Meidän kuvamme.

Kuten viime viikolla kirjoitin, hyvä vuosi alkaa hyvällä näyttelyllä: Kehonkuva Wäinö Aaltosen museossa Turussa on juuri sellainen.

kehonkuvat-ruscica-pelkki

niinatervo-kehonkuvat

Kuraattori Piia Oksanen on luonut WAMiin herkän ja ehjän kokonaisuuden, jossa ei ole tippaakaan ylimääräistä. Teokset on installoitu museoon upeasti, esimerkkeinä ylläolevat Sini Pelkin ja Jani Ruscican Screen Test (For a Living Sculpture) ja Niina Tervon Slow Slow, its fingers gently grasping. En muista nähneeni WAMissa yhtä vaikuttavaa näyttelyä viimeiseen kymmeneen vuoteen.

Mukana on yksitoista suomalaista nykytaiteilijaa. Paitsi video- ja valokuvateoksia, installaatioita ja kuvanveistotaidetta, näyttelytiloissa on nähty myös tanssiteoksia. Kaiken ytimessä on kehollinen kokemus ja sen esittämisen käytännöt. Näyttelyn yhteyteen Oksanen on toimittanut haastattelumateriaalia ja syventävän esseen sisältävän mainio näyttelyluettelon, jonka saa näyttelystä mukaansa.

kehonkuvat-reinhardt

Kenelle näyttely sitten sopii erityisesti? Kaikille omaa kehollisuuttaan, seksuaalisuuttaan, pukeutumistaan, maskuliinisuuttaan tai feminiinisyyttään pohtineille. Eli kaikille meille. Erityisen lämpimästi näyttelyä voi suositella teineille ja teinien vanhemmille. Erityisesti Iiu Susirajan, Aurora Reinhardtin ja Artor Jesus Inkerön teokset kouraisevat pintaa syvemmältä.

Näyttökuva 2018-1-2 kello 11.15.56

Artor Jesus Inkerö näyttelykatalogissa.

Kehonkuva on avoinna vain 14. tammikuuta saakka, joten suosittelen pikavisiittiä Turkuun. 13. tammikuuta museossa nähdään vielä Masi Tiittan ja Anna Torkkelin tanssiteos.

Samaan Turku-käyntiin kannattaa mahduttaa myös 8. Turku Biennaali, josta kirjoitan vielä erikseen.


Ps. Onko WAMin aulassa lisätty valaistusta, vai loistaako Wäinö Aaltosen Suomen neito menneen juhlavuoden kunniaksi muuten vaan entistäkin upeammin? Kertokaa, jos tiedätte.

Mainokset

Syksyn näyttely- ja museotärpit

Mukavaa elokuun puoltaväliä! Kesä- ja heinäkuu hurahtivat ohi hurjan nopsaan – lomailu blogistakin kävi kuin varkain. Uskotteko, jos sanon etten ole pitkään aikaan pitänyt yhtä pitkää näyttelyvisiittitaukoa kuin kesällä? Nyt on siis hyvä tsekkailla hieman syksyn näyttely- ja museotarjontaa.

Valokuvataiteen museo – Francesca Woodman: On Being an Angel

Francesca-Woodman,-Untitled,-Rome,-Italy,-1977–78-©-George-and-Betty-Woodman_web

Valokuvataiteen museossa Kaapelitehtaalla nähdään yhdysvaltalaisen Francesca Woodmanin (1958–1981) mustavalkoisia kuvia. Woodmanin tuotannolle tyypilliset ympäristöönsä sulautuvat, usein alastomat, naishahmot ovat intiimiydessään kiehtovia. Näyttely herättänee keskustelua sukupuolesta ja identiteetistä – ensimmäisen omakuvansa Woodman otti 13-vuotiaana.

On Being an Angel Valokuvataiteen museossa 24. elokuuta – 15. lokakuuta

 

Galleria Sinne – Tuomas A. Laitinen: Thermoscene

thermoscene tuomas a laitinen galleria sinne

Tänään torstaina Galleria Sinnessä Helsingin Isolla Roobertinkadulla avataan Tuomas A. Laitisen kokonaisuus, joka oli aiemmin tänä vuonna esillä Berliinissä. Jos et ole vielä kuullut Laitisesta niin viimeistään nyt kannattaa laittaa  nimi muistiin: Thermoscene on nimittäin ajan hermolla. Lämmön ja energian käsitteiden pohtiminen nykytaiteen keinoin tuo kiinnostavan näkökulman sille, miten voisimme asua ja elää tulevaisuudessa.

Thermoscene Sinnessä 18. elokuuta – 1. lokakuuta

Virka-galleria – Silta – Terveisiä kahdesta tasavallasta

marja helander

Kuinka moni teistä on käynyt Virka-galleriassa? Ei ihme, jos paikka on jäänyt vieraaksi: gallerian nimi on kieltämättä aika paperinmakuinen ja sijaintikin vähän hassu: Helsingin kaupungintalon aula. Lokakuussa sinne kannattanee kuitenkin piipahtaa, nimittäin näyttely Silta – terveisiä kahdesta tasavallasta kuulostaa käymisen arvoiselta..

Näyttelyssä nimittäin saa ensi-iltansa Marja Helanderin uusi lyhytelokuva, joka nostaa esille kysymyksen Saamenmaan omistusoikeudesta. Kesällä Turun Aboa Vetus & Ars Nova -museossa vierailleet muistavat varmasti Helanderin mainion Dolastallat – Tulistella -teoksen absurdin kahvihetken. Lisää Helanderin teoksesta voit lukea YLEn jutusta.

Silta – terveisiä kahdesta tasavallasta Virka-galleriassa 13. lokakuuta 2017 – 25. helmikuuta 2018

8. Turku Biennaali

TB17

Nykytaiteen Turku Biennaali on siirtynyt kesäkaudesta talvikaudelle, ja muutos lupaa  hyvää. Näyttely toteutetaan yhteistyössä Turun Taiteilijaseuran kanssa, mikä toivottavasti lisää biennaalin näkyvyyttä paikallisesti, ja tuo entistä enemmän turkulaisia kävijöitä näyttelyihin. Tällä kertaa biennaalilla ei näyttäisi olevan varsinaista teemaa, mikä toivottavasti kannustaa taiteilijoita olemaan juuri tässä ajassa kiinni.

Kaikki näyttelyn teokset ovat uusia ja mukana on monia suomalaisen nykytaiteen jo tuttuja, mutta myös vähän uudempia nimiä. Itse odotan mielenkiinnolla erityisesti Pekka Niskasen, Anna Estarriolan ja Anssi Pulkkisen teoksia.

8. Turku Biennaali Aboa Vetus & Ars Nova -museossa ja Galleria Å:ssa 17. marraskuuta alkaen

Wäinö Aaltosen museo: Kehonkuva

artor jesus inkero justin

WAMissa on jälleen kiinnostavaa näyttelyohjelmaa Jacob Hashimoton suuren suosion savuttaneen näyttelynkin jälkeen. Kehonkuva-näyttelyssä pohditaan kehollista kokemista omassa ajassamme.

Ruumiillisuutta hyvinkin keskeisesti tuotannossaan käsitelleet Iiu Susiraja ja Artor Jesus Inkerö kuuluvat lähes itsestään selvästi näyttelyn taiteilijoihin, mutta jännittävää on myös nähdä lähinnä ajan ja paikan suhdetta tutkineen Jani Ruscican ja Sini Pelkin ajatuksia teemasta.

Kehonkuva Wäinö Aaltosen museossa 20. lokakuuta 2017 – 14. tammikuuta 2018

Ruiskumestarin talo Helsingin Kruununhaassa

- . N61302

1800-luvun alkupuolella pikkuporvariston kodiksi valmistunut Ruiskumestarin talo on avattu uudelleen korjauksen jälkeen. Käynti pikkumuseossa sopii hyvin vaikkapa lounastauon ohjelmaksi, jos työpisteen ääreltä kaipaa pientä kävelyä ja hengähdystaukoa. Helsingin taiteiden yönä 24. elokuuta ohjelmassa on siluetinleikkuuta – viimeisen kerran Sirkka Lekmanin tekemänä! Kaupunginmuseon blogista voit lukea lisää Ruiskumestarin talon viimeisestä asukkaasta.

Muumimuseo Tampereella

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämän kesän harvoihin museokäynteihin kuului Tampereen uusi Muumimuseo, josta laitoinkin kuvia Instagramiin. Museo tarjoaa varsinkin vähän vanhemmille muumien ystäville todellisen ihmemaan: Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän kolmiuotteiset muumikuvaelmat ovat vihdoinkin esillä ansaitsemallaan tavalla. Museossa on hyödynnetty myös nykytaiteilijoiden panosta: Hanna Vihriälän Pyrstötähti on luo fantastisen tunnelman alakertaan siirryttäessä ja Jarno Vesalan Hattivatti-seinä riemastutti parivuotiasta. Harmillisesti Vesalan Taikurin hattu ei toiminut vierailun aikaan.

Museon sijainti Tampere-talossa on valitettavasti aika ankea – mahdollisuus rakentaa mitä ihmeellisin muumimuseo on täysin hukattu. Muumimukista kaatunutta maitoa on kuitenkin turha surra – nautittavaa museossa riittää pitkäksikin aikaa. Juuri avautunut näyttely Tove Jansson ja muumit esittelee muun muassa animaatiotallenteen, johon on taltioitu Janssonin ensimmäinen teini-ikäisenä piirtämä muumihahmo.

Muumimuseo: Tove Jansson ja muumit 9. elokuuta alkaen


Kuvat:

Francesca Woodman: Untitled, Rome, Italy, 1977–78. © George and Betty Woodman. Valokuvataiteen museo.
Tuomas A. Latinen: Thermoscene. Galleria Sinne.
Marja Helander (kuvalaina https://yle.fi/uutiset/3-7699144)
8. Turku Biennaali
Artor Jesus Inkero: Justin (2016)
Ruiskumestarin talo. Kuva Kari Hakli, 1974.
Hanna Vihriälä: Pyrstötahti. Kuva Taidematkustaja-blogi.

Kirjavuosi alkuun – Yksin.

Lukeminen on paras harrastus: se on edullista, sitä voi tehdä omalla sohvalla ja kirjan avulla pääsee aina uusiin maailmoihin. Tämä on tietysti jo vanha totuus, mutta mitä tehdä, kun lukuharrastukselle ei löydykään samalla tavalla aikaa kuin aiemmin? Kirjat täytyy valikoida entistä tarkemmin. Kuluneen syksyn aikana olen lukenut vähemmän kuin koskaan ja vähemmän omalla sohvalla kuin ikinä aiemmin. Olen lukenut oikeastaan vain muualla: ratikassa, metrossa, bussissa, junassa, neuvolan odotushuoneessa, saunan pukuhuoneessa ja kahvilassa. Ja luettuja kirjoja – niitä on vähän.

Tämä tietysti aiheuttaa kohtuuttomia paineita: kun aikaa lukemiselle on niukemmin, mitä lukea? Onneksi tartuin tapojeni vastaisesti kotimaiseen uutuuskirjaan, Karo Hämäläisen Paavo Nurmi -romaaniin Yksin.

Paavo_Nurmi_at_the_1920_Olympic_trials

Ennen kirjaa en ollut juurikaan ajatellut Paavo Nurmea. Tiedättehän: kymmenen markan seteli, Wäinö Aaltosen veistos ja Helsingin olympiatulen sytyttäminen. Siinäpä se. Nurmen tarina ei ole koskettanut sukupolveani samalla lailla kuin luultavasti esimerkiksi vanhempiemme sukupolvea puhumattakaan isovanhemmistani.

Teos ei ole urheilukirja (vaikka se onkin ehdolla vuoden urheilukirjaksi), joten pelko pois, me kaikki kukkahattuilijat. Se on kuvaus härkäpäisestä, katkerasta ja yksinäisestä miehestä, ja sellaisena kerrassaan loistava. Nurmi näyttäytyy paikoin jopa vastenmielisenä äärimmäisessä tinkimättömyydessään. Samalla se on kuvaus 1900-luvun Suomesta: köyhyydestä, lamasta ja nousukaudesta.

Kirjassa on myös ehkä surullisin lukemani rakkaustarina – niin ankea, että se ei oikeastaan edes ole rakkaustarina. Onko se totta vai ei, sillä ei oikeastaan ole mitään merkitystä. Ja Hämäläisen tyyli kirjoittaa, se on timanttia. Kirjassa ei ole ainoatakaan turhaa sanaa eikä virkettä.

On kummallista, että tämä kirja ei ole saanut enempää huomiota saati palkintoja (vaikkei palkinto tietenkään ole missään määrin hyvän kirjallisuuden mittari). Olisin suonut kirjalle enemmän julkisuutta. Edellisen kerran olen päässyt historiallisen henkilön nahkojen sisään yhtä tehokkaasti Rakel Liehun Helene Schjerfbeck -romaanin myötä.

Paavo Nurmen lapsuuden kotitalo ja kotimuseo sijaitsee Turussa Jarrumiehenkadulla ja on avoinna yleisölle yhtenä ainoana päivänä vuodessa.
Turhaa, olisi Nurmi luultavasti todennut.

Elämä on testi, jossa punnitaan, kuka kestää. Pärjäsin seitsemän vuosikymmentä.
En minä huonosti pärjännyt. Epäonnistuin.

 


Kuva: Wikimedia Commons https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Paavo_Nurmi_at_the_1920_Olympic_trials.jpg