del Mutilato valmistui vuonna 1936 Italian sodissa haavoittuneiden sisilialaisten muistomerkiksi ja invalidiyhdistyksen kokoontumistiloiksi. Fasistis-modernistinen arkkitehtuuri on vaikuttavuudessaan kylmäävää. Tilassa on esillä Cristina Lucasin järkyttävä Undending Lightning -videoteos.

Teos esittää jokaisen vuoden 1911 jälkeen tapahtuneen siviileihin kohdistuneen ilmapommituksen ja sen uhrit. Astuin sisään, kun teoksessa oltiin vuodessa 1943. Kaksikymmentä minuuttia myöhemmin lähdin pois pala kurkussa. Korean sota vasta alkoi.  In corso – ongoing, lukee katalogissa.

palermo-manifesta5-taidematkustaja

lucas-palermo-manifesta.jpgOnneksi on myös kauneutta. Palermon historiallinen Orto Botanico, kasvitieteellinen puutarha, on käsittämättömän upea rappioromantiikan näytös. Osa näyttelyn teoksista on esillä puutarhassa: puiden välissä, kasvihuoneissa, juuri istutettuina.

orto-botanico3-manifesta-taidematkustaja

orto-botanico6-taidematkustaja

orto-botanico4-manifesta-taidematkustaja

orto-botanico5-taidematkustajaMyös Palazzo Buterassa esilä olevissa teoksissa käsitellään planeettaamme yhtenä suurena puutarhana. Fallen Fruit -kollektiivin Theatre of The Sun (2016) -installaatiossa jaetaan kartta, josta näkee Palermon kaikki julkiset hedelmätarhat. Renato Leottan ihana Giardino (2016) onkin lattia, jonka päällä seisot: puista tippuvat sitruunat ovat jättäneet jälkensä märille savilaatoille, jotka on myöhemmin uudelleeninstalloitu palazzoon ja näyttelyyn.

fiori-manifesta-taidematkustaja

limone-manifesta-taidematkustaja

Jaan muut vinkkini Palermoon postauksen toisessa osassa. Ennen sitä, käykää Manifestan verkkosivuilla, ja mikäli olette menossa tai jo ehkä nähneet näyttelyn, kertokaa fiiliksenne!

12. Manifesta-biennaali Palermossa 4. marraskuuta 2018 saakka.

Mainokset

Kesä Aallon kanssa.

Hesarin Jaakko Lyytinen kirjoitti jokin aika sitten Alvar Aallon arkkitehtuuriperinnön alihyödyntämisestä Suomen matkailussa. Luekiessani tekstiä en voinut muuta kuin nyökytellä: juuri näin. (paitsi mitä tulee Paavo Lipposeen – miksi joka kerta juuri lipposka kaivetaan naftaliinista, kun tarvitaan joku arkkitehtuuriin intohimoisesti suhtautuva?).

Rakastan Aallon arkkitehtuuria. Kaikkein eniten rakastan yksityiskoteja. Villa Mairea on itkettävän ihana! Maison Louis Carréssa Pariisin lähellä vierailin anoppini kanssa taksilla. Muuratsalon koetalossa en ole käynyt, mutta jo pelkkä valokuva tiiliseinän erilaisista limityksistä aiheuttaa kylmiä väreitä. Olen tosifani.

img_2881

Samalla minusta tuntuu hieman nololta myöntää fanittavani Aaltoa. Menneen maailman miestä, joka eli aikana jolloin miehet hallitsivat arkkitehtuurin kenttää ja vaimot puuhastelivat astioiden ja tekstiilien parissa. Onneksi viime aikoina myös Aallon vaimojen osuutta hänen töihinsä on alettu huomioida (en varmastikaan ollut ainoa, joka tunsi kuvotusta, kun luki lehdestä, miten Elissa Aaltoa oltiin kohdeltu Finlandia-talo-casessa).

Itselleni vierailut Aallon kohteissa ovat olleet kuin pieniä seikkailuja, suurelta osin sen vuoksi, että autottomana vierailuja on aina pitänyt suunnitella hyvin etukäteen, hankkia vuokra-auto tai lyöttäytyä ryhmän mukaan.  Olisi fantastista, jos aukioloajat, opastetut kierrokset ja parhaat tavat päästä paikalle (mieluiten julkisilla kulkuneuvoilla) ilmoitettaisiin yhdessä paikassa, ja kohteeseen pääsisi edes kerran viikossa bussikuljetuksella vaikkapa lähimmältä rautatieasemalta.

Toiveeni saattaa olla ihan pian askeleen lähempänä, kun uusi Visit Alvar Aalto -verkkosivusto avautuu (ilmeisesti jo 24. toukokuuta!), ja reissujen suunnittelu toivottavasti helpottuu. Omat odotukseni ovat palvelun suhteen erittäin korkealla! Toivon, että sivusto olisi visuaalisesti upea, tieto olisi helposti löydettävissä ja kuvat arkkitehtuurista juuri niin hienoja kun ne parhaimmillaan voivat olla. Julkistankin tulevan kesän Kesäksi Aallon kanssa! 

Oma top 3 still to see -listani Aalto-kohteista on:

  1. Muuratsalon koetalo Keski-Suomessa
  2. Lieksan Mätäsvaara
  3. Sunilan tehdasalue Kotkassa

alvar-aalto-muuratsalon-koetalo-muuratsalo-experimental-house-2-kuvaaja-janina-kastikainen-988x659

matasvaara aalto

sunila aalto

Jos (ja kun!) jokin näistä haaveista toteutuu tulevana kesänä, lupaan raportoida siitä myös täällä blogissa (ja –tadaa!– itse lanseeraamallani hashtagilla #aaltokesä2018!)

Aalto on ajankohtainen jälleen ensi viikolla, kun Venetsiassa avautuu arkkitehtuuribiennaali. Suomi on biennaalissa esillä hienolla kirjastoarkkitehtuurillamme (paras idea ikinä!), mutta paikan päällä voi kokea myös Aallon arkkitehtuuria: Suomen paviljonki on Venetsian ainoita puisia rakennuksia ja modernistinen pieni helmi pensaiden keskellä Giardini-puistossa.

IMG_1662

Hyvä arkkitehtuuri on itselleni paitsi visuaalinen, myös tuntoaistin sävyttämä rakkauden kohde. Voimakas materiaalintuntu (puu, luonnonkivi, kaakeli) on itselleni tärkeää Aallon arkkitehtuuriperinnössä. Ensi viikolla lähden Venetsiaan ja lupaan (salaa) kokeilla paljasta jalkaani paviljongin ihanan viileää kivilattiaa vasten. Millainen on sinun tuleva kesäsi, #aaltokesä2018?


Kuvat top3-listauksessa ylhäältä: alvaraalto.fi-verkkopalvelu; Yle / Pasi Peiponen; Yle / Miina Sillanpää.

 

Helmikuu Roomassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

”Täällä on ollut todella kylmää”, varoittaa taksikuski astuessamme lentokentältä ulos. Tunnen illan lempeän viileyden poskillani ja päädyn myötäilemään häntä, vaikka mieleni tekee sanoa, että keli hipoo täydellisyyttä.

Olen ollut Roomassa keväällä, kesällä, syksyllä ja talvella. Olen tuntenut hikistä tungosahdistusta elokuisessa Vatikaanissa satojen muiden turistien kanssa, olen palellut joulukuun sateissa kengät märkänä. Ja olen lopulta päätynyt siihen, että helmikuun loppu on täydellisin aika matkustaa ainoaan oikeaan ikuiseen kaupunkiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERARoomaa todella edelleen sanotaan ikuiseksi kaupungiksi, mutta mikä oikeastaan on ikuista? Vuosi toisensa jälkeen kiinnitän enemmän ja enemmän huomiota repsottaviin katukiviin ja kuoppiin teissä. Kaupunki rapistuu, kivi kiveltä. Ehkä ikuista on tunnelma.

Roomassa ei tarjoilla avokadotoasteja tai chiakulhoja joka toisessa kadunkulmassa. Siellä ei ole Starbuckseja, toimivaa metroa, suurimpia ketjuliikkeitä tai museobrändejä. Kun eurooppalaiset suurkaupungit tuntuvat muuttuvat yhä enemmän toistensa kaltaisiksi, on Rooma omanlaisensa.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aivan erityisen ihana Rooma on lasten kanssa matkustettaessa. Sen, minkä kaupunki menettää käytännöllisyydessään, sen se voittaa ystävällisyydellään. Lapset huomioidaan, heille puhutaan ja heitä hemmotellaan. Joka paikasta saa jäätelöä ja mehukkaita appelsiineja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mitkä sitten ovat suosikkipaikkojani? Borghesen puisto ja sen mainiot museot, erityisesti Galleria Nazionale dell’Arte Moderna. Ravintola Maccheroni Pantheonin kulmilla. Näkymä Villa Lantesta. Se pieni leipomo Trasteveren Via del Morolla, josta saa suklaahippukeksejä ja ässiä. Portugalilaisten katu, Via dei Portoghesi lähellä Piazza del Popoloa. Ei-katolisten hautausmaa Testacciossa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

”Ehkä näemme jälleen”, whatsappaa asuntomme omistaja lähtiessämme. ”Varmasti”, vastaan viimeistä suklaahippukeksin murusia pyyhkiessäni.

Vinkit Venetsiaan.

venetsian-biennaali-taidematkustaja18

Oletko koskaan viettänyt Venetsiassa kauempaa kuin yhden päivän? Jos et, niin  harkitse. Harmillisen usein Venetsia on vain päivävierailun kohde, vaikka kaupungissa riittää kohteita ja katseltavaa viikoksikin.

Haluaisin julistaa Venetsian slow travel -kohteeksi. Kaupunkiin pääsee helposti junalla ja siellä liikutaan pääasiassa jalan. Uskon myös, että kaupunki voisi paremmin näin. Erityisesti risteilyalukset aiheuttavat tuhoa laguunin herkälle ekosysteemille.

Alla siis vinkkini Venetsiaan ja suosikkipaikkani kaupungissa.

Majoitus

venetsian-biennaali-taidematkustaja9

Hae majoitus rauhallisemmilta alueilta: pohjoisesta Cannaregiosta, eteläisestä Dorsodurosta tai Lidon saarelta (usein monissa hakupalveluissa erillisenä hakuterminä), jonne pääsee kätevästi ja usein paikallisilla vesibusseilla, eli vaporettoilla.

venetsian-biennaali-taidematkustaja15

Aukiot

venetsian-biennaali-taidematkustaja20

Venetsiassa on vain yksi piazza – Piazza San Marco – mutta lukemattomia aukioita, campoja. Koska asemakaava on sokkeloinen ja kadut kapeita, ihanimmat campot tupsahtelevat vastaan yllättäen. Omia suosikkejani ovat San Marcon kaupunginosassa sijaitseva Campo Santo Stefano, San Polossa sijaitseva Campo San Giacomo dell’Orio sekä kuvassa näkyvä Cannaregion Campo Santa Maria Nova.

Santa Maria Novan aukiolla on mainio vintagepuoti L’Armadio di Coco sekä pieni antikvariaatti, se aukion ainoa.

venetsian-biennaali-taidematkustaja21

Kurkista aina sisäpihoille ja kirkkoihin. Campo dei Gesuitin tuntumassa Cannaregion kaupunginosassa voi yllättyä.

venetsian-biennaali-taidematkustaja8

venetsian-biennaali-taidematkustaja7

Öinen Venetsia

taidematkustaja venetsia1Jos aiot kokea oikean Venetsian, on sinun yövyttävä siellä. Yöelämää voi etsiä Campo Santa Margheritalta, jossa on usemapia hieman edullisempia, opiskelijoiden suosimia baareja. Suosikkini on kuitenkin hieman kauempana sijaitseva Osteria da Filo (), aiemmin Bar Poppana tunnettu. Kaupunki hiljenee kuitenkin usein jo puoliltaöin, joten olet varmasti valmiina aamuun. Ne ovat Venetsiassa maagisia.
venetsian-biennaali-taidematkustaja14

Nykytaide

Kuinka paljon taidetta voi nähdä viikossa? Ähkyksi asti, mikäli olet matkalla Venetsian taidebiennaalin aikaan, aina parittomina vuosina. 2017 on jälleen biennaalivuosi ja nykytaide levittäytyy ympäri kaupunkia paitsi biennalialueille Giardiniin ja Arsenaleen, myös kaupungin kirkkoihin, aukioille ja normaalisti suljettuihin palazzoihin.

Aikaa itse biennaalialueilla saa kulumaan helposti pari päivää. Kaupungilla kävellessä kannattaa pitää silmät auki ja pysähtyä ja piipahtaa biennaalin punaisen logon nähdessään. Kaupungilla oleviin näyttelyihin on usein vapaa pääsy.

venetsian-biennaali-taidematkustaja-21

venetsian-biennaali-taidematkustaja11

Tämn vuoden Venetsian biennaalinäyttelyn kohokohdiksi on nostettu Giardinin paviljonkien Saksan, Ison-Britannian ja Romanian näyttelyt, myös Arsenalessa olevat Meksikon, Etelä-Afrikan ja Italian näyttelyt. Suomen Aalto-paviljongissa on tänä vuonna esillä Erkka Nissisen ja Nathaniel Mellorsin satiirinen, hauska ja yllättäväkin The Aalto Natives -teos.

venetsian-biennaali-taidematkustaja16

venetsian-biennaali-taidematkustaja17

venetsian-biennaali-taidematkustaja6.jpg

venetsian-biennaali-taidematkustaja5

Biennaalin näyttelykokemuksia kannataa perata vaikkapa Arsenalen lähistöllä olevassa Bar Arsenalessa, jossa on Castellon parhaat kahvit ja tramezzini-leivät.

Kirkot

venetsian-biennalai-taidematkustaja23

Venetsiassa on muutama suurempi basilika: San Marco, Santa Maria Gloriosa dei Frari sekä Santi Giovanni e Paolo. Kaikki kolme ehtii hyvin nähdä viikon aikana, mutta Venetsian pienemmät pienet kirkot ovat varsinaisia helmiä. Tässä kohtaa lainaan kollegani vinkkiä: aina kun kävelet kirkon ohi ja se on avoinna, piipahda sisään. Kuvan Santa Maria dei Miracoli on Venetsian hienoimpia.

Saaret

venetsian-biennaali-taidematkustaja22
Kaupunki itsessään koostuu lukemattomista siltojen yhdistämistä saarista, mutta oikeaa ”saarihyppelyäkin” voi harrastaa. Viikkokortti vaporettolle ja menoksi. San Michelen hautausmaasaari (kuvassa) on tavoitettavissa yhden pysäkinvälin päässä, Buranossa ja Torcellossa käyntiin kannattaa varata puolisen päivää. Muranon lasisaari on kuin oma kaupunkinsa.

Lidolla pääsee rantaelämän makuun. Venetsian pääsaaren ahtaat kadut, varsinkin kesällä voivat aiheuttaa akuuttia turreahdistusta. Jos näin käy, Lidon Viale Santa Maria Elisabettalla saa astella kaikessa rauhassa. Pizzaa? Jäätelöä? Aperol Spritz? Si!


Teos- ja näyttelykuvat Venetsian biennaali:
Anne Imhof: Faust (Saksa).
Phyllida Barlow: Folly (Iso-Britannia).
Michel Blazy: Collection de Chaussures (2015–2017). Viva Arte Viva, Arsenale.
Alicja Kwade: Pars Pro Toto, 2017. Viva Arte Viva, Arsenale.

 

 

 

 

Tampereen taidekevät.

Työni vei minut viime viikolla Tampereella, jossa sain samalla nähdä kevään näyttelyt. Liian usein olen käynyt kaupungissa vain kesällä, jolloin parin päivän visiittiin mahtuu korkeintaan Sara Hildenin taidemuseo ja Tampereen taidemuseon Vuoden nuori taiteilija -näyttely. Nyt pääsin vihdoinkin tsekkaamaan myös galleriat. Galleriakierros Turussa -postaukseni on kerännyt hienon määrän lukijoita – toivottavasti myös taidevinkit Tampereelle kiinnostavat!

Tampereen taidemuseo

tampereen-taidemuseo-2-taidematkustaja

Tampereen taidemuseon Täältä tullaan! Naistaiteilijat modernin murroksessa -näyttely on kerännyt jo nyt mukavan määrän kävijöitä, ja somehuomiosta päätellen monet ovat vielä aikeissa mennä katsomaan näyttelyn. Se nimittäin kannattaa! Varsinkin museon yläkerran muotokuvat ovat hätkähdyttäviä: vakavia, tummia – tuntuu kuin salissa leijalisi hiljainen vastarinta.

tampereen-taidemuseo-taidematkustaja

Näyttely on esillä 28. toukokuuta saakka, jonka jälkeen vuorossa on jo perinteeksi muodostunut VNT-näyttely, tänä vuonna taidemaalari Tiina Pyykkisen teoksia. Muumien muutettua pois museon alakerrasta nykytaide saa lisää tilaa, nimittäin kellarikerrokseen avautuu uusi galleriamainen tila museo käyttöön. Hienoa!

Sara Hildénin taidemuseo

Sara Hildénin taidemuseossa kannattaa käydä myös talvella. Tai ehkä nimenomaan talvella, kun Särkänniemen huvipuisto ei ole avoinna. Silloin museorakennus ja sen todella hieno puistomainen ympäristä saavat tilaa hengittää, ja varsinkin museon alakerran jäinen järvimaisema hämmästyttää. Kirjoitin museon avoinnaolevasta kohtalosta viime kesänä.

Tänä keväänä ripustus on erityisen hieno; Jarmo Mäkilän maalaukset ja veistokset ovat kuin tehtyjä alakerran tilaan. sara-hilden-jarmo-makila-taidematkustaja-4sara-hilden-taidematkustaja

Yläkerran keskussalissa Hylätyt -teos (2016–2017) pahvilaatikoissaan riipaisee jostain syvemmältä.

sara-hilden-jarmo-makila-taidematkustajasara-hilden-taidematkustaja-jarmo-makila2

Jarmo Mäkilän näyttely on myös avoinna toukokuun loppuun saakka – toivon todella, että Ron Mueckin hittinäyttelyn houkuttelemat museokävijät tulevat uudestaan, tällä kertaa kotimaisen nykytaiteen pariin.

Galleriat

Tampereella ei ole aivan samanlaista nykytaidegallerioiden (tai nykytaidetta esittävien museotilojen) keskittymään kuin Turussa,  mutta muutama kiinnostava käyntikohde päivään kannattaa mahduttaa.

Grafiikanpaja Himmelblau

Finlaysonin alueella hemmottelee erityisesti grafiikan ystäviä. Gallerian näyttelytilat moninkertaistuvat lähiaikoina ja kesällä alueella järjestetään Finlayson Art Area -tapahtuma. Paraikaa esillä on Katja Tukiaisen näyttely, aina huhtikuun loppuun saakka.

himmelblau-taidematkustaja

katja-tukiainen-himmelblau-taidematkustaja

Valokuvakeskus Nykyaika keskustassa Kauppakadulla saattaa jäädä keskeisestä sijainnistaan huolimatta helposti huomaamatta. Galleriatiloja on kuitenkin paitsi katutasossa, myös alakerrassa, joten nähtävää riittää. Käsikirjaston puolella esillä on vielä Kuukauden kuva – yksi teos, joka vaihtuu kuukausittain,  joten kannattaa mennä rohkeasti ihan perille asti. Paikka on muuten avoin hyvälle ehdotukselle, joten rohkeasti yhteys galleriahenkilökuntaan.

Tällä hetkellä monissa Tampereen gallerioissa on esillä Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteiljaopiskelijoiden lopputyönäyttely – viimeinen sellainen, sillä koulutus lopetetaan. Happy Ending -näyttelyn teoksia on Nykyajan lisäksi esillä Taidekeskus Mältinrannassa ja Rajatila-galleriassa

nykyaika-taidematkustajamaltinranta-2-taidematkustajamaltinranta-taidematkustajaMältinranta on Tampereen taiteilijaseuran galleria hienolla paikalla, jälleen veden äärellä. Gallerian lisäksi tiloissa toimii taidelainaamo.

Taidekierroksella tärkeää on myös oikea tankkaus. Me kävimme lounaalla Kahvila Amurin helmessä Taidemuseon lähellä. Iltapäiväkahveille ihana suositus on Tallipihan kahvila aivan Mältinrannan vieressä. Korvapuustit olivat loistavia!

tallipiha-taidematkustaja

Tallipihalla on myös mainio pieni myymälä, josta voi hankkia tuliaiset, sillä Tampereella museoiden myymälät eivät ole aivan huippuluokkaa. Tämä johtunee tilaongelmista, jotka ainakin Tampereen taidemuseossa väistynevät, kun museo saa lisätilaa uudisrakennuksesta.

tallipiha2-taidematkustaja

Ihanaa näyttelykierrosta Tampereella!


Kuvat ylhäältä alas: Tampereen taidemuseo, Sara Hildénin taidemuseo (Jarmo Mäkilä), Grafiikanpaja Himmelblau, Katja Tukiainen, Miska Allonen (Happy Ending), Hanna Nerg / Maarit Luttinen (Happy Ending).

Yhden naisen kampanja.

Terveisiä Lontoosta! Kaupungissa vietetystä pitkästä viikonlopusta olikin jo maistiaisia nähtävillä Taidematkustajan Instassa. Valtaisaa näyttely- tai museokierrosta en suorittanut – tällä kertaa aikaa oli varattu enemmän musikaaleille, elokuville ja herkuttelulle.

Yhden museon sain kuitenkin ruksattua museum bucket listiltäni – nimittäin Sir John Soanen kotimuseon. Tämän lisäksi kävin uudessa Tate Modernissa, sen uusi lisärakennus Switch House oli tietysti nähtävä.

Molemmat kohteet olivat hienoja ja ehdottoman suositeltavia Lontoon-kävijälle. Yhtä asiaa jäin kuitenkin pohtimaan vierailujen jälkeen.

Screenshot 2017-01-26 18.53.35.png

Tatessa törmäsin, tai oikeastaan havahduin, ilmiöön, jota en ole aiemmin ajatellut sen kummemmin. Mennessäni Mark Rotkon Seagram Murals -huoneeseen siellä oli viisi muuta ihmistä. He istuivat huoneen keskellä olevilla penkeillä eikä kukaan katsonut huoneessa olevia teoksia. Kaikki tuijottivat puhelintaan.

Olin närkästynyt.

En olisi luultavasti kiinnittänyt asiaan mitään huomiota ellen olisi juuri hetkeä aiemmin vaahdonnut seuralaiselleni, miten juuri tässä huoneessa juuri nämä teokset luovat lähes uskonnollisen kokemuksen (Dramaattista? Ehdottomasti.).

Miksi oikeastaan närkästyin? Tietysti käytän itsekin puhelinta museossa. Kuvaamiseen, netin selailuun (usein ilmainen, toimiva verkko ulkomailla), instaamiseen. Miksi ihmeessä mieleni teki yhtäkkiä kiljaista, että katsokaa ympärilenne! Katsokaa näitä suklaan, burgundin, luumun, hiilen ja tuhkan sävyjä!? Syytän Rothkoa.

Kaiken ytimessä on kuitenkin kysymys: keskitymmekö mihinkään älypuhelin kädessämme? Onko meillä enää taitoa vain katsoa?

Seuraavana päivänä suuntasimme Sir John Soane -museoon. Ovella lukee: valokuvaus kielletty. Ystävällinen opas selittää miksi ja lisää, että puhelimet olisi hyvä myös sulkea, koska näin taataan museon ainutlaatuisen tunnelman säilyminen.

Aluksi olin hieman harmissani – olin kuitenkin suunnitellut tekeväni postauksen blogiin museosta. Kesken kierroksen huomasin oppaan olleen tietysti aivan oikeassa. Kun puhelin ja kamera pysyivät laukussa, jäi yksityiskohdille enemmän aikaa ja tilaa. Pystyn edelleen palauttamaan mieleeni alimman kerroksen viileyden ja kosteuden, egyptiläisen sarkofagin hieroglyfit, maalaushuoneen lattialistojen kultaukset.

Tämän postauksen myötä aloitankin yhden naisen kampanjan: sitoudun katsomaan näyttelyt puhelin laukussa, ei kädessä. Näyttelykierroksen jälkeen voin palata niiden teosten kohdalle, jotka haluan erikseen kuvata (mikäli se on museossa sallittua). Keskittyminen, katsominen, kuunteleminen – vuoden 2017 avainsanat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Bloggarin painajainen? Ainoaksi jäänyt kuva Sir John Soane -museosta. Pois lähtiessämme museon fasadin peitti jättimäinen rekka-auto.

Kööpenhamina yhdessä päivässä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kööpenhamina on todellinen hyvän fiiliksen kaupunki. Nykyään aika paljon kalliimpi kuin viisitoista vuotta sitten aikuisiän ensi visiitilläni, mutta joka kerta suupielet nousevat hymyyn. Tanskalaiset! Niin rentoja ja niin pöhkö kieli. Kaupungissa on myös todella paljon hienoja museoita ja näyttelytiloja ja jo se pelkästään on hyvä syy vaikkapa parin päivän vierailulle Berliinin tai Tukholman sijaan.

Tässä muutama vinkki kaupunkiin tehokkaalle taidematkalle – itse olin liikkeellä kollegojen kanssa päivän verran. Seuraavien kolmen kohteen lisäksi Köpiksen ikisuosikkeihin kuuluvat tietysti Louisiana ja Arken, molemmat noin puolen tunnin matkan päässä keskustasta.

Ny Carlsberg Glyptotek

Panimomesenaatti Carl Jacobsenin perintö Ny Carlsberg Glyptotek on aivan Tivolin vieressä keskustassa. Kokoelma on järkyttävän upea: esineitä Mesopotamiasta, Egyptistä, antiikin Kreikasta sekä etruski-  ja roomalaisajalta. Lisäksi taidekokoelma, jossa painotus ranskalaisessa ja tanskalaisessa 1800-luvun taiteessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kävin Glyptoteekissä ensimmäisen kerran jo tuolloin ensivisiitilläni, mutta paljon on muuttunut sen jälkeen. Museoon on rakennettu hieno lisäsiipi taidekokoelmalle ja museokahvilaa sekä myymälää on uudistettu. Upea kupolin alla oleva veistospuutarha on entisellään – siellä voi uppotua vaikka kirjaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaikki on tanskalaisittain vimpan päälle: näyttelytekstit, esillepano, tunnelma ja myymälä, jossa museon omat tuotteet ovat tanskalaisen designjätin Hayn suunnittelemia. Sopii myös benchmarking-retken kohteeksi minka tahansa museon henkilökunnalle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ainoastaan museon verkkosivut ovat hieman masentavat – skippaa siis ne ja suuntaa suoraan osoitteeseen Dantes Plads 7.

Kunsthal Carlottenborg

Charlottenborg on nykytaiteen näyttelytila vanhassa Charlottenborgin palatsissa. Tilassa on järjestetty näyttelyitä aina 1800-luvun lopulta lähtien ja organisaatio on edelleen tiiviissä yhteydessä Tanskan taideakatemiaan. Sijainti on mainio: heti Nyhavnin ja Kongens Nytorvin välittömässä läheisyydessä osoitteessa Nyhavn 2.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Juuri nyt Charlottenborgissa on esillä useita näyttelyitä, muun muassa Hito Steyerlin Venetsian biennaalissa 2015 nähty installaatio Factory of the Sun sekä taidetta, aktivismia ja kansalaisuutta pohtiva ryhmänäyttely An Age of Our Own Making. Myymälä on keskittynyt kirjoihinn – tarjolla on laaja valikoima nykytaiteen alan teoriaa ja katalogeja.

taidematkustaja_koopenhamina1

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Copenhagen Contemporary

Copenhagen Contemporary on vanhoihin paperihalleihin tehty uusi nykytaiteen tila aivan Kööpenhaminan uuden oopperatalon vieressä veden äärellä (Trangravsvej 10–12). Tila on väliaikaiseksi tarkoitettu: näyttelytoiminta jatkuu vuoden 2017 loppuun saakka. CCartin verkkosivuilla kerrotaan, että inspiraatio on saatu maailmalla toimivista samantyyppisistä tiloista, New Yorkin PS1:sta, Newcastlen Baltic Art Centrestä ja Pariisin Palais de Tokyosta.

CCartissa on kunnianhimoinen kansainvälinen näyttelyohjelma: paraikaa esillä on islantilaisen Ragnar Kjartanssonin kaksi upeasti installoitua kokonaisuutta Scenes from Western Culture (2015) ja A Lot of Sorrow (2013).

ccart3_taidematkustaja

Suurin näyttelyhalli on varattu Celeste Boursier-Mougenotin From here to ear v. 21 -teokselle, jossa on 44 elävää seeprapeippopariskuntaa. En suosittele lintukammoiselle –kaikki muille luvassa on ihmeellinen elämys. (Teosta ei muuten saanut kuvata – taiteilijan toiveesta). Sisäänkäynnillä sai vielä ripustaa toiveensa Yoko Onon toivomuspuuhun.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Myös Copenhagen Contemporary Artissa oli ihana myymälä – huolella valittua tanskalaista designia ja julkaisuja. Jäljelle jäi vain kysymys: miten ne sen tekee?

ccart2_taidematkustaja

ccart_taidematkustaja


Teoskuvat ylhäältä alas Charlottenborgista eteenpäin:

  • Carl Michael von Hausswolff ja Leif Elggren: The Kingdoms of Elgaland-Vargaland, installaatio, 2016.
  • Hito Steyerl: Factory of the Sun, installaatio, 2015.
  • Ragnar Kjartansson: A Lot of Sorrow, videoinstallaatio, 2013.
  • Yoko Ono: Wish Tree, installaatio.

Museohaaveita.

astridlindgren-taidematkustaja

Edellisellä Tukholman-reissullani matkalukemisenani oli Astrid Lindgrenin elämäkerta Tämä päivä, yksi elämä. Ajattelin toiveikkaana, että ehkä tällä reissulla pääsisin käymään Lindgrenin kotona Dalagatan 46:ssa. Asunto on säilytetty Lindgrenin aikaisessa asussaan juuri sellaisena, kun se oli kirjailijan viimeisinä elinvuosina.

Tukholman-päiviemme aikaiset kierrokset olivat jälleen kerran täynnä, mutta tunnelin päässä näkyi hieman valoa: kolmen viikon päästä järjestetyllä kierroksella olisi ollut kokonaista kaksi paikkaa vapaana. Ja optimistina ajattelen, että ainakin teoriassa minun on joskus mahdollista päästä Dalagatanille, jos olen a) ajoissa liikkeellä varauksen kanssa b) liikenteessä ilman alle 15-vuotiaita. Lapsilla ei nimittäin ole asiaa Lindgrenin kotiin, mikä on tietysti, noh, vähän hassua.

Olen kirjoittanut aiemminkin museohaaveistani jutussa Museo = nykypäivän katedraali?, mutta nyt ajattelin konkreettisesti listata haaveeni tänne blogiin. Eli eräänlainen museofriikin bucket list siis.

Satunnaisessa järjestyksessä:

Osa museoista tai kohteista on helpommin saavutettavissa kuin toiset. Veijo Rönkkösen patsaspuistossa Parikkalassa olen kyllä totuuden nimissä käynyt, mutta käynnistä on jo vierähtänyt tovi jos toinenkin.

parikkala-taidematkustaja

Niki de Saint Phallen Tarot-puutarha nousi listalle eilen. Listaa katsoessa painotusta näyttäisi olevan myös koti- ja asumisen historiaa esittelevissä museoissa.

Päivitän jatkossa listaa joko tähän jutun yhteyteen tai nostona blogin sivupalkkiin.

Missä te haluaisitte käydä ja miksi?

 

Skyfaring – matkakirja lentämisestä.

skyfaring_taidematkustaja

Matkakirjallisuus on ihana kirjallisuuden genre. Hyvä matkakirjailija kertoo kohteestaan syvällisemmin ja monivivahteisemmin kuin matkaoppaat, joista niistäkin monet ovat usein kivaa luettavaa.

Törmäilin eräänä päivänä Akateemisen kirjakaupan matkakirjaosastolla etsiessäni Ella Kannisen Toskana-kirjaa. En löytänyt sitä (on kuulemma niiiiiin hurjan suosittu), mutta huomasin Mark Vanhoenackerin Skyfaring-kirjan. Olin innoissani. Muistin saman tien lukeneeni Vanhoenackerin hienon vastauksen Intelligent Life -lehden kysymykseen ”What’s the best time of the day” ja ajatelleeni, että no jopas on hieno ja runollinen vastaus liikennelentokoneen lentäjältä. Noh, onhan se tietysti, jos sattuu olemaan myös kirjailija.

Skyfaring on matkakirja, joka ei kerro määränpäästä, vaan itse matkanteosta. Matkasta ja työstä taivaalla – erityisesti pitkillä mannertenvälisillä lennoilla – mutta myös matkasta lentäjäksi. Ennen lentäjänuraansa Vanhoenacker opiskeli Afrikan historiaa Nairobissa ja työskenteli management consultant -tehtävissä Bostonissa, kunnes haki haaveammattiinsa, lentäjäkoulutukseen British Airwaysille. (Mikäli harkitset alanvaihtoa, toiminee kirja hurjana inspiraationa).

Matkustajalle, jolle lentomatka on aina se reissun pakollinen tylsyys (ja tietysti aika epäekologista), on käsittämätöntä, millainen page-turner Skyfaring on. Vanhoenacker kirjoittaa paitsi itse lentämisestä (hän lentää 747:ää), myös taivaasta, pilvistä, maantieteestä, taivaalla navigoinnista ja place lagiksi kutsumastaan tunteesta, joka syntyy kun hetki sitten oli toisella puolella maapalloa ja nyt jo Hongkongissa, Tokiossa, San Paolossa tai missä tahansa. Pää ei pysy mukana, kun nykyaikainen lentomatkustaminen tekee nopean siirtymisen paikasta toiseen mahdolliseksi:

I struggle for means to measure out the human scale of these journeys. The task gets harder, not easier, the more I fly. Sometimes after a long flight I reach my hotel room, and close my eyes, and I’m hit by the silence of being alone for the first time in thousands of miles, and I don’t know how many faces I’ve seen since my day began, since the sun rose in whatever city I happened to wake up in that morning. I am certain that on most work days I see more people than many of my ancestors saw in entire lifetime.

Lentokoneen tekniikasta kiinnostuneille kirja tarjonnee mukavia herkkupaloja, mutta Vanhoenacker ei karkoita maallikkolukijaansa liioilla detaljeilla. On hienoa lukea siipien toiminnasta niin hyvin kuvattuna, että ainakin teoriassa ymmärrän, miten kone lentää. Kirja onkin ollut hurjan suosittu ainakin Isossa-Britanniassa, ja käännöksiä on tehty jo useammille kielille. Suomeksi? Toivottavasti jossain vaiheessa. (edit: Teos julkaisee kirjan syksyllä 2016 nimellä Ilmojen halki – jee!)

Jokaiselle, joka vaatii ikkunapaikan koneessa, on kirja ehdottoman suositeltavaa luettavaa. Meille, jotka viihdymme mieluummin käytäväpaikalla johonkin viihdykkeeseen uppoutuneena, tarjoaa Skyfaring ikkunapaikan kotisohvalta ja innostaa bookkaamaan sellaisen myös koneeseen seuraavalla reissulla.